Tarkastelimme uskonnon aineenopettajaopintoihin sisältyvässä ainedidaktisessa tutkielmassamme elämänkatsomustiedon oppikirjassa esiintyviä rakenteellisia ja visuaalisia oppimisen tuen keinoja. Muodostimme aineiston pohjalta kategorioita erilaisista oppimista tukevista ratkaisuista. Rakenteelliset tuen keinot tarkoittavat tekstin jäsentymiseen liittyviä ratkaisuja ja visuaaliset sisältöjä korostavia tai kuvittavia ratkaisuja.
Tutkielmamme taustalla on havainto siitä, että suomalainen yhteiskunta on monikielinen. Erilaisia kieliä ja kielen muotoja käytetään erilaisissa ympäristöissä. Niin ikään jokaisella ihmisellä on omanlaisensa, muuttuva ja kehittyvä kielivarantonsa. Monikielisyydellä ja yhteiskunnan monikielistymisellä on merkittäviä vaikutuksia erityisesti koulumaailmassa.
Koulussa käytettävä opetuskieli ei ole kaikkien oppijoiden äidinkieli, ja lisäksi jokaisella oppiaineella on oma tiedonalan kielensä. Tämä edellyttää reagointia: miten kouluissa voitaisiin tukea oppijoita huomioiden oppijoiden erilaiset kielivarannot, ja miten oppiaineiden tiedonalan kieltä voitaisiin opettaa monikieliselle oppijajoukolle.
Tutkielmamme lähtökohtana oli kielitietoisuuden käsite. Kielitietoisuudella on viitattu erilaisiin asioihin, kuten kieltä koskevan ymmärryksen kehittymiseen ja kehittämiseen ja kielen aseman tunnistamiseen oppijan identiteetin kehityksessä ja ilmaisemisessa sekä oppimisessa. Niin ikään kielitietoisuudella on tarkoitettu kielen yhteiskunnallisiin merkityksiin kohdistuvaa kriittistä reflektiota.
Tutkielmassamme kielitietoisuus ymmärretään tekstin kokonaisvaltaiseksi tarkasteluksi: kielitietoisuus on tekstitason lisäksi tietoisuutta tekstin rakentumisesta ja tekstiä havainnollistavista elementeistä. Tutkielmassamme kielitietoisuus ilmenee oppikirjoissa esiintyvinä kielitietoisina käytäntöinä, joilla pyritään edistämään monikielisen oppijajoukon oppimista.
Kielitietoinen oppikirjan käyttäminen on sitä, että havaitaan tekstin rakentuminen ja se, miten ilmiöitä havainnollistetaan oppikirjoissa. Oppikirjojen luvut voivat rakentua eri tavoilla riippuen luvussa käsiteltävistä sisällöistä. Esimerkiksi käsitepainotteisissa eli rajattua käsitettä käsitelevissä luvuissa yksittäiset tekstikappaleet muodostavat selkeitä, hierarkkisia kokonaisuuksia. Selkeyttä vahvistavat pääotsikoihin liittyvät väliotsikot ja käsitteiden määrittelemisellä alkavat tekstikappaleet. Vastaavasti ilmiökeskeisissä luvuissa tekstikappaleiden hierarkioiden väliset yhteydet eivät välttämättä ole selkeitä.
Niin ikään oppikirjoissa voidaan havainnollistaa sisältöjä kuvien avulla. Kuvilla voi olla erilaisia tarkoituksia: kuvat voivat esimerkiksi orientoida eli johdatella oppijan ajattelemaan luvun sisältöjä tai ne voivat toimia yksiselitteisinä esimerkkeinä. Kuvien yhteydessä olevilla kuvateksteillä on kuvien merkityksen ja tarkoituksen määrittämisessä keskeinen merkitys. Kuvatekstien puuttuminen vaikeuttaa tekstin ja kuvan välisen yhteyden ymmärtämistä.
Tutkielmamme keskeinen havainto on se, että oppikirjojen kielitietoisia käytäntöjä voidaan lähestyä lukustrategioiden kautta. Jos oppikirjan luvut muodostuvat vaihtelevasti, ei oppija voi käyttää lukemisessa vain yhtä lukustrategia. Lukujen yhdenmukaisuus voisi edistää sisällön omaksumista ja tukea oppimista. Oppijan lukustrategian muodostamisessa opettajalla on keskeinen merkitys. Opettaja voi auttaa oppijaa tunnistamaan oppikirjassa toistuvia rakenteita ja tulkitsemaan oppikirjan tekstisisältöjen yhteydessä olevia kuvia.
Oppikirjojen erilaisista rakenteellisista ja visuaalisista tuen keinoista tietoiseksi tuleminen auttaa yhtäältä opettajaa ja toisaalta oppimateriaalien tuottajia. Tietoisuus oppimista tukevista ratkaisuista onkin tärkeää opetuksen ja opetusmateriaalien kehittämisessä. Kokonaisvaltaisesti kielitietoisessa opetuksessa ja oppimateriaaleissa kiinnitetään huomiota tekstin lisäksi tekstin jäsentymiseen ja tekstin havainnollistamiseen kuvien avulla. Tällöin voidaan tukea parhaalla mahdollisella tavalla monikielistä oppijajoukkoa.
Kirjoittajat Teemu Mikkola ja Mirja Pitkänen ovat aineenopettajiksi pätevöityviä uskontotieteen maisterivaiheen opiskelijoita.