Mitä tapahtuu, kun kaksi käsityön aineenopettajaopiskelijaa lähtee opettelemaan kokonaan uutta käsityötaitoa ilman opetusta? Entä millaisia oivalluksia syntyy, kun oppimista tarkastellaan omakohtaisesti, mutta tutkimuksellisesti? Pro gradu -tutkielmassamme sukelsimme uuden taidon oppimisen prosessiin valmistamalla käsityönä alusta alkaen nahkakengät. Oppimisen tukena käytimme ainoastaan kahta YouTube-videota, ja dokumentoimme prosessia päiväkirjoilla. Oppimisprosessia täydensivät asiantuntijahaastattelut, joiden avulla tarkastelimme kokemuksiamme ulkopuolisen ammattilaisen näkökulmasta.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia kokemuksia itseohjautuva oppimisprosessi synnyttää ja millaisia oivalluksia se tarjoaa käsityökasvatuksen näkökulmasta. Autoetnografisessa lähestymistavassa olimme sekä oppijoita että tutkijoita – reflektoimme omaa työskentelyämme ja sen herättämiä tunteita ja ajatuksia. Prosessia ohjasivat konstruktivistinen, kokemuksellinen ja ongelmalähtöinen oppiminen. Nahkakengän valmistus toimi käytännön kehyksenä, jonka kautta esiin nousivat oppimisen keskeiset haasteet ja mahdollisuudet, kuten epävarmuuden sietäminen, hiljaisen tiedon tavoittaminen ja omaehtoisen työskentelyn vaatima päätöksenteko.
Itseohjautuva oppiminen osoittautui sekä palkitsevaksi että vaativaksi. Prosessi edellytti jatkuvaa reflektointia ja ratkaisukeskeisyyttä. Vaikka kohtasimme ajoittain turhautumista ja epävarmuutta, etenimme kokeilemalla, epäonnistumalla ja oppimalla virheistä. Monia taitoja ei voinut omaksua pelkkien ohjeiden avulla – ne kehittyivät vasta tekemisen ja toiston kautta. Erityisesti hiljaisen tiedon merkitys korostui: se, mikä ei näy kirjoissa eikä kuulu ohjeissa, siirtyy usein vain kokemuksen kautta.
Asiantuntijahaastattelut tarjosivat ulkopuolisen näkökulman ja syvensivät ymmärrystämme oppimisprosessista. Alkuhaastattelu auttoi jäsentämään työskentelyn keskeisiä haasteita etukäteen, ja loppuhaastattelussa saimme palautetta sekä prosessin etenemisestä että lopputuotteiden laadusta. Asiantuntijan näkemykset vahvistivat ja täydensivät niitä havaintoja, joita olimme itse tehneet oppimispäiväkirjojen ja reflektion kautta.
Tulosten perusteella voidaan todeta, että uuden taidon oppiminen itseohjautuvasti tarjoaa monipuolisen näkymän siihen, mitä oppiminen käsityössä voi parhaimmillaan olla: henkilökohtaista, kokemuksellista ja syvästi merkityksellistä. Käsityö ei ole vain väline uuden taidon oppimiseen, vaan myös keino oppia itsestään oppijana – ja tätä ymmärrystä tarvitaan erityisesti silloin, kun opettaja ohjaa toisia uuden äärelle.
Nikula, E.-N. & Keskitalo, M. (2025). Suutari pysyköön lestissään? – Autoetnografinen tutkimus kokemuksista uuden taidon oppimisessa kengän valmistuksessa. Turun yliopisto, opettajankoulutuslaitos, Rauman kampus.
Tekijät: Elli-Noora Nikula ja Matias Keskitalo
Ohjaaja: Dosentti Jaana Lepistö.