Syyslukukauden alussa muutoksia opinnäytetyöprosesseihin

Syyslukukauden alkaessa opinnäyteprosesseihin liittyen tulee muutamia huomionarvoisia muutoksia. Samalla muistuttelen kirjoituksessa myös käytettävissä olevista tukimateriaaleista.

Kandidaatintutkielmien arviointiperusteet yhtenäistyvät

1.8.2026 alkaen kandidaatintutkielmien numeerisessa arvioinnissa siirrytään Turun yliopiston yhteisiin arviointiperusteisiin. Tavoitteena on vahvistaa arvioinnin läpinäkyvyyttä ja opiskelijoiden yhdenvertaista kohtelua eri laitoksissa ja yksiköissä.

Käytössä on kaksi arviointimallia, joista yksikkö voi valita yhden. Arviointimallit löytyvät UTUKandi-ohjesivuilta. Opiskelijoiden yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi samaa mallia tulee käyttää vähintään oppiainetasolla, mielellään laitostasolla, jos tiedekunnassa on laitoksia.

Huomioitavaa: yhteiset arviointiperustemallit eivät sovellu hyväksytty–hylätty-arviointiin, vaan koskevat nimenomaan numeerista arviointia.

Sähköinen UTUKandi-lomake on päivitetty uusia arviointimalleja varten

Arviointikäytäntöjen muutoksen myötä myös UTUKandi-lomaketta on muokattu tukemaan uusia malleja. Arvioija valitsee lomakkeella yhden seuraavista arviointivaihtoehdoista:

  • sanallinen arviointi ja kokonaisarvosana
  • osa-alueperusteinen arviointi ilman seminaarityöskentelyä
  • osa-alueperusteinen arviointi, ml. seminaarityöskentely

Tekoälyn käyttö opinnäytetyössä

Vararehtorin ohje tekoälyn käytöstä perustutkinnon opinnäytetöissä (sekä soveltuvin osin muissa opintojakson kirjallisissa suorituksissa) astuu voimaan 1.8.2026.

Ohjeen keskeinen viesti on selkeä: tekoälytyökalujen käyttö on sallittua opinnäytetyöprosessin tukena, kun käyttö tapahtuu hyvän tieteellisen käytännön mukaisesti. Tekoälyn käyttöä ohjaavat perusperiaatteet. Opiskelija vastaa aina opinnäytteensä sisällöstä ja laadusta (myös mahdollisista virheistä). Tekoälyn käyttö tulee kuvata avoimesti työn eri vaiheissa. Tekoäly on apuväline, ei tekijä. Lisäksi on aina huolehdittava tietosuojasta sekä aineiston turvallisesta käsittelystä.

Käsikirjat opinnäytteen ohjaajalle ja kirjoittajalle

Opinnäyteprosessin tueksi on nyt tarjolla kaksi toisiaan täydentävää käsikirjaa.

Opinnäytteen ohjaajan käsikirja (henkilökunnalle): Ohjaajan käsikirja kokoaa yhteen keskeiset ohjeet opinnäytteen ohjauksesta ja prosessin eri vaiheista. Se on tarkoitettu käytännön tueksi ohjaustyön arkeen.

Opinnäytteen kirjoittajan käsikirja (opiskelijoille): Ohjaajan käsikirjan rinnalle on julkaistu opinnäytteen kirjoittajan käsikirja, jonka tarkoituksena on tukea erityisesti opiskelijan työskentelyä opinnäyteprosessin aikana. Sitä kannattaa suositella opiskelijoille mahdollisten laitoksen/oppiaineen omien ohjeiden lisäksi.

Mikäli sinulle herää kysymyksiä tai ajatuksia aiheeseen liittyen, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen tai opetukeen (opetuki@utu.fi). Aurinkoista ja energistä syyslukukauden alkua!