Matkalla harjoitteluun ja työelämään

Matkani Turun yliopiston opiskelijaksi alkoi avoimista yliopisto-opinnoista, joiden pohjalta hain avoimen väylää pitkin Turun kauppakorkeakouluun johtamisen ja organisoinnin pääaineopiskelijaksi. Johtamisessa ja organisoinnissa minua kiinnostaa erityisesti ihmiset ja tavat auttaa heitä esimerkiksi työnohjauksen keinoin. Koenkin olevani enemmänkin ihmistieteilijä kuin kauppatieteilijä, mikä on muun muassa vaikuttanut sivuainevalintoihini sekä siihen, millaiseen harjoittelupaikkaan olen toivonut pääseväni. Tänä syksynä itsetuntemukseni onkin ohjannut minua hakemaan harjoittelupaikkaa, jossa voin toteuttaa itselleni tärkeitä asioita.

Oma tutkintoni on antanut minulle esimerkiksi analyyttistä ajattelun taitoa, taitoa hahmottaa laajojakin asiakokonaisuuksia sekä tietenkin teoreettista osaamista omalta alaltani. Yliopisto-opinnot eivät valmista opiskelijaa juuri tiettyyn ammattiin, vaan ne antavat mahdollisuuden työllistyä erilaisiin tehtäviin ja parhaimmillaan olla työelämän superosaaja eli generalisti, tulevaisuuden työelämän voimavara. Kuitenkin itseään motivoivan paikan saavuttaminen työelämässä edellyttää lisäksi itsetuntemusta, omia valintoja ja mahdollisesti lisäopiskeluakin. Työnhaussa on eduksi, jos opiskelija osaa sanoittaa omaa osaamistaan ja tuoda esille selkeästi omat taitonsa.

Turun yliopiston työelämäpalvelut eli Rekry tukee opiskelijoita työnhaussa

Itsetuntemus, osaaminen ja työnhaku ovat laajoja ja joskus vaikeitakin asioita, joiden kanssa opiskelijan ei tarvitse jäädä yksin. Turun yliopiston työelämäpalvelut eli Rekry tarjoaa opiskelijoille tukea ja apua niin työnhaussa, oman osaamisen tunnistamisessa ja sanoittamisessa kuin itsetuntemuksenkin kehittämisessä esimerkiksi uraohjauksen, CV-klinikoiden ja työelämäsidonnaisten kurssien muodossa. Rekryn palvelut on tarkoitettu jokaiselle Turun yliopiston opiskelijalle opintojen vaiheesta riippumatta.

Työharjoittelupaikan suunnittelu kannattaa

Monelle opiskelijalle harjoittelu saattaa olla ensimmäinen kosketus omaan alaan. Näin se on myös ollut minulla. Olen ollut harjoittelussa Turun yliopiston työelämäpalveluissa eli Rekryssä ja päässyt tutustumaan juuri itseäni kiinnostaviin asioihin, kuten hankemaailmaan, viestintään ja ohjaukseen, kuluneen syksyn aikana. Harjoittelu on myös kehittänyt työelämätaitojani kuten yhteistyö-, vuorovaikutus- ja ajanhallintataitoa. Kyky oppia ja omaksua uutta on tärkeä työelämätaito, jota olen tarvinnut esimerkiksi viestintämateriaalien teossa sekä uuteen työyhteisöön sopeutumisessa. Harjoittelu on selkeyttänyt myös ajatuksiani siitä, millaisiin tehtäviin haluaisin hakeutua valmistuttuani.

Mielestäni jo ensimmäisen vuoden opiskelijan kannattaa miettiä opiskeltavan alan harjoittelupaikkaa. Näin opiskelija voi tehdä itselleen suunnitelman, milloin olisi sopiva ajankohta harjoittelulle ja millaisen harjoittelupaikan haluaisi saada. Suunnittelun avulla voi sovittaa yhteen opiskelun ja harjoittelun. Ennen harjoittelupaikan hakemista kannattaa osallistua Rekryn työnhaun tietoiskuihin ja tarkastuttaa oma ansioluettelonsa Rekryn CV-klinikalla. Rekryn uraohjauksesta voivat hyötyä erityisesti opiskelijat, jotka eivät ole selvillä omasta osaamisestaan tai kiinnostuksen kohteistaan. Rekryn palveluita käyttämällä opiskelija voi parantaa mahdollisuuksiaan päästä haluamaansa harjoittelu- tai työpaikkaan.