Päiväni Akateemisen kyykän MM-kilpailuissa 2025

Psst! Jos et tiedä, mikä laji kyykkä on, suosittelen lukemaan viime vuoden lähettilään blogin!

Havahdun herätyskellooni klo 4.25. Neljän tunnin yöunet eivät paljoa hymyilytä, mutta näillä nyt mennään. On lauantai, 8. helmikuuta 2025. Edessä on yksi lukuvuoden suurista talviurheilujuhlista: Akateemisen kyykän MM-kilpailut. Tapahtuma kerää poikkitieteellisesti tuhansia opiskelijoita ympäri maata Tampereen Hervantaan aistimaan sähköistä kisatunnelmaa sekä tietenkin nauttimaan upeasta talvisäästä. Itse osallistun kolmatta kertaa – viime vuoden tapahtuma meni valitettavasti flunssassa kotosalla.

Muutaman minuutin ihmettelyn jälkeen onnistun nousemaan sängystä aamutoimille. Pesen hampaat ja huuhdon kasvot. Kampaan hiukset hiukan parempaan järjestykseen, minkä tarpeellisuutta pohdin, sillä ne ehtivät tuntikaupalla pipon alla mennä sekaisin uudestaan. Syön voileivän ja kiskon useiden vaatekerrosten lisäksi vihreät haalarini jalkaan. Äkkiä ulos, sillä pakkassäällä ulkoiluun tarkoitetulla vaatetuksella tulee kerrostalossa luonnollisesti melko lämmin.

Turku lauantaina aamuviideltä on suorastaan aavemaisen autio. Matkalla kohti bussikuljetuksen lähtöpaikkaa näin vain neljä autoa, kaikki takseja. Ainoat matkalla nähneeni ihmiset olivat kaksi oletettavasti penkkaripäiväänsä pitkään juhlinutta abia, joilla matka oli ansaituille yöunille. Oma päiväni puolestaan oli vasta alussa.

Yhteislähtöpaikkana toimivan Educariumin parkkipaikalle oli löytänyt jo tusinoittain matkaajia. Hybridi Turku ry on järjestänyt kyydit matemaattis-luonnontieteellisen sekä teknillisen ainejärjestöjen jäsenille. Ajoitukseni on täydellinen, sillä parkkipaikan lähestyessä kaksi linja-autoa ajaa ohitseni. Ehdin muutaman sanan vaihtaa tuttujen kanssa, mutta nopeasti meitä pyydetään kaivamaan maksutodistukset esiin ja nousemaan kyytiin.

Väsymyksestä ja kovasta yrittämisestä huolimatta linja-autossa ei uni maistu. Alkumatkan kuuntelen podcastia ja musiikkia. Kohteen lähestyessä vierustoverit joko heräävät tai luopuvat nukkumisyrityksistään itsekin ja viimeinen puoli tuntia kuluu mukavia rupatellessa. Verenpunaisena hohtava kuu näyttäytyy komeasti Tampereentien varrella, mutta sekin väistyy hiljalleen aamuauringon tieltä.

Bussi kurvaa Hervantaan ja jättää haalarikansan pois. Kello on noin 7.40, joten otteluiden alkuun on vielä reilu tunti. Onneksi saamme kulutettua aikaa hakemalla kisalippumme ja asioimalla paikallisessa kauppakeskuksessa. Aika rientää ja on aika suunnistaa omalle pelikentälle. Pelikenttiä on tässä tapahtumassa yli sata.

Peliä!

Kello on 9.00 ja ensimmäiset alkulohkopelit lähtevät käyntiin. Loput kolme tämän vuoden kyykkäjoukkueemme, Laskelmoidun Sonnin, jäsentä löytävät pelikentälle. He viettivät yönsä Tampereella, priorisoiden muutaman tunnin pidempiä yöunia. Oma turnauksemme lähtee käyntiin klo 9.30, jolloin näemme, viekö tämä panostus kuinka pitkälle.

Kaksi ensimmäistä lohkopeliä osoittautuvat erittäin tiukoiksi. Ensimmäisessä ottelussa vastustajana toimivat vaasalaisteekkarit ja jälkimmäisen vastustajan jäsenistä ainakin osa opiskelee humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Molemmissa otteluissa olimme päätyjen vaihdossa niukasti häviöllä mutta käänsimme kummankin kolmen pisteen voittoon. En itse osaa sääntöjä vieläkään kunnolla, mutta kyse on vain muutamasta kyykästä.

Nyt lohkopeleissä oli osaltamme tunnin tauko, jolloin lähdimme hieman kiertelemään naapurikenttien menoa. Pelejä on eritasoisia, mutta kaikilla vaikuttaa olevan yhtä hauskaa. Keskipäivä lähestyy hiljalleen ja aurinko paistaa komeasti.

Palaamme omalle pelikentällemme. Edessä on viimeinen lohko-ottelu, vastassa ilmavoimien kadetteja. Kummallakin joukkueella on kaksi voittoa kahdesta ottelusta. Ottelun panos on selvä: voittaja jatkopeleihin ja tappiolla ulos.

Ottelu alkaa osaltamme mukavasti ja päätyjen vaihdossa olemme muutaman pisteen edellä. Yksi vastustajista toteaa eron olevan helposti kirittävissä. Väärässä hän ei ollut, sillä jälkimmäisessä päädyssä vastustaja tyhjensi neliötämme näytöstyyliin. Oman joukkueemme heitot eivät osuneet ja siinä samassa katselimme huvittuneen epäuskoisena katsoimme vastustajan kliinistä heittelyä. Lopulta ero kääntyy yli kaksikymmentä pistettä vastustajan hyväksi ja kättelyiden kautta Laskelmoitu Sonni marssii ulos turnauksesta.

Karvas pettymys – vai?

Noh, onni onnettomuudessa. Peleistä olisi ollut neljän tunnin tauko. Kokemuksesta tietäen kyykkäkentille palatessa saattaa olla melkoisen kylmä, mutta nyt voimme keskittyä loppuillan lämmittelemään. Hauskan pito on akateemisen kyykän pelaamisessa tärkeintä ja siinä joukkueemme onnistui mainiosti!

Nälkä alkaa näyttäytyä. Hetken ihmettelyn ja tuumailun jälkeen lyöttäydymme yhteen ainejärjestömme hallitusjoukkueen kanssa ja suuntamme Tampereen upealla ratikalla kohti keskustaa. Hallituksen joukkue oli myös voittanut kaksi ottelua, mutta lohkosta jatkoon mennyt ”Karttu Wiskarit” osoittautui ylitsepääsemättömäksi.

Nousemme raitiovaunusta Tampereen keskustassa. Kaupungissa on melkoinen kuhina päällä, sillä muutaman tunnin kuluttua selviää Suomen Euroviisuedustaja, Tampereen Nokia Arenan toimiessa Uuden Musiikin Kilpailun tai tutummin UMK:n finaalipyhättönä. Lukuisista vaihtoehdoista harkittuamme päädymme tuttuun turvalliseen McDonaldsiin lounaalle.

Yhteistoimintaa

Kun energiatasoja ja ruumiin lämpötilaa on hieman saatu nostettua, on aika suunnata paikallisen tietojenkäsittelytieteen, matematiikan ja tilastotieteen opiskelijoiden ainejärjestön Luuppi ry:n Pii-Klubille, heidän järjestämälleen vätkösaunalle. Ainejärjestömme oli kutsuttu, kuten myös monet muut opiskelualaamme läheiset järjestöt ympäri maata. Osa porukasta teki varikkopysähdyksen hotelilla, mutta muutaman matkaajan kanssa menimme suoraan Pii-Klubille.

Seurueemme oli ensimmäisten joukossa. Istahdimme hetkeksi alas, mutta hyvin nopeasti tuumasin, että saunominen tekisi terää. Kaverini jättivät löylyt väliin, mutta itse suuntasin pukuhuoneeseen. Pitkän päivän jatkuvien lämpötilavaihteluiden jälkeen tuntui mielettömän hyvältä saada haalarit ja lukuisat vaatekerrokset pois ja päästä suihkuun. Koska olimme niin aikaisin paikalla, saunoin lopulta yli tunnin yksin. Tällaiset päivät ovat sosiaalisesti vaativia, jolloin akkujen latailu omassa hiljaisuudessa oli erittäin miellyttävää. Lopussa sain hetkellisesti akateemisesti nuorempia asteriskejä juttukavereiksi, mutta aloin itse kuihtua sen verran paljon, että oli aika poistua.

Kun pääsin pukuhuoneesta takaisin muiden ilmoille, olivat loput päivän seurueestamme löytäneet perille. Ehdimme vaihtaa pari sanaa, mutta silmäluomet alkoivat tuntua raskaalta. Olinhan ollut hereillä jo yli 12 tuntia neljän tunnin yöunilla, saunoneena, ilman kofeiinia. Onneksi Pii-Klubin varusteluun kuului muutama säkkituoli, missä hetkellinen loikoilu muuttui lopulta liki tunnin raskaiksi torkuiksi. Tämä uni tuli erittäin tarpeeseen.

Hiljalleen kotia kohti

Kellon näyttäessä puoli kahdeksaa illalla, aloin valmistautua lähtöön. Yhteiskuljetuksen ensimmäinen paluukyyti ”iltabussi” lähtee kello 21 Hervannasta. Illalla on tapahtuman jatkobileet artisteineen, joita varten toinen bussi lähtee kahdelta aamuyöstä Tampereen keskustasta. Itsekin olen palannut kahdella edellisellä kyykkäreissulla Turkuun vasta ”yöbussin” kyydissä, mutta nyt ei ole enää samalla tavalla akateemisen nuoruuden intoa jatkaa juhlimista yön läpi. Kerään siis tavarani ja vaikeuksien kautta löydän oman takkini itsepalvelunaulakon sekasorrosta. Kavereille heipat, ovesta ulos, takaisin ratikan kyytiin ja Hervantaa kohti.

Ratikan pysähtyessä noin puoli tuntia myöhemmin kohteessa on Hervanta hiljentynyt. Pudotuspelien viimeiset kierrokset ovat myös käynnissä, mutta suurin osa pelaajista ja katsojista ympäri kampusta ovat hävinneet. On taas sopiva hetki syödä, joten suuntaan nauttimaan iltaruokaa paikalliseen Subway-ravintolaan. Seuraani liittyy toinen iltabussiin suuntaava ystäväni.

Matkaamme hiljaisen ja pimeän kampuksen läpi bussin lähtöpaikalle. Alueelle valuu hiljalleen muitakin matkaajia. Pakkanen alkaa hiljalleen purra taas, eikä bussi voi tulla liian aikaisin. Jotkut jaksavat vielä jutella ja heittää läppää, mutta suurimmalla osalla on itseni tavoin väsymys isosti puserossa. Yhteinen toive lienee kaikilla sama: mahdollisimman pikaisesti takaisin Turkuun.

Bussi kurvaa vihdoin eteemme. Nousen kyytiin, bussin keskiosasta mukava paikka. Kaikki kyydissä, kytkin ylös ja kotimatka voi alkaa. Alkumatkasta meitä viihdyttää tapahtuman finaaliottelun striimi, jonne on upeasti selvinnyt yksi turkulaisjoukkueista. Harmillisesti tästä kamppailusta jäi hopea käteen, vaikka sekin on erittäin upea suoritus. Loppumatka kuluu mukavasti katsellen omassa hiljaisuudessani aiemmin mainittua UMK:ta.

Yön pimeydessä kello näyttää varttia yli yksitoista illalla. Bussi kääntyy vihdoin Rehtorinpellonkadulle ja jättää väsyneet matkaajat kyydistään. Vielä pitäisi jaksaa kävellä kotiin. Jaloissa alkaa tuntua, sillä päivän askelmäärä alkaa lähestyä jo 30 tuhatta. Onneksi pari kaveria on menossa samaan suuntaan, joten matka tuntuu hieman kevyemmältä kulkea.

Oman kotirakennuksen näkeminen helpotuksen tunteen. Avaimet haalareiden reisitaskusta ulko-oven lukkoon ja rappuun. Hissin peilissä tuijottaa väsynyt, mutta onnellinen matkaaja. Kotiovesta sisään ja reppu selästä, helpottunut ulospuhallus.

Todella kivaa oli jälleen käydä, vielä kivampi olla taas kotona.

Kirjoittaja on vuoden 2024-2025 UTU-lähettiläs. Tutustu Okkoon!