Just another UTU Blogs site

Kuukausi: tammikuu 2022

Opetusharjoittelu + koronakriisi = mahdoton yhtälö?

Teksti: Sanni Rajala

Monen mieliin on varmasti jäänyt maaliskuussa 2020 hallituksen pitämä tiedotustilaisuus, jonka myötä muun muassa koulut siirtyivät etäopetukseen, ihmisiä kehotettiin pysymään kotona ja siirtymään etätöihin, kirjastot ja kuntosalit suljettiin sekä ihmisten kokoontumisia rajoitettiin. Suomesta tai ylipäätään maailmalta on varmasti vaikeaa, ellei mahdotonta, löytää ihmistä, jonka elämään korona-aika ei olisi jotenkin vaikuttanut. Koronaviruksen levitessä pitkin maailmaa monien ajatuksena varmaankin oli, että koronan ja siihen liittyvien rajoitusten kanssa elettäisiin muutama viikko tai korkeintaan muutama kuukausi – todennäköisesti harva osasi olettaa, että edelleen, kaksi vuotta myöhemmin koronavirus aiheuttaa yhä sairastumisia, kuolemia ja rajoituksia.

https://pixabay.com/fi/illustrations/koulutus-verkko--oppiminen-kuvaketta-5600987/
Kuva: pixabay.com

Keväällä 2020 etäopetukseen siirryttäessä tein itse kandidaatintutkintoani loppuun. Etäopetus ja yliopiston tilojen sulkeminen vaikutti jo silloin opiskeluihini, mutta enemmän koronakriisin vaikutus konkretisoitui tehdessäni opettajan pedagogisia opintoja lukuvuonna 2020–2021. Kyseisenä lukuvuotena kaikki yliopiston antama opetus oli etänä muutamaa alkusyksyn pihalla tapahtunutta tapaamista lukuun ottamatta. Opetusharjoittelut pyrittiin pitämään paikan päällä Turun normaalikoulussa, mutta heikentynyt koronatilanne ajoi meitä edelleen välillä etäopetukseen ja -opiskeluun. Kuvaavaa onkin, että itse pidin lähes puolet harjoitustunneistani etänä Zoomin välityksellä. Omien oppituntien lisäksi harjoitteluun kuuluu muun muassa muiden pitämien oppituntien seuraamista. Yhteensä seurasin harjoittelujeni aikana noin 60 oppituntia, joista paikan päällä normaalikoulussa seurasin vain alle kymmentä. Oliko etäopetukseen siirtyminen vain negatiivinen asia, vai voiko etäopetustaidoista olla hyötyä tulevaisuudessa? Millaisia opettajia meistä valmistuu poikkeuksellisten harjoitteluvuosien myötä? Miten etäopetus vaikuttaa erityisesti katsomusaineiden opettamiseen?


Tutkimusaiheena katsomusaineiden opettaminen opetusharjoittelussa korona-aikana


Nämä omat kokemukseni opetusharjoittelusta korona-aikana ja niistä nousseet kysymykset ohjasivat minua myös graduaiheeni pariin. Jo aikaisemmin minulle oli selvää, että tulevaisuuden opettajan ammattini vuoksi haluaisin, että graduaiheeni liittyisi jotenkin katsomusaineisiin ja/tai opettamiseen, mutta aiheeni rajaus selkeytyi vasta omien kokemusteni myötä. Gradussani aion tutkia katsomusaineiden, tässä tapauksessa evankelisluterilaisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon, opettamista opetusharjoittelussa koronakriisin aikana uskonnon opetusharjoittelijoiden näkökulmasta. Tarkastelen sitä, miten opetusharjoittelijat eli ”auskut” kuvaavat ja arvioivat koronan vaikutuksia katsomusaineiden opettamiseen opetusharjoittelussa sekä sitä, millaisiksi opetusharjoittelunsa poikkeusaikana suorittaneet kokevat omat valmiutensa toimia opettajina. Lisäksi minua kiinnostaa, eroavatko eri lukuvuosina harjoittelunsa suorittaneiden opetusharjoittelijoiden kokemukset toisistaan – lukuvuoden 2019–2020 auskuille etäopetustilanne tuli eteen nopeasti ja yllättäen, kun taas lukuvuoden 2020–2021 auskuille etäopiskelu oli jo tutumpaa ja etäopetukseen siirtymisen riski oli tiedossa jo lukuvuoden alussa.

Verkossa, Opettaja, Tietokone, Elearning, Skype
Kuva: pixabay.com

Vaikka katsomusaineiden opetus ja etäopetus ovat olleet suhteellisen suosittuja tutkimusaiheita, ei niitä tietääkseni ole vielä tutkittu yhdessä, varsinkaan opetusharjoittelijoiden näkökulmasta.

Tutkimustani varten kerään kirjoitelmia sekä lukuvuoden 2019–2020 että lukuvuoden 2020–2021 uskonnon opetusharjoittelijoilta Turun yliopistosta. Toki on edelleen mahdollista, että aineistoni laajenisi myös tällä hetkellä opetusharjoittelujaan suorittaviin opetusharjoittelijoihin, mutta peruskoulut ja lukiot ovat ainakin vielä saaneet yleisesti olla lähiopetuksessa. Näiden kirjoitelmien ja tutkimukseni myötä tiedämme toivottavasti enemmän katsomusaineiden (etä)opetuksesta opetusharjoittelussa opetusharjoittelijoiden näkökulmasta ja sekä siitä, miten etäopetus vaikutti opetusharjoitteluun eri lukuvuosina. Graduni tuloksia ei voida yleistää koskemaan kaikkea opetusta tai edes kaikkea katsomusaineiden opetusta korona-aikana, mutta sen myötä saamme kuitenkin pienen katsauksen siihen, miten korona-aika näyttäytyi Turun yliopiston uskonnon auskujen opetusharjoitteluissa.

Papitko feministejä? Lämmön, lempeyden ja saarnaajaan ristiaallokossa

Teksti: Miska Karhu

Papit koetaan usein vain liturgian toteuttajina tai saarnaajina. Kuva: Miska Karhu

Vihkijä, kastaja, paimentaja, saarnaaja… Tällaisia ajatuksia pappeus herättää ihmisissä. Harvemmin pappeja ajatellaan tuntevina ja kokevina kanssavertaisina, jotka voisivat ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Siksi feminismi ei useinkaan tule ihmisillä ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan papeista.

Voivatko papit olla feministejä? Miten he toteuttavat feminismiä työssään? Tällaisia kysymyksiä ryhdyin pohtimaan, kun aloitin gradun tekemisen. Minua kiehtoi se virallisuuden ja jäykkyyden sekä lempeyden ja lämmön vaihtelu pappeudessa ja sen herättämissä mielikuvissa. Toisaalta pappeja on usein ajateltu kovaäänisinä saarnaajina, jotka pelottelevat synnillä, mutta toisaalta yhä useampi pappi yrittää olla lämminhenkinen ja helposti lähestyttävä, kansanihminen.

Feminismi osana kristinuskoa

Feminismi on monitahoinen liike, jonka tarkoituksena on parantaa naisten ja vähemmistöjen asemaa. Kuva: Miska Karhu

Harva tietää, että on olemassa kokonainen feministisen teologian haara, joka on keskittynyt naisten ja vähemmistöjen aseman parantamiseen. Feministiteologia toimii kahdessa eri tasossa: toisaalta termillä voidaan tarkoittaa akateemista tutkimusta, toisaalta aktivismia ja ruohonjuuritason toimintaa. 

Feministisen teologian ydin on tuoda naisten ja vähemmistöjen sanomaa kirkkoon. Tähän on olemassa useita eri keinoja. Jotkut haluavat nostaa esille Raamatussa olevia naisia, jotka ovat jääneet miesten varjoon vuosisadoiksi. Kuinka moni tietää, että apostoli Paavalin kanssa työskenteli naisia siinä missä miehiäkin?

Toiset luottavat kuvittelun voimaan. He pyrkivät näyttämään sen, miten mieskeskeinen näkökulma on vaikuttanut perustavanlaatuisesti kristinuskon puhetapoihin. Minkälainen kristinusko olisi, jos Jumalaa puhuteltaisiin Äitinä? 

Pieni osa feministiteologeista katsoo, että Raamattu on täysin miesten luoma, eikä sitä voida käyttää nykyisessä kristinuskossa. Osa on jopa hylännyt Raamatun ja etsii toisenlaisia tapoja toteuttaa kristinuskoa. 

Loppujen lopuksi kukaan ei tiedä, minkälaisia erilaisia tapoja on feminismin toteuttamiseen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Yllä mainitut esimerkit olen poiminut kansainvälisistä feministiteologian liikkeistä. Kukaan ei siis ole tutkinut sitä, miten juuri Suomessa papit toteuttavat feminismiään – ja tähän minun graduni on tekemässä muutosta. 

Kirkon uudelleenbrändäys kohti tavan ihmistä

Haluaisin gradullani olla mukana keskustelussa siitä, missä menevät pappeuden ja kristinuskon rajat. Näitä rajoja on koeteltu aivan hiljattain. Yksi esimerkki tästä on Ylen tuottama sarja Papisto. Se leikittelee juuri tällä konservatiivisuuden ja liberaalisuuden välimaastolla. Dokumenttisarja antaa kameran neljälle erilaiselle papille, jotka kuvaavat omaa elämäänsä ja työtään Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Sen mainostetaan romuttavan mielikuviamme pappeudesta.

Niin feminististen pappien kuin Ylen Papisto-sarjan voi nähdä uudenlaisen, lämpimämmän pappeuden keulakuvina. Evankelis-luterilainen kirkko ei halua enää näyttäytyä jäykkänä saarnaajana, vaan se on ottanut askeleita kohti “tavallista” ihmistä. Tätä kai voisi kutsua jo jonkinlaiseksi uudelleenbrändäykseksi.

Kirjoittaja on uskontotieteen maisterivaiheen opiskelija sekä utelias kirkon maallikkojäsen.