Rakkaudesta ruokaan – lihavuus, aivot ja mielihyvä aivotutkijan elämäntehtävänä

Ruoka-addiktioteoria – siitä aivotutkijan urani käynnistyi keväällä 2012. Mielihyväjärjestelmän osista lukeminen liimasi minut artikkeleihin viikoiksi ja oli todella jännittävää päästä arvioimaan sen muutoksia omassa lihavuusleikkaukseen valitussa potilasaineistossa. Nykyisin en ole valmis hyväksymään ruoka-addiktioteoriaa lihomista selittävänä mallina. Olen kuitenkin sitä mieltä, että aivojen evoluutiossa varhain kehittyneen mielihyväjärjestelmän toiminta on yksi avaintekijöistä myös ruokailuvalinnoissamme.

Liiallisen syömisen on siis oletettu johtuvan mielihyväjärjestelmän ominaisuuksista tai muutoksista. Usein tutkimustuloksia tulkitaan kahden mallin kautta. Ensimmäisessä palkkioherkkyyden oletetaan olevan alentunut, mikä johtaa suurempiin annoskokoihin ja energiatiheän ruoan suosimiseen “riittävän” ruokailuun liittyvän mielihyvän saavuttamiseksi. Toisessa palkkiojärjestelmän oletetaan olevan yliaktiivinen, mikä altistaa yksilön tiheämmille ruokailuille mm. aiemmista palkkioista oppimisen kautta. Molemmat mallit voivat edustaa joko pysyviä yksilöllisiä ominaisuuksia tai voivat olla syömistapojen kautta hankittuja.

Lopullisessa päätöksenteossa mielihyväjärjestelmän tuottama tieto käsitellään korkeampaa kognitiota edustavissa otsalohkojen osissa ja niiden muodostamissa laajemmissa aivoverkoissa. Palkkioherkkyys on siis kontrolloitavissa impulsseja hillitsemällä. Näiden kahden järjestelmän välinen tasapaino määrittää lopullisen toiminnan. Valinta on aina tilannesidonnainen. Herkkyys impulssikontrollin pettämiselle ruoan suhteen käy helpommin nälkäisenä ja kun altistumme herkuille aistiemme kautta esimerkiksi kävellessämme pizzerian ohitse.

Aivojen toiminnallisissa kokeissa onkin havaittu melko systemaattisesti ylipainoisilla ja lihavilla tutkituilla sekä lisääntyneitä palkkiojärjestelmän vasteita että impulssikontrollista vastaavien alueiden alentunutta aktiivisuutta normaalipainoisiin verrattuna. Vaikuttaisikin siltä, että painon kertyminen on yhteydessä näihin muutoksiin, mutta oletuksen vahvistamiseen tarvittaisiin kattava seurantatutkimus, jossa voitaisiin arvioida mitkä havaituista eroista ovat yksilön pysyviä ominaisuuksia ja mitkä edustavat ylipainon mukanaan tuovia muutoksia.

Nuorilla tehdyissä tutkimuksissa aivojen rakenteen ja toiminnan on todettu ennustavan tulevaa ylipainoa voimakkaammin jopa kuin vanhempien paino, sosiaaliluokka ja nykyinen paino. Osittain näiden tutkimustulosten innoittamana toimin nykyisin lasten aivojen kehitystä tutkivassa FinnBrain syntymäkohortin osatutkimuksessa tutkijalääkärinä. Tavoitteenani on selvittää, mitkä aivojen kehityskaaren piirteet ennustavat palkkioherkkyyttä, sen muutoksia ja tulevaa painonkehitystä.

Lihavuus on lisääntynyt suuressa osassa maailmaa huimaa vauhtia ja ylipainoon liittyy useita haitallisia terveysvaikutuksia. Kliinisessä työssäni pyrin vähentämään syömiseen liittyvää liiallista rajoittamista ja syyllisyyden tunnetta. Riippuvuuden hoidosta on lainattavissa salliva suhtautuminen retkahduksiin. Neuvon usein aloittamaan erityisen ruokavalion – melkeinpä minkä tahansa – sillä silloin käytämme väkisinkin ruokailuvalintoihin enemmän suunnitelmallisuutta (otsalohkoja ennakoivasti) ja onnistumisen mahdollisuus kasvaa.

Jetro Tuulari, LT
lääketieteellinen tiedekunta