Avoin julkaiseminen – helpompi sanoa kuin tehdä

Kalle-Antti Suominen

Kalle-Antti Suominen

Tieteellisten julkaisujen avoin saatavuus putkahtaa ymmärrettävästi pinnalle kun puhutaan julkisin varoin toteutetusta tutkimuksesta. Koetaan että varsinkin kaupalliset kustantajat pyrkivät rahastamaan tutkijoita ja heidän rahoittajiaan kahdesti perimällä kirjastoilta korkeita lehtitilausmaksuja ja samalla laittamalla tutkijan maksamaan artikkelinsa avoimuudesta erikseen.

Päätös ostaa oma artikkeli avoimesti saatavaksi on toki tutkijan oma, mutta sitä saattavat edellyttää niin rahoittaja kuin oma taustaorganisaatio. Kustantajien varsin suuret toiminnan katteet tuovat esiin kysymyksen, että onko oikein rahastaa ja tehdä voittoa käytännössä tutkijoiden tekemällä ja siten muiden maksamalla työllä? Niin tutkimustyö, siitä kirjoittaminen, kuvien teko, arviointi kuin toimituskunnassakin toimiminen on yleensä vapaaehtoistyötä. Yksittäisen tutkijan tai tutkimusryhmän kohdalla moraalisten kysymysten rinnalle nousee konkreettisempi dilemma, eli mistä rahat?

Rinnakkaistallentaminen on yksi mahdollisuus kiertää kaksoismaksamista. Siinä tieteenalojen käytännöt ja alan lehtien suhtautuminen vaihtelevat suuresti. Suosituimmissa lehdissä on helposti käytössä vaatimus karenssiajasta, joka voi kuitenkin olla tutkimuksen tuoreuden kannalta haastavan pituinen. Lisäksi rinnakkaistallennetun ja julkaistun version välillä voi olla oleellisiakin eroja. Ja hyvä kysymys on että mihin artikkeli tallennetaan jotta se löytyy. Käytössä on niin alakohtaisia kuin organisaatiokohtaisia alustoja tallennukseen. Turun yliopiston tutkimustietojärjestelmäkin sisältää tallennusmahdollisuuden, mutta se ei vielä ihan toimi toivotusti.

Kokonaisuutena rinnakkaistallentaminen kohtelee tieteenaloja hyvin eri tavoin. Mutta kannattaa muistaa että on aiemminkin ollut kaikenlaisia kuvioita – ja niihin liittyviä kustannuksia. Nuorena tutkijana sain eksoottisista paikoista reprint-pyyntökortteja postissa ja osa kustantajista puolestaan palkitsi arviointityöstä antamalla omista artikkeleistani ilmaisia reprinttejä. Näitä reprinttejä kuitenkin ostettiin myös rahalla ja joissakin lehdissä oli lisäksi käytössä jopa sivumaksuja – viimeiset kasat nuoruuden reprinttejäni päätyivät paperikeräykseen vasta muutama vuosi sitten yliopiston tilaohjelman uhreina. Samassa rytäkässä poistui myös pino preprinttejä, joita painatettiin jo ennen artikkelin julkaisua ja joita laitokset massapostittivat tutkijoille ja toisille laitoksille. Jostakin tähänkin rahat aina löydettiin.

Tilausmaksuja voi pyrkiä alentamaan neuvottelemalla kustantajien kanssa kansallisen tason sopimuksia, mutta viime aikoina tämä on osoittautunut vaikeaksi – hyvistä katteista halutaan pitää kiinni ja sellaista pientä tekijää kuin Suomi voi hyvin vähätellä. Niinpä äskettäin on suomalaisten tutkijoiden keskuudessa levinnyt mahdollisuus sitoutua boikottiin julkaisemisen ja toimituskuntatyön suhteen käynnissä olevien neuvottelujen vauhdittamiseksi. Itsekin tämän allekirjoitin ensimmäisten joukossa.

Tavallaan tilanne on epäreilu, koska suhteellisen vapaa rinnakkaistallentaminen ja ammatillisten seurojen ylläpitämät kustantajat ovat omalla alallani pääasialliset toimijat – helppo allekirjoittaa kun mikään ei oikeastaan muutu. Vaikeampi asia tällainen boikotti on niille tutkijoille, joiden aloilla kaikki huippulehdet ovat vahvojen kaupallisten kustantajien käsissä. Mutta kirjastojen määrärahojen huvetessa törmään yhä useammin siihen, että en pääse käsiksi haluamiini artikkeleihin – olemme putoamassa rikkaiden “kaikki löytyy ja heti” -toimijoiden joukosta kaukolainaajien ja kavereilta kerjääjien joukkoon. Kirjoittajille lähetettävät reprint-pyynnöt voi sentään nykyään toteuttaa sähköisesti.

Kalle-Antti Suominen
vararehtori

Kuvat: g_leon_h, Hanna Oksanen



FacebooktwitterFacebooktwitter

1 Comment

  1. Julkaisuhintojen läpinäkyvyys edistäisi vertailua vaihtoehtoisten mallien välillä.
    Julkaisjoiden >30% voittomarginaalit viittavaat nykyisen julkaisujärjestelmän tehottomuuteen. Julkaisukustannukset ovat nousseet 10% vuositahtia samalla kun tiederahoitus junnaa paikoillaan. Yksittäisen tutkijan näkökulmasta avoin julkaiseminen näyttäytyy kalliina, mutta tuoreet selvitykset (mm. Max Planck instituutilta sekä OKM:n ATT-hankkeelta [1]) viittaavat että avoimeen julkaisumalliin siirtyminen voisi tulla yhteiskunnalle kokonaiskustannuksiltaan nykyistä järjestelmää edullisemmaksi. Kaikki tuki tiedekirjastojen parhaillaan ajamille tavoitteille kustannusten kohtuullistamisesta ja avoimuuden kasvattamisesta julkaisutoiminnasa.

    [1] https://avointiede.fi/-/lapinakyvyytta-ja-avoimuutta-tieteelliseen-julkaisemiseen-tutkimusorganisaatioilta-vuosittain-miljoonia-euroja-suurille-kustantajille)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *