Suomi 100 vuotta ja suomenkielisen yliopistokoulutuksen alku

Näin tasavallan merkkivuonna on hyvä tarkastella myös suomenkielisen yliopistokoulutuksen alkuhistoriaa. Lieneehän kieli yksi tärkeimmistä kansakunnan identiteettiin liittyvistä tekijöistä.

Jo 1800-luvulla, kansallisen heräämisen aikana, nousi eri puolilla Suomea keskustelua siitä, että maahan tarvitaan yliopisto, joka käyttää opetuskielenään suomea. Turun Akatemian perintönä Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa opetuskielenä oli tuolloin vielä lähes kokonaan ruotsi. Tilanne jatkui sellaisena vielä pitkälle myös 1900-luvulla Keisarillisen Aleksanterin yliopiston muututtua Helsingin yliopistoksi 1919.

Vuosisadan vaihteessa nousi ajatus suomenkielisen yliopiston perustamisesta ensiksi esiin Jyväskylässä. Jyväskylän lisäksi keskustelua käytiin pian useissa muissakin kaupungeissa, eritoten Oulussa, Kuopiossa, Viipurissa, Lahdessa ja Turussa. Esimerkiksi Lahdessa oli jo vuonna 1910 pidetty asian tiimoilta kansalaiskokous, jossa oli päätetty ryhtyä toimiin yliopiston perustamiseksi Lahteen.

Ratkaiseva käänne siihen, että ensimmäinen suomenkielinen yliopisto syntyi Turkuun, tapahtui jo Suomen itsenäistymistä edeltävinä vuosina. Tässä työssä keskeinen toimija oli Turun Suomalainen Yliopistoseura, jonka perustava kokous pidettiin runsas kuukausi ennen Suomen itsenäiseksi julistautumista eli 4.11.1917. Tällöin jo monta vuotta ilmassa ollut ajatus maailman ensimmäisen suomenkielisen yliopiston perustamisesta Turkuun alkoi konkretisoitua.

Huomattavaa on kuitenkin se, että henkinen kypsyminen asialle oli alkanut jo paljon aiemmin ja monenlaista aktiviteettia oli syntynyt asian ympärille jo ennen perustavaa kokousta. Muuan muassa varojen keruu yliopiston perustamiseksi aloitettiin tosiasiallisesti jo ennen yliopistoseuran perustavaa kokousta. Vuosina 1914–1917 vietetyissä Kalevala-juhlissa suomenkielisen yliopiston perustaminen oli vahvasti esillä.

Merkittävää kiriapua suomenkielisen yliopiston synnylle nimenomaan Turkuun antoi myös syntynyt päätös Åbo Akademin perustamisesta, joka toteutuikin sitten jo 1918 eli pari vuotta ennen Turun yliopiston perustamispäätöstä. Tuolloin ymmärrettävästi kieliasia oli tärkeä tekijä, ei pelkästään Turussa vaan koko Suomessa ja suomenkielistä yliopistoa perusteltiin nimenomaan suomalaisuuden vahvistumisella. Kysymys ei kuitenkaan ollut pelkästään kielipoliittinen linjalla suomi-ruotsi, vaan siihen liittyi selvästi myös ajatus siitä, että suomenkielistä yliopistoa tarvittiin venäläistymisen torjumiseen. Tässä suhteessa tilanne tietysti oleellisesti muuttui itsenäistymisen jälkeen.  Tärkein motiivi oli kuitenkin tarve suomalaisen kulttuurin, tieteen ja yhteiskunnan vahvistaminen.

Suomenkielistä ja –mielistä yliopistoa Turkuun ajoi aluksi pieni aktiivinen joukko, jonka sieluna mainittakoon erityisesti sanomalehti Uuden Auran päätoimittaja Kaarle Nestor Rantakari.  Päätoimittaja Rantakari oli sen aikaisen yhteiskunnallisen vaikuttamisen todellinen taitaja, joka osasi hyvin yhdistää julkisuuden poliittiseen vaikuttamiseen. Tässä häntä varmaan oleellisesti auttoi se, että hän oli aiemmin toiminut muun muassa Suomalaisen puolueen pääsihteerinä ja sitä kautta tunsi laajasti sen aikaisia päättäjiä.

Aluksi tähän pieneen ydinjoukkoon Rantakarin lisäksi kuului vain kourallinen toimijoita, joiden joukossa olivat esimerkiksi asianajajat Toivo Mikael Kivimäki ja Antti Tulenheimo, joista ensiksi mainittu oli tuleva pääministeri, ja hovioikeuden presidentti Aleksi Käpy. Ajan myötä joukko tietysti kasvoi, kun toiminta alkoi laajentua ja tavoite tulla konkreettisemmaksi.

Tämän pienen ryhmän keskeinen toimintastrategia näytti olleen se, että aloite on pidettävä omissa käsissä eikä saa jäädä odottamaan valtakunnan päättäjien ratkaisuja. Tänä päivänä tässä asenteessa voisi olla meille hyvää oppia moneen asiaan, esimerkiksi tekniikan koulutuksen laajentamiseen Turussa.

Mitä pitemmälle Turun Suomalaisen Yliopistoseuran työ eteni, sitä selvemmäksi kävi, että haluttiin suomenkielinen yliopisto suomalaisuuden vaalijaksi. Jo varhain ymmärrettiin kuitenkin, että kansainvälisyys ja suvaitsevaisuus olivat tärkeä osa myös kansallista yliopistoa.

Lopuksi lainaan E. N. Setälän puhetta vuodelta 1918 koskien tulevaa Turun yliopistoa: ”Asukoon tuossa tiedon temppelissä ylimpänä kansallinen mieli, mutta sellainen, joka on vapaa kaiken ahdasmielisyyden, kaiken kansalliskiihkon ummehtuneesta ilmasta, sellainen kansallinen mieli, että kaiken kansallisen työn korkeimpana mittana ja määränä on ihmisyys”.

Siinä on mielestäni ohjetta meille myös tähän päivään.

Kalervo Väänänen
Kirjoittaja on Turun yliopiston rehtori. Kirjoitus perustuu vuosijuhlapuheeseen Turun yliopiston 97. vuosijuhlassa 28.2.2017

Kuva: Turun yliopiston arkisto. Kuvaaja: Hede-Foto (Yliopiston uusien rakennusten vihkiäisjuhla v. 1959)