Avustajaeläin ja teknologia – tulevaisuus 2040

Onko jääkaapissa valo, kun oven sulkee? Tuleeko puun kaatumisesta ääni, jos kukaan ei ole kuulemassa? Ohjaako tekoäly älykodissa robottikoiraa, kun ihmiset eivät ole kotona? Olen joskus heittänyt ilmaan pohdinnan siitä, että tekoälyn ja robotiikan kehittyessä yhä hurjempaa vauhtia, saatetaan tulevaisuudessa avustajaeläimiä korvata robottieläimillä. Jo nyt on ehdotettu opaskoirien tilalle gps-signaalin avulla maastossa suunnistavia laitteita. Tulevaisuudessa robottikoiran saattaa siis komentaa pois sohvalta asunnon toimintoja valvova tekoäly, vaikka ihminen ei olisikaan kotona.

Tämä saattaa kuulostaa kaukaiselta tulevaisuudelta oman arkemme näkökulmasta, mutta asioita kannattaa pohtia jo etukäteen. Samaan tyyliin on avattu keskustelua siitä, pitäisikö seksiroboteilla olla oikeus kieltäytyä seksistä. Oma työni avustajaeläinten ja vanhusten yhteisestä tulevaisuudesta 2040-luvulla ei ehkä yllä aivan näin teknologisesti kehittyneisiin tuloksiin, mutta antaa kuitenkin suuntaa sille, miten tulevaisuus saattaa rakentua. Kansatiedettä ja tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä yhdistävä, Suomen Akatemian rahoittamaan Eläinten toimijuus yhteiskunnassa -projektiin kuuluva tutkimukseni rakentaa vaihtoehtoisia tulevaisuuksia 2040-luvulle. Silloin vanhusten apuna saattaa toimia muitakin eläimiä, kuin nykyisin valtavirtaa olevia avustajakoiria.

Tulevaisuudessa vanhusten henkistä ja fyysistä eloa helpottamassa ei siis ehkä olekaan meille tuttuja eläimiä vaan (nykyisin) harvinaisempia eläinlajeja – tai avustavat tehtävät hoidetaan kokonaan teknologian avulla. Jotkut tutkijat ovat olleet sitä mieltä, että parinkymmen vuoden kuluttua emme enää tunnista kadulla kävelevää robottia androidiksi. Mihin siinä tilanteessa tarvitsisimme enää avustajaeläintä tai lemmikkieläintäkään? Oikean eläimen kaltainen robottieläin ei tarvitse ruokaa (siis lihaa, jonka kasvattaminen vaikuttaa ilmastoon), eläinlääkäriä tai säännöllistä ulkoilua – eikä se myöskään kuole. Avustajakoira ei ehkä vaihtuisikaan uuteen 10–15 vuoden iässä vaan saattaisi periytyä sukupolvelta toiselle. Mutta kokeeko ihmisen keho saman hyvinvointiryöpyn silittäessään keinoeläintä kuin oikeaa eläintä – varsinkaan, jos hän ei tiedä, onko eläin oikea vai ei?

Jos palataan lähemmäs oman aikamme konkreettista arkielämää, voidaan miettiä miten vanhukset ja eläimet tällä hetkellä elävät teknologisoituneessa yhteiskunnassamme. Ikäihmisten kodeissa voi olla heille tarkoitettuja ruoka-automaatteja, etätarkkailulaitteita, älylattioita ja hälyttäviä pilleripurkkeja. Lemmikkieläimiä puolestaan voidaan tarkkailla kameroilla ja niille voidaan antaa ruokaa tai heittää palloa tietoverkon välityksellä. Lemmikkieläinten omistajille tarjotaan teknologiaa, joka tekee ihmisen tyytyväiseksi, mutta tekeekö se myös koiran iloiseksi? Koiran tärkein aisti on hajuaisti ja tuntoaistikin on merkittävä. Näitä ei toistaiseksi kyetä teknologian avulla helposti toteuttamaan.

Tällä hetkellä valtaosa avustajaeläimille tarkoitetuista laitteista onkin alun perin suunniteltu ihmisille. Vierailin maaliskuussa parin viikon ajan tutustumassa englantilaiseen tutkimusyksikköön, joka kehittää ja tutkii eläimille tarkoitettua teknologiaa. Varta vasten koiran tarpeisiin suunniteltu katkaisija – joka voi kytkeä päälle television, valot tai esimerkiksi avata oven – on tarpeeksi iso, oikealle korkeudelle asennettu, riittävän herkkä kevyeen kirsukosketukseen ja myös koiran silmille sopivan värinen. Tämän kaltainen teknologia tullee lisääntymään tulevina vuosikymmeninä. Teknistä kehitystä ei kuitenkaan voi pitää itsestään selvänä kehityspolkuna. Maailma ympärillämme voi 2040-luvulla olla myös täysin toisenlainen, kuin tämän hetken trendeistä voisimme päätellä.

Tieteellisen tutkimuksen, oman tutkijaminän ja opetuksen näkökulmista ulkomaille tehtävät tutkijavierailut ovat ensiarvoisen tärkeitä. Ne avaavat monenlaisia ovia, kirkastavat ajatuksia ja antavat paljon uutta ajateltavaa. Vierailuista saa vahvistusta jo aiemmin hankkimalleen tiedolle, mutta osa asioista on aluksi täysin uusia ja vieraita. Tulevaisuus rakennetaan yhdessä ja Suomeenkin tulee vaikutteita kaikkialta maailmasta – ja myös me vaikutamme muualla tehtävään tutkimukseen. Tämä on ensiarvoisen tärkeää tieteelle. Avustajaeläinten ja vanhusten tulevaisuus 2040-luvulla voikin siis sisältää jotakin meille tuttua, jotakin uutta ja jotakin muualta lainattua – teknologialla tai ilman.

Jussi Lehtonen
Kirjoittaja on tutkijatohtori Turun yliopiston kansatieteen oppiaineessa.