Avainsana: tulevaisuudentutkimus

Ei kestävää kehitystä ilman kulttuuria – miksi niin?

Katriina Siivonen

Tänään on tärkeä päivä. Suomen uusi kestävän kehityksen asiantuntijapaneeli kokoontuu ensimmäiseen tapaamiseensa, ja ensimmäisen kerran kulttuurinen kestävyys on mukana tässä paneelissa.

Paneeli sekä tukee että haastaa kestävän kehityksen vankistamista Suomessa. Tehtävä on hienosti asetettu. Vain riippumattomasti tuotettu tieteellinen ymmärrys kykenee haastamalla tukemaan nykyisen globaalin ekokriisin mutkikkaiden ongelmien ratkaisemisessa. Paneelin työ kohdistuu Suomessa valtioneuvostoon ja valtion hallintoon, mutta myös koko suomalaiseen yhteiskuntaan ja kaikkiin Suomessa toimiviin ihmisiin.

Continue reading

Koulujen Tulevaisuuspäivästä eväitä tulevaisuuslukutaidon kehittämiseen

Otto Tähkäpää

Laura Pouru

Ensimmäistä kansallista koulujen Tulevaisuuspäivää vietetään 18. huhtikuuta 2018 Suomen kouluissa alakouluista lukioihin. Päivän tarkoituksena on tuoda tulevaisuudentutkimukseen pohjautuvia tulevaisuusopettamisen menetelmiä opettajille helposti kokeiltavaksi. Tulevaisuuspäivän tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten tulevaisuuslukutaitoa sekä luottamusta omaan pärjäämiseen tulevaisuudessa.

Tulevaisuuslukutaito tarkoittaa tulevaisuuden tietoista hyödyntämistä nykyhetkessä eli henkilökohtaista ennakointitaitoa. Taitoa tarvitaan paitsi tulevaisuuden työelämässä suunnistamiseen myös oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Luottamus ja usko tulevaan ovat nimittäin inhimillisen hyvinvoinnin ja pärjäämisen keskeisiä rakennuspalikoita. Tulevaisuutta koskevien odotusten on tutkittu olevan merkittävä nuorten elämäntyytyväisyyttä selittävä tekijä – erityisesti heillä, joiden hyvinvoinnissa on muuten puutteita. Tulevaisuuteen liittyvän toiveikkuuden on esimerkiksi todettu olevan maahanmuuttajanuorten kotoutumiselle ja hyvinvoinnille yhtä tärkeää kuin koulumenestys.

Continue reading

Tulevaisuusalgoritmi

Keijo Koskinen

Markku Wilenius

Kun jokin organisaatio onnistuu toiminnassaan erityisen hyvin, ei sitä ympäröivä yhteisö välttämättä tule kiinnittäneeksi huomiota työhön, jolla joukko osaajia on menestyksen pohjustanut. Kiteytetysti menestyminen perustuu kolmeen tekijään: ennakointia hyödyntävään sopivaan ajoitukseen, oikeaan verkostoon – ja hillittömään määrään työtä ja sisua.

Aloimme kolme vuotta sitten yhteistyössä seudun aktiivisten yritysten kanssa hakea työtapaa, jolla voitaisiin pohjustaa ja tukea tulevaisuuden menestyvää yritystoimintaa. Innoittajana työllemme oli aikanaan seudulla toiminut professori Pentti Malaskan ja Turun silloisen elinkeinojohtaja Ilpo Siron yritysakatemia, jonka piiristä kasvoi turkulaisen elinkeinoelämän menestystarinoita. Me haastoimme seudun elinkeinoelämää aktivoitumaan sellaisilla liiketoiminnan aloilla, jotka vastaisivat aikamme suuriin haasteisiin tuottamalla resurssitehokkaita ja älykkäitä ratkaisuja.

Continue reading

Kuinka voimme yhdistää ympäristön ja ihmisen hyvinvoinnin?

Juha Kaskinen

Uusia ympäristöuhkia ilmaantuu jatkuvasti entisten lisäksi. Mikromuovia löytyy kaikista vesistöistä, kalojen keskikoko pienenee merissä, keinotekoiset tuoksut aiheuttavat terveyshaittoja jne. Näin siis esimerkiksi uutisissa 4.9.2017. Pikaisesti ajateltuna näyttää siltä, että ihmisen toiminta on jatkuvasti luonnon hyvinvoinnin kannalta haitallista.

Vastaukseksi dilemman ratkaisemiseksi on tarjottu 1980-luvulta lähtien kestävää kehitystä. Tutkimusta on tehty mittavasti, ympäristöpolitiikka on kehittynyt, ongelmat tunnustetaan ja edistystäkin on saavutettu. Silti yleiskuva on muuttunut entistä lohduttomammaksi. Mikä siis mättää? Syylliseksi on leimattu niin kuluttajat, tuottajat, teollisuus, väestönkasvu kuin talousjärjestelmäkin. Syytä kaikissa varmasti onkin.

Paljon toivoa on sälytetty kahdelle uudelle taloudelle, joilla voisi olla potentiaalia ihminen-luonto -suhteen ongelmien kestävässä ratkaisemisessa eli bio- ja kiertotaloudella ja niiden yhdistämisellä.

Continue reading

Avustajaeläin ja teknologia – tulevaisuus 2040

Jussi LehtonenOnko jääkaapissa valo, kun oven sulkee? Tuleeko puun kaatumisesta ääni, jos kukaan ei ole kuulemassa? Ohjaako tekoäly älykodissa robottikoiraa, kun ihmiset eivät ole kotona? Olen joskus heittänyt ilmaan pohdinnan siitä, että tekoälyn ja robotiikan kehittyessä yhä hurjempaa vauhtia, saatetaan tulevaisuudessa avustajaeläimiä korvata robottieläimillä. Jo nyt on ehdotettu opaskoirien tilalle gps-signaalin avulla maastossa suunnistavia laitteita. Tulevaisuudessa robottikoiran saattaa siis komentaa pois sohvalta asunnon toimintoja valvova tekoäly, vaikka ihminen ei olisikaan kotona.

Continue reading