Kenen keho on tärkeä?

Lotta Koistinen

Morian leirin olosuhteet asettavat pakolaiset ihmisyyden kategorian ulkopuolelle.

Amal linkuttaa luokseni keppiin nojaten. Hänen on kipujensa takia mahdotonta istua normaalisti, ainoastaan keppiin tukeutuen se onnistuu jotenkin.

Morian pakolaisleirillä asuva Amal näyttää minulle paksun pinon leirin lääkäreiltä saamiaan lappuja: ’särkylääkettä, tulisi tutkia tarkemmin, särkylääkettä’. Ja seuraavassa: ’sairausepäily x, vaatii lisätutkimuksia, särkylääkettä, vaatii lisätutkimuksia’. Papereita on loputtomiin, ja vaikka niissä kerrotaan sairausepäilyistä yhä uudelleen, hänelle määrätään aina vain lisää lääkkeitä turruttamaan kipua.

Amal lähtee jälleen lääkärille keppinsä avulla kävellen.

Tuhannet turvapaikanhakijat asuvat Morian rekisteröintikeskuksessa Lesboksen saarella jopa yli vuoden ajan. Vuoden 2015 aikana ja 2016 alussa Eurooppaan saapunut suuri turvapaikanhakijoiden määrä on ylikuormittanut Lesboksen vastaanottokeskuksia.

Viime talvena Morian olot olivat niin katastrofaaliset, että pakolaisia paleltui kuoliaaksi. Nainen ja lapsi menehtyivät lämmityshellan räjähdettyä. Talvella turvapaikanhakijat lämmittelivät leirin ulkopuolella sijaitsevissa kanttiineissa.

Kuuluvatko kaikki ihmiset samaan ihmisyyden kategoriaan?

YK:n yleismaailmallisessa ihmisoikeuksien julistuksessa  ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvataan ihmisoikeudet ja oikeus ihmisarvoiseen kohteluun. Geneven pakolaissopimuksessa puolestaan velvoitetaan sopimuksen allekirjoittaneet maat tarjoamaan suojelua sitä tarvitseville ihmisille.

Mutta kenellä on tosiasiassa oikeus näihin, lähinnä länsimaiden edistämiin, oikeuksiin ja arvoihin? Kuuluvatko kaikki ihmiset samaan ihmisyyden kategoriaan, vai onko ihmisyyden kategorian sisällä hierarkioita tai poikkeuksia?

Morian leirin esimerkin valossa vaikuttaa siltä, että kaikkia kehoja ei kohdella samalla tavalla.

Turvapaikanhakijat ovat saapuneet Lesboksen saarelle ihmissalakuljettajien avustuksella Turkista. Matka lähtömaasta Lesbokselle on monelle erittäin raskas. Useat turvapaikanhakijat ovat kokeneet traumaattisia tapahtumia jo Turkissa. Palautus Turkkiin on monen mielestä aivan yhtä vaarallinen vaihtoehto kuin kotimaahan palauttaminen.

Viimeinen etappi ennen Kreikkaan pääsyä on Turkin ja Lesboksen välisen merialueen ylittäminen. Ne, jotka selviävät matkasta, huomaavat entistä useammin joutuneensa vain uuteen epätoivon tilaan. Erityisesti EU:n ja Turkin maaliskuussa 2016 solmima pakolaissopimus on johtanut siihen, että turvapaikanhakijat ovat entistä pidempiä aikoja jumissa Lesboksen saarella. Kotimaan epävakautta pakenevat ihmiset joutuvat epävarmaan juridis-poliittiseen limboon, jossa monet kokevat elämän- ja ihmisarvonsa vaarantuvan.

Olin keräämässä tutkimusaineistoa Lesboksella maaliskuussa 2017. Tuolloin useat turvapaikanhakijat kertoivat minulle, että eivät olisi tulleet Lesbokselle, jos olisivat tienneet, miten heitä siellä kohdellaan.

Tämä on paljon sanottu henkilöiltä, jotka olisivat hengenvaarassa maissa, joista olivat lähteneet. Ihmisiltä, joiden perheet on murhattu siellä, mistä he ovat paenneet. Useat turvapaikanhakijat pitivät arvokasta kuolemaa kotimaissaan parempana vaihtoehtona kuin kitumista ihmisyyden kategorian ulkopuolella Morian leirillä.

Useat turvapaikanhakijat olivat silminnähden ahdistuneita ja jotkut kärsivät esimerkiksi pakko-oireista. Moni turvapaikanhakija kysyi minulta, mikä on Eurooppa. He luulivat, että heitä kohdeltaisiin ihmisarvoisesti Euroopassa, mutta Morian todellisuus ei vastannutkaan tätä mielikuvaa.

Moni turvapaikanhakija koki tulevansa kohdelluksi kuin rikollinen tai eläin. Vaikka näennäisesti asukkaat saavat liikkua Moriasta lähimpään kaupunkiin, Mytileneen, moni ei tätä halunnut tehdä, sillä kaupungissa poliisi saattoi herkästi ottaa kiinni. Se aiheuttaa ihmisissä alemmuudentunnetta.

 Turvapaikanhakijoiden mukaan he eivät saa riittävää hoitoa terveysongelmiinsa.

Mielenterveysongelmat ovat Moriassa erittäin yleisiä, mutta hoitoa näihin ongelmiin ei turvapaikanhakijoiden mukaan juuri ole tarjolla. Moni Morian asukas odottaa lupaa lähteä Ateenaan, Kreikan mantereen puolelle. Todellisuudessa odotus saattaa vain jatkua Ateenassa. Toivo paremmasta tulevaisuudesta ja Euroopan lupauksista on silti sitkeä.

Pelkän toivon voimalla jaksaminen on kuitenkin vaikeaa. Morian leirin asukkailla ei ole käytössään lämmintä vettä. Turvapaikanhakijat kokivat Morian turvattomaksi ympäristöksi, ja suihkujen lisäksi muun muassa WC-tilat olivat heidän mukaansa varsin epähygieenisessä tilassa.

Turvapaikanhakijoiden mukaan he eivät saa riittävää hoitoa terveysongelmiinsa. Leirin lääkärit antavat vain särkylääkettä, eivätkä hoida varsinaisia oireiden syitä. Niin myös Amal, joka näytti minulle lääkäriltä saamiaan lappuja, joutuu jaksamaan pelkkien kipulääkkeiden voimin.

Morian leirin kupeeseen oli maaliskuuhun 2017 mennessä muodostunut puolivirallinen telttarakennelma, jota asuttivat sadat lähinnä Afrikasta peräisin olleet miespakolaiset. Tämä rakennelma oli kertomusten mukaan kasattu siksi, että Morian muurien sisäpuolella oli käynnissä remontti.

Rakennelman ruokahuollosta vastasi Moria, mutta esimerkiksi suihkuja asukkailla ei ollut lainkaan käytössään. He kävivät toisinaan lähistöllä sijaitsevassa puutarhassa suihkussa. Tämä johti siihen, että puutarhan omistaja kutsui poliisit pidättämään laittomat suihkuttelijat.

Helposti sanotaan, että jos ihmiset oikeasti tarvitsevat turvaa, he ovat kiitollisia kaikesta mitä saavat. Voimmeko olettaa näin, kun emme ole itse olleet vastaavassa tilanteessa? Suurin osa turvapaikanhakijoista on Lesboksella ja Morian leirillä täysin yksin – sukulaiset ovat joko kuolleet tai sitten he ovat joutuneet jättämään liian vanhat ja heikot perheenjäsenensä kotiin. Ihmiset, joilla ei olisi ollut toivoa selviytyä vaarallisesta matkasta.

Mikä on Eurooppa? Jos annamme geopoliittisten ja taloudellisten intressien ajaa yli ihmisarvojen ja moraalimme, mitä Euroopasta jää jäljelle? Eikö keskeinen osa eurooppalaista identiteettiä – jos sellaisesta ylipäänsä voidaan puhua – ole nimenomaan tasa-arvosta ja heikompiosaisista huolehtiminen? Emmekö omien synkkien historian kausiemme perusteella voisi muistaa tukea vainon ja sorron uhreiksi joutuneita?

Amal tulee takaisin luokseni lääkäristä muutaman tunnin kuluttua lähdöstään. Oli jonoa. Hän sai jälleen vain särkylääkettä.

Hän hymyilee. ’Nyt minulla on aikaa vastata kysymyksiisi.’

Amalin nimi on muutettu.

Lotta Koistinen

Kirjoittaja on projektitutkija STN-rahoituksen saaneessa URMI-hankkeessa.

Kuva: Anjo Kan/Shutterstock.com

 

Kirjoitus on toteutettu yhteistyössä tiedemedia Uutistamon kanssa.

 



FacebooktwitterFacebooktwitter

3 Comments

  1. Mitä Koistinen sitten ehdottaisi tilanteen ratkaisemiseksi? Jos miljoonat Eurooppaan saapuvat päästetään sisään niin loppua ei näy. Milloin sitten voidaan sanoa, että nyt riittää? Kuinka paljon eurooppalaiset ovat valmiita uhraamaan omasta ja läheistensä elintasosta? Hätäapua olisi varmaankin hyvä lisätä, sillä en ole nähnyt montaakaan keräystä pakolaisleirien ihmisten hyväksi.

    • Kiitos kommentista ja tärkeästä kysymyksestä. Kuten selvästi tiedät, kysymys on todella hankala. Kirjoitukseni tarkoituksena on ennen kaikkea toimia ajatusten herättäjänä (hieman poleemisestikin); Suomessa esimerkiksi somessa käytävä keskustelu on viime aikoina sisältänyt paljon epäilyjä siitä, ovatko turvapaikanhakijat todella avun tarpeessa vai ainoastaan elintasopakolaisia. Halusin oman tutkimukseni valossa tuoda esiin, että havaintoni tukevat pääosin ensin mainittua vaihtoehtoa.

      Kysymyksesi tärkeydessään vaatisi monen monta tutkimusprojektia, jotta jonkinlainen ratkaisu löytyisi. Kysymyshän on käytännössä globaalista politiikasta ja taloudellisista intresseistä, imperialismista alkaen. Lisäksi syyt pakolaisuudelle ovat varsin erilaiset eri alueilla – esimerkkinä Suomen suurin turvapaikanhakijaryhmä, irakilaiset, ja kolmanneksi suurin ryhmä, somalit. Jo mantereesta alkaen ryhmät ovat varsin erilaiset. Yhden lääkkeen löytäminen on siis todella hankalaa.

      Yritän nyt kuitenkin tuoda esiin joitakin asioita, jotka minusta ovat huomion arvoisia kysymykseesi vastaamiseksi. Ensinnäkin, Eurooppaan saapui turvapaikanhakijoita esimerkiksi tuona pahamaineiseksi ”vyöryvuodeksi” maalattuna vuonna 2015 todellisuudessa 1,3 miljoonaa, joka on vain 0,26 % Euroopan unionin väestöstä. Määrä ei siis ole läheskään niin suuri, kuin on annettu ymmärtää. Suomeen saapui kyseisenä vuonna poikkeuksellisen paljon turvapaikanhakijoita (yli 30 000 vs. aiempien vuosien n. 3 000 hakijaa), mutta tuokin osuus oli vain 0,6 % väestöstämme.

      Hätäavun lisääminen ilman muuta olisi tärkeää. Toisaalta esimerkiksi Lesboksen saarella kansalaisjärjestöjä toimii hyvinkin paljon – nyt on tarkoituksena, että vastuut siirtyvät Kreikan valtiolle ja kansalaisjärjestöt vetäytyvät. Tämä on ongelmallista, sillä kansalaisjärjestöt ovat hyvin pitkälti vastanneet muun muassa siitä, että sairaanhoitoa on edes nykyisessä muodossaan saatavilla. Korostaisinkin Euroopan unionin taakanjakoa; on mielestäni hankala ajatus, että Kreikan tulisi yksin pärjätä pakolaistensa kanssa ainoastaan sen sattumanvaraisen seikan vuoksi, että Kreikka sijaitsee siellä missä sijaitsee. Pakolaiskysymyksen käsittelyksi tarvittaisiin tehokasta yhteistyötä, resurssien allokointia ja resurssien tehokasta ja tarkoituksenmukaista käyttöä (tässä artikkelissa on melko osuvaa kritiikkiä https://www.newsdeeply.com/refugees/articles/2017/03/06/the-refugee-archipelago-the-inside-story-of-what-went-wrong-in-greece, jos kiinnostaa kurkata), jossa EU:n tulisi nähdäkseni ottaa aktiivisempi rooli.

      Ilman muuta ymmärrän huolesi siitä, kuinka paljon eurooppalaiset ovat valmiita uhraamaan omasta ja läheistensä elintasosta – kuitenkin tarkoituksenani on herätellä ajatuksia siitä, keitä lähipiiriimme luetaan. Esimerkiksi kosmopoliittinen kirjallisuus tarjoaa tähän varsin erilaisen näkökulman. On myös huomattava, että EU:n rajamailla, esimerkiksi Jordaniassa, Turkissa ja Libanonissa on miljoonia pakolaisia. Nämä miljoonat pakolaiset ovat jo aivan eri prosenttiluokkaa väestöstä kuin EU:n ja Suomen kohdalla. Esimerkiksi Turkin ihmisoikeustilannehan on vähintään kyseenalainen ja kuten tuossa tekstissäni totean, maaliskuun 2016 sopimus on vain hankaloittanut tilannetta, sillä Kreikkaan on sopimuksen seurauksena syntynyt turvapaikanhakijoiden tukos, minkä lisäksi sinne saapuu jatkuvasti uusia turvapaikanhakijoita. Toki on havaittu, että sopimus on myös hidastanut turvapaikanhakijoiden saapumista, mutta kysymys kuuluukin, onko määrän hillitseminen nuo aiemmin mainitsemani luvut huomioon ottaen tärkeämpää kuin ihmisoikeudet? Eli tämä kyseinen sopimus on mielestäni varsin kyseenalainen, minkä lisäksi koen, että Euroopan ja Suomen demografisen kehityksen huomioiden olisi tärkeää pohtia, millaisen roolin turvapaikanhakijat voisivat tässä laskusuuntaisessa kehityksessä ottaa. Nuoria ihmisiä tarvitsemme pian lisää, sitä ei oikein käy kieltäminen. Olen sitä mieltä, että objektiivisesti tarkasteltuna turvapaikanhakijoita tarvitaan Suomessa ja muuallakin Euroopassa aiempaa enemmän. Ilman muuta hakijoiden perusteet tulee tutkia huolellisesti, mutta toivoisin aiempaa avoimempaa ilmapiiriä ja laaja-alaisempaa, faktapohjaista, tilanteen arviointia niin Suomessa kuin laajemmin Euroopassa.

  2. EU:n pitäisi valvoa ja rahoittaa pakolaisten elinoloja Lesboksella, tukea Kreikkaa sekä tietysti ottaa leireiltä pakolaisia vastaan. Jotenkin pitäisi nykyistä paremmin puuttua myös ihmissalakuljetukseen joka on vastenmielistä ja rikollista toimintaa, jossa vastuuttomat salakuljettajat rikastuvat toisten hädän ja jopa elämän kustannuksella. Ainakaan median uutisoinnista ei välity kuvaa, että valtiot tekisivät juuri mitään noiden rikollisten kiinni ottamiseksi ja pysäyttämiseksi. . Pakolaisia voidaan toki ottaa, mutta rajana on ehkä se,miten hyvin ihmisten kotouttaminen voidaan hyvin toteuttaa. Voisiko pakolaisuus myös olla määräaikaista (esim. kahden vuoden välein tarkastettava tilanne ja määräaikainen oleskelulupa) niin, että lähtökohtana olisi ihmisten paluu kotimaihinsa kun kriisi on ohi? Kun pakolaisuus ei olisi aina lähtökohtaisesti siirtolaisuutta toiseen maahan, vähenisiköhän sen vastustuskin? Olisiko mahdollista ottaa maahan ja auttaa useampia? Tosin esim. Suomeen hyvin sopeutuneet, työelämässä ja koulutuksessa olevat voisivat jäädä pystyvästi. Lyhyellä tähtäimellä pitää mielestäni nykyisten pakolaisten elinoloja kyetä parantamaan Kreikassa, Turkissa sekä leireillä lähellä lähtömaita. Terveydenhuolto, koulutus ja mahdollisuus työntekoon sekä ihmisarvoinen kohtelu tulee taata, ja EU:n tulee toimia sen saavuttamiseksi. Myös ihmissalakuljetukseen tulee puuttua huomattavasti tehokkaammin sen estämiseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *