Sadhun kuolema

Pentti Huovinen

Bowen H. McCoy, amerikkalaisen Morgan & Stanley-pankin johtaja oli pitkään miettinyt, miten katkaista työelämän oravanpyörä. Pankissa toteutettiin sopivasti mahdollisuus sapattivapaaseen. McCoy oli ensimmäisten oikeutta käyttäneiden joukossa ja päätti lähteä vaeltamaan Himalajan vuoristoon. Matka toteutti unelman, johon tuskin tarjoutuisi uutta mahdollisuutta.

Ystävänsä Stephenin kanssa he olivat asettaneet vaelluksen lähtöpaikaksi hindujen ja buddhalaisten pyhiinvaelluskohteen, Muktinathin kylän. Kylä sijaitsee laaksossa lumihuippuisten vuorten ympäröimänä, korkeimpina yli 8000 metrin kohoavat Dhaulagirin ja Annapurnan huiput. Heidän tarkoituksenaan oli vaeltaa lähes kuuden kilometrin korkeuteen ulottuvaa reittiä. Vaikka matka oli huolella suunniteltu, sen onnistuminen riippui sääoloista. Juuri tuo kevät sattui olemaan lumisimpia 20 vuoteen.

Vaeltajat kantajineen olivat päässeet vajaan viiden kilometrin korkeuteen ja pystyttivät leirinsä. Alempana rinteellä he näkivät japanilaisen kiipeilijäryhmän leiritulet. Seuraavana aamuna matkamiehet lähtivät liikkeelle jo puoli neljältä. Oli päästävä matkaan hyvissä ajoin ennen kuin aurinko alkaisi sulattaa rinteitä. Viiden ja puolen kilometrin korkeudessa molemmille kiipeilijöille alkoi tulla vuoristotaudin ensioireita, päänsärkyä ja pahoinvointia.

Heidän valmistautuessaan tauolle leiriin laskeutui ylempää uusiseelantilainen kiipeilijä kantaen miestä, jonka yllä oli pelkkä ohut kaapu. Hän oli sadhu, hindulainen askeesia harjoittava munkki. Uusiseelantilainen kiipeilijä oli löytänyt sadhun lumeen tuupertuneena. Tämä jätti sadhun McCoyn ja hänen ystävänsä huomaan, ja lähti kiireesti oman ryhmänsä perään.

Sadhu tuli hiljalleen tajuihinsa, mutta heikkokuntoisena ja kielitaidottomana ei osannut kertoa, miksi hän oli puolialastomana lumisilla vuorilla. McCoy ja hänen ystävänsä huolestuivat. He pelkäsivät sääolosuhteiden muuttuvan. Aikaa ei ollut liikaan pohtimiseen. Mitä tehdä Sadhulle? Opas oli huolissaan koko ryhmän turvallisuudesta, eivätkä kantajatkaan olleet halukkaita keskeyttämään matkaansa. He laittoivat miehelle lisää vaatetta ja päättivät lopulta, että hiukan paremmassa kunnossa ollut Stephen kantaisi sadhun alas japanilaisten leiriin ja jättäisi hänet sinne. Huolehtikoot he vuorostaan jatkosta.

Tunnin kuluttua Stephen saavutti oman ryhmänsä ja totesi McCoylle lakonisesti, että miltä tuntuu aiheuttaa sadhun kuolema? Kuoliko sadhu, kysyi McCoy? Stephen vastasi, että varmasti kuolisi. Japanilaiset olivat nimittäin kieltäytyneet viemästä sadhua alemmas, koska se olisi merkinnyt heidän kiipeämisensä päättymistä. He olivat jättäneet sadhun rinteelle.

McCoy vaelsi ystävänsä kanssa lopulta suunnitelman mukaan reittinsä. Sadhun kohtalo jäi kuitenkin kaivertamaan. He vakuuttivat toisilleen, ettei heillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin jättää sadhu. Olihan koko kalliin matkan onnistuminen ollut vaarassa. Joidenkin viikkojen kuluttua McCoy halusi palata Muktinathin kylään selvittämään sadhun kohtaloa. Sillä välin lunta oli satanut metritolkulla eikä kenelläkään ollut havaintoja sadhusta.

Pian tapahtuman jälkeen McCoy jätti pankinjohtajan tehtävänsä. Himalajan matka oli muuttanut hänen elämänsä. Hän erikoistui liike-elämän etiikkaan. Tapauksen ydin oli McCoyn mielestä yksilön ja yhteisön etujen yhteentörmäys eettisessä kriisissä. Sadhun auttaminen olisi vaatinut koko kiipeilijäryhmän yhteistä päätöstä keskeyttää matka ja auttaa mies alas turvaan. Tällaista päätöstä ei saatu aikaan. Vuoristotaudin oireet ja lyhyt päätöksentekoaika eivät helpottaneet tilannetta. Vaikka kiipeilyyn valmistautuminen oli tehty huolella, tällaiseen tapahtumaan he eivät olleet lainkaan osanneet varautua.

On helppo tuomita McCoy. Kysymys on viime kädessä siitä, paljonko olemme valmiita uhraamaan toisen ihmisen hyväksi. Tässä tapauksessa päätöstä ei ollut tekemässä vain yksi ihminen vaan kiipeilijäryhmä, mikä tekee tapauksen arvioinnin mutkikkaammaksi. Vai tekeekö? Pitäisikö ryhmän päätöksenteon olla eettisessä kriisissä erilaista?

Tapaus ei ole ainutlaatuinen. McCoyn mukaan vuosittain turistit jättävät heitä auttamaan tulleita nepalilaisia kantajia teltan ulkopuolelle jäätymään. Hän kertoi myös, että eräs kiipeilijäryhmä oli jättänyt oman ryhmänsä jäsenen, nuoren naisen, sadhun lailla kuolemaan vuoren rinteelle.

Pieni tiedonmurunen olisi kuitenkin saattanut merkittävästi auttaa McCoyta. Kukaan ei kuitenkaan osannut kysyä olennaista kysymystä. Oliko sadhu alun perin kiipeämässä ylös vai tulossa alas? Jos sadhu oli menossa ylöspäin, hän oli tekemässä itsemurhaa.

(Lähde: Bowen H. McCoy. The parable of sadhu. Harvard Business Review. May-June 1997)

Pentti Huovinen
Kirjoittaja on lääketieteellisen tiedekunnan dekaani

1 Comment

  1. Erinomaista pohdintaa – kiitos!

Vastaa

Your email address will not be published.

*