Presidentinvaalien voittajat ja häviäjät

Istuvan tasavallan presidentti Sauli Niinistön etumatka suhteessa kilpakumppaneihin on ollut vaalikampanjoinnin aikana verrattain musertava. Niinistön haastajat tulevat kaukana gallupkärjen takana, ja tuoreimpien gallup-lukujen valossa vaikuttaa siltä, että Niinistö valitaan jatkokaudelle jo ensimmäisellä kierroksella. Perustellusti voikin kysyä, miten muut ehdokkaat hyötyvät presidentinvaaleista vai jääkö heidän osakseen vain pitää demokratian lippua korkealla?

Kysymykseen voi vastata kyllä ja ei. On selvää, että kuukausien paistattelu lehtien palstoilla ja televisioruuduissa parhaimpaan katseluaikaan lisää ehdokkaan tunnettavuutta ja antaa tälle mahdollisuuden esitellä poliittisia linjauksiaan. Esimerkiksi yksi perussuomalaisten nousun alkusykähdyksiä oli silloisen puheenjohtajan Timo Soinin onnistuminen vuoden 2006 presidentinvaalien televisiotenteissä. Presidentinvaalit olivat lähtölaukaus myös Sari Essayahin (kd.) nousujohteiselle poliittiselle uralle.

Eri uravaiheissa olevat ehdokkaat kuitenkin hyötyvät presidentinvaalikampanjoinnista eri tavoin. Poliittisen uransa alkupuolella oleville ja valtakunnallisesta poliittisesta julkisuudesta sivuraiteille ajautuneille ehdokkaille presidentinvaalit tarjoavat mahdollisuuden oman poliittisen profiilin korottamiseen – myös muita tulevia vaaleja silmällä pitäen.

Ensimmäisen kauden kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps.) on edennyt presidenttiehdokkaaksi poikkeuksellisen nopealla aikataululla, ja presidentinvaalit lienevätkin enemminkin Huhtasaaren poliittisen uran alkusoitto kuin sen huipennus. Huhtasaaren avaukset kertovat, että hän suuntaa katseensa pääasiassa eduskuntavaaleihin. Myös perussuomalaisen puolueen kannalta vaalit näyttävät sujuvan verraten hyvin, sillä Huhtasaari vaikuttaisi päihittävän sekä keskustan että SDP:n ehdokkaan. Entisten puoluetovereiden perustama Sininen tulevaisuus ei puolestaan edes ole mukana taistossa.

Ensimmäistä kokonaista kautta Euroopan parlamentissa istuva Nils Torvalds (r.) on suurelle yleisölle tuntemattomampi henkilö. Reipas televisioesiintyminen ja muista ehdokkaista erottuva kanta Suomen Nato-jäsenyyteen kuitenkin takaavat, että useimmat muistanevat Torvaldsin myös näiden vaalien jälkeen. Merja Kyllönen (vas.) on istunut uransa varrella myös ministerin pallilla, mutta viime vuodet hän on ollut julkisuuden katveessa siirryttyään Euroopan parlamenttiin. Presidentinvaalit kirkastavat myös Kyllösen tähteä ennen kevään 2019 eduskunta- ja eurovaaleja.

Paavo Väyrystä (valitsijayhdistys) ei voi laskea aloittelevaksi poliitikoksi, mutta presidenttivaalikampanjointi – ja etenkin hyvä sijoitus – tuovat näkyvyyttä ja uskottavuutta Väyrysen uudelle puolueelle. Vuoden päivät puoluerekisterissä ollut kansalaispuolue tähtää kevään 2019 eduskuntavaaleihin, ja presidentinvaalit voivakin edesauttaa ilman puoluetukea ja suurta puolueorganisaatiota toimivan puolueen tulevia vaaliponnisteluja.

Demareille puolueena presidentinvaalit uhkaavat asettua jatkumoksi historiallisen huonoja vaalituloksia. Jo vuosikymmenen ajan SDP:n kannatus on laskenut vaalista toiseen ja nyt vaikuttaisikin, että Tuula Haatainen tulee jäämään Lipposen kuuden vuoden takaisesta 6,7 prosentin kannatuksesta. Haataiselle henkilökohtaisesti vaaleilla voi olla myös positiivisempia kaikuja. Vaikka Haataisella on takanaan jo pitkä poliittinen ura, ovat presidentinvaalit nostaneet myös hänen poliittista profiiliaan. Onkin täysin mahdollista, että Haataisen puolueen eteen tekemä työ palkitaan ministerin salkulla, mikäli SDP nousee seuraavaan hallitukseen. Entinen puheenjohtaja Jutta Urpilainen on jo ehdottanut Haataista eduskunnan varapuhemieheksi.

Pääministeripuolue keskustalle presidentinvaaleissa vaikuttaisi olevan vain hävittävää: istuva presidentti Niinistö on keskustan kannattajien ylivoimainen suosikki ja puolueen kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynenkin uhkaa menestyä keskustan varsinaista ehdokasta paremmin. Heikosta tilanteesta huolimatta Juha Sipilä on julkisesti osittain sitonut myös oman jatkonsa Matti Vanhasen tulokseen ja näin altistanut itsensä ja puolueensa epämukaville kysymyksille vaalien jälkeen. Vanhanen itse on kerännyt vaalikampanjoinnin aikana laajalti kehuja asiaosaamisestaan, mutta heikoksi jäävät kannatuslukemat voivat päättää Vanhasen presidentintien lopullisesti.

Pekka Haavisto on viimeisempien gallupien valossa edelleen tyrkyllä vaalien toiselle sijalle, mutta samalla hänen tähtensä on himmennyt kuuden vuoden takaisesta. Tuoreimpien gallup-lukemien valossa Haaviston ensimmäisen kierroksen kannatus on jäämässä useita prosenttiyksikköjä kuuden vuoden takaisesta tuloksesta. Halutessaan Haavisto on varmasti vielä varteenotettava kandidaatti vihreiden presidenttiehdokkaaksi vuoden 2024 vaaleissa, mutta kenties hänen ehdokkuudestaan käydään silloin pitempi keskustelu.

Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että presidentiksi valittavan ohella ehdokkuudesta hyötyvät eniten uransa alkuvaiheessa olevat ja suurelle yleisölle hieman tuntemattomammat ehdokkaat. Kokeneille poliitikoille ehdokkuus ja etenkin heikoksi jäävä kannatus muodostuvat ennemmin rasitteeksi.

Oli ehdokkuudesta henkilökohtaista hyötyä tai ei kaikki ehdokkaat ovat silti kansanvallan sankareita: ehdokkaaksi asettumalla he ovat laittaneet itsensä täysillä likoon ja tuoneet ajankohtaiseen keskusteluun tärkeitä avauksia ja näkökulmia.

Jenni Karimäki & Annu Perälä
Kirjoittajat ovat Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkijoita