Markus Granlund

Pidin lapsena kovasti keinulaudoista, kaikennäköisistä sellaisista. Nyt en enää juuri keinulaudalle fyysisesti eksy, henkisesti kylläkin, joka päivä. Elämä on monessa mielessä kiikkuslautailua, kun yritämme etsiä tasapainoa elämän eri osa-alueiden välillä. Tosin keinulaudan idea ei ole se, että se seisoo paikallaan vaakatasossa, eihän se olisi hauskaa. Hauskaa on se, kun laudan mukana putoaa alas ponnahtaakseen taas ylös niin että vatsan pohjasta kutkuttaa. Taitaa kuitenkin olla niin, ettei sitä röykytystä kovin pitkään jaksanut edes lapsena, saati sitten vanhemmiten arjessa: vuoristoratamainen elämä on harvalle meistä tavoiteltava tila, vaikka kuinka seikkailua ja jännitystä rakastaisi.

Itse asiassa koko elämä on tasapainon hakemista kolmen eri ulottuvuuden välillä, kuten ne itse miellän: perhe, työ ja minä itse. Tätä tasapainoproblematiikkaa voi miettiä niin ajankäytön kuin hyvinvoinnin perspektiivistä: perheyhteisön hyvinvoinnin, työyhteisöhyvinvoinnin ja henkilökohtaisen hyvinvoinnin näkökulmista. Eikä minun ainakaan tarvitse kauaa miettiä esimerkkejä omasta elämästäni, kun huomaan, että ongelmat missä tahansa näistä asioista tuppaavat vaikuttamaan toisiin elämän osa-alueisiin. Uskallan kuitenkin väittää, että ongelmat työssä ovat lopulta helpommin hanskattavissa kuin muut elämän ongelmat. Näin ainakin pitäisi olla. Jos esimerkiksi oma tai perheenjäsenen terveys pettää, vaikuttaa se valtavasti myös työn tekemiseen. Tosin samalla ongelmat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin.

Yliopistomaailma on täynnä tasapainoilua, osin jopa ristiriitaisten tavoitteiden välillä. Näkyvin esimerkki löytyy ehkä siitä kysymyksestä, miten vaalimme talous- ja tulospaineiden alla akateemisia perusarvoja, kuten tutkimuksen ja opetuksen vapautta. Miten tässä kontekstissa innostetaan ihmisiä, kun taustalla vaanivat pätkätyösuhteet ja ylikuormitus? Miten tutkija-opettaja itse tasapainottaa huolen pitkäjänteisestä toimeentulosta ja palavan halun tehdä innostavaa työtä innostuneesti? Yliopistoyhteisössä, kuten työyhteisössä nyt ylipäätään, toimiminen ja sen johtaminen on jatkuvaa tasapainoilua ja tasapainottamista. Harmonian saavuttaminen on teoriassa helppoa: ihmisillä pitää olla selkeät toimenkuvat, selkeä työnjako ja käsitys siitä mitä heiltä odotetaan, sekä selkeät työyhteisön pelisäännöt. Helppoa kuin heinänteko? Usein valitettavasti ei.

Yksi kompastuskivi syntyy yllä mainitusta ”pätkäjänteisyydestä”, joka edelleen on todellinen ongelma yliopistoissa. Mutta on niitä muitakin kiviä joihin kompastella. Yksi sellainen on työasioiden ja yksityiselämän kiemuroiden sotkeminen keskenään: tasapainotettavat asiat on siis lisäksi pyrittävä pitämään erillään toisistaan, vaikka on luonnollista, ettei se koko ajan täysin onnistu.

Toinen yleinen sudenkuoppa kaivetaan niin, että jostain syystä ei tulla toimeen kaikkien ihmisten kanssa (vika on toki aina niissä muissa…). Tässä suhteessa lempiesimerkkini on erään yliopiston laitoksen kirjalliset ohjesäännöt koskien kokouskäytäntöjä: 1. Ei silmien pyörittelyä, 2. Ei syviä huokauksia. Miettikääpä historiaa, joka johti tähän. Kaikessa tässä tarvitaan tasapainoista johtamista (TJ), jonka yksinkertaisin kaavamuoto menee näin: TJ = empatia + jämäkkyys. Tästä problematiikasta olen itse asiassa kirjoittanut seikkaperäisemmin aiemmassa blogikirjoituksessani.

Otanpa tähän vielä yhden esimerkin viimeaikaisesta keinulautailusta: hiljattain päättyneet työsopimusneuvottelut. Palkankorotukset olivat työntekijöille tervetullut asia, ei vain taloudellisesti, vaan myös symbolisesti työn arvostuksen näkökulmasta. Samalla ne nostavat yliopiston vuosikustannuksia useilla miljoonilla euroilla, mikä saattaa aiheuttaa ongelmia yksiköiden toiminnan kehittämisen kannalta, riippuen toki myös OKM:n tulevista budjettikehyksistä. Siinäpä tasapainotettavaa.

Kyseiset neuvottelut olivat myös toisenlaisen tasapainottelun ilmentymä: oma organisatorinen identiteettini muuttui häilyväksi ja pohdin muutamina aamuina ennen sovun syntymistä töihin tullessani todella kovasti seuraavaa kysymystä: kuka minä olen tässä organisaatiossa? Olen tällä hetkellä dekaani ja päivittäisessä roolissani siinä työssä koen selkeästi olevani työnantajan edustaja. Toisaalta olen tuiki tavallinen tieteentekijä ja koin vahvaa uskollisuutta kollegoitani kohtaan prosessin aikana. Eihän se tutkija-opettaja mihinkään minusta lähde, vaikka missä luottamustoimessa toimisin. Melkoinen keinulauta -experience; toisaalta, mutta toisaalta.

Työkalujakin tasapainottamisen avuksi löytyy. Tasapainotettu tuloskortti on monessa julkisenkin sektorin organisaatiossa keskeinen ohjauksen väline. OKM:n ja yliopistojen omat rahoitusmallit edustavat tietynlaista tasapainotettua tuloskorttia, vaikka ne nykymuodossaan eivät monien mielestä kovin tasapainoisesti huomioikaan yliopistojen kolmatta tehtävää. Tasapainotetun tuloskortin huolellisessa suunnittelussa tiivistyvät tasapainottamisen ydinkysymykset: miten tasapainotetaan talous ja yliopiston varsinaiset tavoitesuureet, miten otamme tasapainoisesti huomioon organisaation sisäiset ja ulkoiset sidosryhmät, sekä miten tasapainotamme lyhyen ja pitkän aikahorisontin ylipäätään.

Viimeiseen kohtaan liittyy myös jatkokysymyksiä koskien suoritusmittaamista ja kausaliteetteja: miten voimme arvioida tekijöitä, jotka johtavat tiettyyn lopputulemaan? Jos haluamme esimerkiksi maksimoida tai optimoida tutkintomäärän, joka on mitattavissa vasta vuosien viiveellä, mitkä ovat ne toimenpiteet joihin pitää ryhtyä ja joissa onnistumista voitaisiin arvioida matkan varrella? Miten asetetaan loogisia, uskottavia ja kannustavia vuosittaisia osatavoitteita?

Elämän tasapainotetussa tuloskortissa on tärkeää varata riittävästi aikaa kaikille itselle tärkeille kokonaisuuksille: perheelle, työlle ja itselle. Monille ongelmana on se, että työhön menee liian paljon aikaa muiden osa-alueiden kustannuksella. Huolehtikaa perheen lisäksi myös itsestänne: harrastakaa ja levätkää, antakaa aivoille täydellistä luppoaikaa älkääkä täyttäkö jokaista tylsyyden hetkeä somella. Jaksamista ja antoisaa tasapainoilua kaikille orastavaan kevääseen!

Markus Granlund
Kirjoittaja on Turun kauppakorkeakoulun dekaani



FacebooktwitterFacebooktwitter