Huimaa syöpätutkimusta

Vastoin entisen puoluejohtajan ja valtiovarainministerin luuloa, professoritkin työskentelevät kesäkuukausina. Allekirjoittanut istui kolme helteistä päivää kesä -ja heinäkuun vaihteessa Amsterdamissa Euroopan syöpätutkijoiden kokouksessa (25^TH Biennial Congress Of The European Association For Cancer Research). Tässä kirjoituksessa esittelen valikoituja uusimpia edistysaskeleita syöpätutkimuksessa ja hoidoissa, sekä huomiota liittyen syöpätutkimuksen edellytyksiin meillä ja muualla.

Syövän hoito on haastavaa ja syöpätutkijat ovat yleisesti luopuneet käsityksestä, että löytyisi yksi hoitomuoto, joka toimisi kaikkiin syöpätyyppeihin. Valitettavasti myös monet kliiniset kokeet niin sanotuilla syövän täsmälääkkeillä ovat tuottaneet pettymyksen. Siitä huolimatta syövän ymmärtämisessä ja uusissa hoidoissa on viime aikoina saavutettu myös merkittäviä edistysaskeleita.

Kuten muissakin viimeaikaisissa kokouksissa, yksi aihe, syövän immunoterapia, nousi kaikkien yläpuolelle. Immunoterapia perustuu siihen, että tavalla tai toisella potilaan omat immuunisolut houkutellaan hyökkäämään syöpäkudosta vastaan. On huimaa, että melanoomista ja keuhkosyövistä, jotka vielä 5 vuotta sitten olivat täysin parantamattomia tauteja, voidaan nykyään parantaa 20 % immunoterapialla. Immunoterapia perustuu jo 80-luvulla saavutettuihin perustutkimustuloksiin mutta vasta viime vuosina on kyetty käyttämään näitä mekanismeja lääkehoidon kohteena.

Edelleenkään valtaosa syövistä ei parane immunoterapioilla, ja juuri tähän ongelmaan keskittyi suuri osa kokouksen esitelmistä. Kun on verrattu syöpäkasvaimia, jotka vastaavat ja jotka eivät vastaa hoitoihin, on käynyt ilmi, että joissakin kasvaimissa ei yksinkertaisesti ole immuunisoluja. Näitä syöpiä kutsutaankin ns. kylmiksi (cold) syöviksi. Sen sijaan varsinkin paljon geenimutaatioita sisältävät kasvaimet yleensä sisältävät myös paljon immuunisoluja ja siten nämä kuumat (hot) kasvaimet vastaavat immuunisolujen hyökkäystä indusoiviin hoitoihin. Nyt etsitäänkin tapoja, joilla kylmät syövät voitaisiin muuttaa immunologisesti kuumiksi syöviksi.

Yksi kokouksen mielenkiintoisimmista esityksistä taasen näytti, että kun potilaan syöpäkudoksesta kasvatetaan laboratorio-olosuhteissa syöpäkudosta muistuttava organoidi, ja potilaan omia veressä kiertäviä immuunisoluja ”härnätään” laboratorio-olosuhteissa tunnistamaan spesifisesti nämä organoidit, voisi härnättyjen immuunisolujen siirtäminen takaisin potilaaseen auttaa hävittämään jäljelle jäänyt osa kasvaimesta, ja mahdollisesti jopa sen syövän etäpesäkkeet. Huimia edistysaskeleita siis mahdollisesti tiedossa, mutta luultavimmin nämäkin hoidot toimivat vaihtelevasti eri potilailla.

Miksi perinteiset täsmälääkkeet eivät toimi?

Perinteiset täsmälääkkeet pyrkivät vaikuttamaan ensisijaisesti syöpäsolun sisäiseen toimintaan ja tappamaan syöpäsolut. Suurimpana syynä lääkkeiden tehottomuuteen on syöpäsolujen kyky mukautua hoitoihin ja löytää tapoja kiertää lääkkeiden vaikutukset. Toinen merkittävä syy on syövän heterogeenisuus, eli se että kaikki syöpäkudoksen solut eivät vastaa samalla tavalla lääkkeeseen.

Aiemminkin on näytetty, että syöpähoidot itseasiassa voivat jopa rikastaa kudoksessa erityisen vastustuskykyisiä soluja hävittämällä ensin hoidolle respondoivat solut. Kokouksessa Daniel Peeperin työryhmä näyttikin, että syöpäkudoksista, jotka näyttävät homogeenisiltä, voidaan löytää jopa yksittäisiä soluja, jotka eivät vastaa hoidolle ja jotka valtaavat kudoksen sen jälkeen, kun valtaosa kasvaimesta on tapettu täsmähoidolla. Molempiin solupopulaatioihin tehoavien hoitojen yhdistäminen näyttäisikin olevan jatkossa tehokas tapa tällaisten syöpien hoitoon.

Paksunsuolen syöpien hoidossa täsmälääkkeiden, EGFR reseptoriestäjän ja BRAF kinaasiestäjän yhdistelmä raportoitiin Alankomaiden syöpäkeskuksen (Netherland Cancer Institute; NKI) toimesta soluviljelmissä ja hiirimallissa vuonna 2012. Näiden perustutkimustulosten perusteella käynnistetystä kliinisestä kokeesta raportoitiin nyt saadun merkittävästi parempia hoitovasteita kuin nykyisellä standardihoidolla. Onkin todennäköistä, että tämä yhdistelmä tulee olemaan osa paksusuolen syövän hoitoa lähiaikoina.

Kaiken kaikkiaan Eurooppalaisissa syöpäkeskuksissa tehdään todella huima määrä uusien syöpälääkkeiden hoitokokeita. Uusimpana aloitteena on parhaiden syöpäkeskusten yhteistyöverkoston (Cancer Core Europe) ”Basket of Baskets” -hanke, jossa syöpäkeskusten välillä voidaan jakaa potilaita ja tuloksia niin, että saadaan sopivin mahdollinen uusi hoito kullekin potilaalle. Valitettavasti tässä konsortiossa ei ole Suomalaisia sairaaloita mukana, joten suomalaisten potilaiden pääsy näihin kliinisiin kokeisiin on hyvin hankalaa.

Syöpätutkimukseen satsattava enemmän myös Suomessa

Yllä kuvattujen huimien tutkimustulosten lisäksi kokousesitykset toisaalta toivat esille myös lähes masentavalla tavalla erot niissä resursseissa, joilla syöpätutkimusta tehdään muissa maissa verrattuna Suomeen. Kun Suomessa parhaat tutkimusryhmät voivat saada erittäin kovan kilpailun jälkeen Suomen Akatemian projektirahoituksena maksimissaan noin 100 000 – 150 000 euroa käyttöönsä vuodessa, Hollannissa 37 parasta syövän tutkimusryhmää saavat rahoituksen automaattisesti ilman hakemusta, vaihtelevasti 150 000 – 250 000 euroa vuodessa. Rahoituksella hollantilaiset saavat tehdä sillä juuri sitä parasta tutkimusta mitä osaavat ja haluavat (”no strings attached”). Tämän lisäksi nämä samat ryhmät saavat tietysti hakea kaikkea muuta kansallista rahoitusta, joka sekin on moninkertaista Suomen Akatemian rahoitukseen verrattuna.

Juuri resurssien puutteen ja yleisen strategisen köyhyyden vuoksi maailmantasoa olevat nuoret tutkimusryhmänjohtajat, ja varttuneemmatkin, pakenevat yliopistoistamme. Vastakkaisena esimerkkinä mainittakoon Manchesterin syöpäkeskus, joka mainosti kokouksessa perustavansa uusia ryhmänjohtajan paikkoja, joihin kuuluu kolmen miljoonan euron starttirahoitus.

Verrattaessa tätä olosuhteiden kuilua jalkapallotermein mieleen tulee se, että vaikka HJK on joskus ollut hyvin lähellä lohkovaihetta Mestarien liigassa, niin tosiasiassa asetelma muistuttaa enemmän sitä, että Kemin palloseura haastaisi uudestaan ja uudestaan FC Barcelonan, kunnes FC Barcelonan toimisto ei enää vastaa ottelukutsuihin.

Turussakin meillä oli mahdollisuus rakentaa toimiva syöpäkeskuskonsepti Turun yliopiston ja Turun yliopistollisen keskussairaalan yhteistyössä siten, että tulevaisuudessa potilaamme olisivat voineet osallistua paikalliseen translaationaaliseen huippututkimukseen perustuviin kliinisiin kokeisiin. Tähän ei vain valitettavasti tällä kertaa riittänyt strateginen rohkeus.

On tärkeää ymmärtää, että suurimpia häviäjä tässä asetelmassa eivät ole suinkaan tutkijat, vaan suomalainen yhteiskunta ja erityisesti suomalaiset yksittäiset syöpäpotilaat. Näiltä molemmilta menevät merkittävät hyödyt sivu suun verrattuna tilanteeseen niissä maissa, joissa hyödynnetään korkeatasoisen syöpätutkimuksen tuloksia sekä innovaatiotoiminnassa, että omaan translaationaaliseen tutkimukseen perustuvissa syöpähoidoissa.

Jukka Westermarck
Kirjoittaja on Turun yliopiston syöpäbiologian professori

—

Kirjoitus muokattu allekirjoittaneen aiemmasta kirjoituksesta Tiede edellä -blogissa