Seuraako talvea, jolloin ei tarvittu talvirenkaita kesä, jolloin ei tarvita kesärenkaita?

Kevät keikkuen tulevi. Tätä kirjoittaessani Turussa on satanut yöllä enemmän lunta kuin koskaan kuluneena talvena. Vai oliko se nyt talvi ensinkään? Ilmastonmuutos pakottaa meteorologit pohtimaan määritelmiään uusiksi. Myös kevät näyttää menevän monin tavoin uusiksi. Koulut on suljettu ennen aikojaan. Ylioppilaskirjoitukset pidettiin nopeutetulla aikataululla, onneksi ehdittiin.

Kansainvälisen IB-tutkinnon suorittajille kävi köpelömmin: kokeet peruttiin kokonaan, ja nyt pohditaan, miten IB-lukioiden nuoret pääsisivät jatkamaan opintojaan korkeakouluissa, vai onko edessä pakollinen välivuosi. Niille nuorille, jotka suorittivat lukion jo viime vuonna, mutta joiden kokeet ovat vielä kesken, näin näyttää käyvän. Tasa-arvokysymysten puntarointi jatkunee pitkään koronapandemian akuutin vaiheen jälkeenkin.

Työpaikoilla ajankohtainen ahdistusta aiheuttava kysymys on, miten käy kesälle, ja kesälomille? Siihen voi luottaa, että aurinko nousee korkeammalle tänäkin vuonna, mutta voiko kesällä tehdä mitään, mitä kesäisin on totuttu tekemään? Uudeltamaalta ei pääse kesämökille muualle Suomeen, ja myös Pirkanmaan eristämisestä keskustellaan. Tasavallan presidentti ja pääministeri vetoavat kansaan sosiaalisista kontakteista pidättäytymiseksi. Ravintoloissa ei saa käydä, kesätapahtumat on peruttu olympialaisia myöden, ja matkustamista ylipäätään pitää välttää terveydenhoitojärjestelmän ylikuormittumisen pelossa.

Kevään poikkeusolot vaativat poikkeuksellista venymistä monilta ammattiryhmiltä, ja kesäloma tulisi todella tarpeeseen, jotta syksyllä jaksaisimme yhdessä nostaa Suomen siitä taloudellisesta suosta, johon kaiken toimeliaisuuden hiipuminen meidät väistämättä ajaa. Inhottava, mutta relevantti kysymys onkin: olemmeko varmoja siitä, että sosiaalisen eristäytymisen muodossa tarjoiltavan pakkolääkityksen sivuvaikutukset ovat vähemmän vaarallisia kun itse tauti?

Veljeskansamme ruotsalaisten suhtautuminen tilanteeseen yllättää taas. Muistan 1990-luvun laman, jolloin Ruotsi panosti tutkimukseen ja koulutukseen samaan aikaan, kun Suomi leikkasi ja lomautti koko yliopistoväen. Jälkikäteen oli helppo nähdä, että Ruotsin linja oli onnistunut. Kriitikot muistuttivat, että Ruotsilla on niin paljon enemmän vaurautta kuin Suomella, että heillä oli siihen varaa.

Nyt Ruotsi kieltäytyy ajamasta taloudellista toimeliaisuuttaan alas, vaikka pandemiatilanne Ruotsissa on Suomea selvästi pahempi, ja Ruotsin kansantaloudella olisi siihen paremmin varaa kuin Suomen. Näkevätkö ruotsalaiset jonkin yhteiskunnallisen viisauden, jota me emme näe, vai ovatko he vain jääräpäisiä ja vaarantavat koko maailman terveyden? Taloustieteilijöille, yhteiskuntatieteilijöille, historioitsijoille ja käyttäytymistieteilijöille riittää pohdittavaa.

Tuoreessa Talouselämän numerossa Björn Wahlroos pohdiskelee, että terveyttä ja ihmishenkiä on jossain vaiheessa pakko arvottaa myös rahassa, vaikka emme haluaisi. Riskiryhmiin kuuluvien, heikossa asemassa olevien ihmisten hengen ja terveyden pelastaminen saattaa vaatia niin suuria taloudellisia uhrauksia, että se vaarantaa koko terveydenhoitojärjestelmän tulevaisuuden. Tänään hyvää tarkoittavat ja eettisesti suorastaan välttämättömänä pidettävät toimet saattavat aiheuttaa välillisesti niin suuria heikennyksiä kansanterveyteen tulevina vuosina, että se johtaa lopulta suurempaan ihmishenkien menetykseen. Jos, ja toivottavasti kun tämä onnistutaan välttämään nyt käsillä olevassa terveyskriisissä, uusia globaaleja kriisejä on tulossa.

Vuonna 2011 Manchesterin yliopistossa toteutetun, nykyään VTT:llä johtavana tutkijana toimivan Rafael Popperin johtaman tulevaisuudentutkimuksen hankkeen loppuraportissa varoitettiin 44 ”villistä kortista”, yllättävästä tapahtumasta, jotka saattavat äkillisesti muuttaa maailmanjärjestystä. Aikaisempia tällaisia villejä kortteja ovat olleet mm. penisilliinin keksiminen 1928, syyskuun 2001 terrori-iskut – ja nyt koronapandemia. EU:n rahoittaman hankkeen loppuraportin listan kärjessä oli – yllätys, yllätys – tappajavirus. Siitä huolimatta nykyinen tilanne tuli eurooppalaisille päättäjille yllätyksenä, ja varautuminen on ainakin julkisuudessa olleiden tietojen perusteella ollut kohtalaisen vaatimatonta.

Miten poliitikot saataisiin kuuntelemaan tieteellistä tietoa? Millaisen matemaattis-tilastollisen mallinnuksen avulla ja minkä datan pohjalta koneopitaan tekoälykkäät ennusteet, joihin perustetaan poliittiset päätökset, joiden pohjalta lopulta lääkärit tekevät yksittäistapauksissa hoitopäätöksensä – tai hoitamatta jättämispäätöksensä? Millainen säädöspohja parhaiten mahdollistaa tarvittavan datan keräämisen ja sen pohjalta tehtyjen ennusteiden hyödyntämisen yksityisyyden suojan huomioon ottavassa, vastuullisessa demokraattisessa päätöksenteossa? Matemaatikoille, datatieteilijöille, eetikoille ja juristeille riittää pohdittavaa.

Käsillä oleva kriisi tuo konkreettisella tavalla esiin monialaisen tieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen merkityksen. Vaikka koronavirus on kiistatta lääketieteellinen uhka, jonka havaitsemiseksi ja torjumiseksi tarvitaan modernia teknologiaa, eivät lääketiede ja tekniikka pelasta meitä yksinään. Jälleen kerran paremman huomisen paras tae on mahdollisimman laaja-alaiseen ja korkeatasoiseen tieteelliseen tutkimukseen ja koko kansaa koskevaan korkeaan koulutukseen perustuva sivistys. Näin on hyvä uskoa kolmatta kertaa peräkkäin maailman onnellisimmassa maassa.

On palkitsevaa tehdä työtä, jolla on merkitys. En taidakaan vielä vaihtaa autooni kesärenkaita. Sen ehtii sitten, kun autolla taas voi mennä jonnekin. Kesä voi odottaa, mutta tieteellistä työtä ei pidä lopettaa edes kansallisen hädän keskellä.

Tapio Salakoski
Kirjoittaja on luonnontieteiden ja tekniikan tiedekunnan dekaani, tekoälytutkija ja opettaja sekä monialaisen sivistysyliopiston vankkumaton kannattaja.