Kuinka edistää tutkimusryhmien toimintaa kestäväksi?

Kestävyystiede on melko uusi tieteenala. Kuluneen 20 vuoden aikana se on kokenut nopean kasvun maailmanlaajuisesti, mikä näkyy myös tieteellisten aikakauslehtien, konferenssien ja alan professuurien määrän kasvuna.

Kuinka kestäviä ovat kestävän kehityksen puolesta puhuvien tutkijoiden omat toimintatavat?

Yksi kestävyystieteen tärkeimmistä tavoitteista on kehittää ratkaisuja maailmanlaajuisiin haasteisiin kuten ilmastonmuutokseen tai luonnon köyhtymiseen. Samanaikaisesti monet tutkijat kohtaavat haasteen, että oma käyttäytyminen ja omat toimintatavat ovat usein kestämättömällä pohjalla — esimerkkejä tästä ovat lentäminen konferensseihin ennen kuin pandemia pysäytti matkustamisen, kestämättömästi tuotetun ruoan kulutus ja institutionaaliset toimintatavat yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa, jotka tuottavat ilmastopäästöjä ja lisäävät energian kulutusta.

Tämä saattaa johtaa ahdistuneisuuteen ja paineeseen monien tieteentekijöiden joukossa. Yhdessä kollegoideni Tobias Plieningerin ja Claudia Bielingin kanssa olemme siksi laatineet kymmenen periaatetta, joiden kautta tuoda kestävän kehityksen näkökulmat osaksi tutkimusryhmien toimintaa. Tällä tavalla haluamme antaa ajattelemisen aihetta, jotta muuttaisimme sekä omaa käyttäytymistämme että institutionaalisia olosuhteita ympäristöllistä ja sosiaalista kestävyyttä kohti.

Sustainability Science -lehdessä julkaistun artikkelimme ehdotuksiin sisältyy muun muassa tutkimusryhmän hiilijalanjäljen tunnistaminen, elämäntapojen suuntaaminen kohti kestäviä valintoja ja vuoropuhelu eri toimijoiden kuten yliopistohallinnon, politiikan ja tieteellisen yhteisön kanssa. Keskittymällä tutkimusryhmiin haluamme osoittaa keinoja, joilla yksilöiden sijaan suurempi ryhmä voi edistää kestävän kehityksen strategioita. Vaikuttaa siltä, että tälle työlle on tilausta.

Laatimamme kestävän tutkimustoiminnan kymmenen periaatetta on esitetty graafisesti alla olevassa kuvassa. Avaan periaatteita tarkemmin kuvan alapuolella.

Jotta voimme toimia kestävästi, meidän täytyy ymmärtää, mitä kestävyys on. Ensiksi tärkeää on omaksua uutta tietoa ja tarkastella tutkimusryhmän ympäristöjalanjälkeä. Opitun perusteella voi pohtia uusia toiminnan muotoja.

Seuraavaksi tutkimusryhmä voi lähteä aktiivisesti edistämään kestävyyttään. Ensimmäisenä kannattaa lähteä vähentämään ympäristöjalanjälkeä ja edistämään kestäviä käytäntöjä kampuksella. Koronatilanteen myötä olemme tottuneet verkossa järjestettäviin tapahtumiin ja väitöstilaisuuksiin, mikä on radikaalisti vähentänyt ilmastokuormitusta. Tutkimusryhmä voi myös esimerkiksi valita käyttävänsä ympäristöystävällistä hakukonetta (esim. Ecosia) verkkohauissa. Tutkijan uskottavuutta kestävän kehityksen puolestapuhujana lisää kestävien valintojen tekeminen myös yksityiselämässä. Ympäristöahdistus on viime aikoina noussut ilmiöksi ja sen käsitteleminen avoimesti ja rakentavasti tutkimusryhmässä on tärkeää.

Merkittävässä roolissa on lisäksi kestävän kehityksen viestin levittäminen. Tutkimushankkeita tulisi suunnitella siten, että niihin sisältyy kestävää kehitystä edistäviä vaikutuksia. Esimerkiksi väitöskirjan tekijälle voi sisällyttää työhön tieteelliseen artikkelien rinnalle kestävää kehitystä edistävän aktiviteetin toteuttamisen, kuten yleistajuisten viestien välittäminen tekstillä tai videoilla. Nämä edistävät keskustelua sidosryhmien kanssa. Eri sidosryhmien tuominen mukaan tutkimuksen tekoon edistää vuorovaikutusta ja on polku siihen, että saavutamme kestävän kehityksen agendalla peräänkuulutettuja uudistavia muutoksia.

Myös opetustehtävissä kohtaamme jatkuvasti uusia opiskelijoita ja tärkeää on hyödyntää mahdollisuus opettaa kestävyysajattelua opiskelijoille tutkimukseen pohjautuvan opetuksen avulla ja fokusoimalla aitoihin tosielämän ongelmiin. Tähän voi hakea osviittaa työkaluista, joita nostamme esiin artikkelissamme.

Loppujen lopuksi on kuitenkin tärkeää hyväksyä, että täysin kestävän kehityksen ajatuksia seuraten on hyvin vaikea tai jopa mahdoton toimia. Joskus lentomatkustaminen konferenssiin on korvaamatonta ja hyödyllistä. Toisaalta vaikka tutkimuksen teko esimerkiksi omassa kotikaupungissa on palkitsevaa, globaali etelä kohtaa valtavia kestävyyshaasteita ja tarjoaa samalla myös oppimiskokemuksia. Pohjoisen ja etelän välinen vuorovaikutus onkin yksi kestävyystieteen fundamentaalisista tukipilareista. Näemme, että tutkimusryhmän kokoonpanossa eri taustoista tulevien opiskelijoiden ja tutkijoiden tuominen yhteen on paras edellytys laadukkaan kestävyystieteen edistämiseksi.

Nora Fagerholm
Kirjoittaja on osallistavan maisematutkimuksen dosentti ja työskentelee akatemiatutkijana maantieteen ja geologian laitoksella.