Etätyö lisää yksinäisyyden ja ostrakismin kokemuksia

Istut etäkokouksessa ja olet jo aikoja sitten nostanut virtuaalisen kätesi. Haluaisit kommentoida puheenjohtajan esille nostamaan asiaan, mutta puheenvuoron tuntuvat saavan kaikki muut. Joku ottaa sen oma-aloitteisesti, joku pyytää seuraavaa jatkamaan suoraan, joku saa puheenvuoron tavalla, jolla sinä et.

Miltä tämä tuntuu? Pahalta, tietysti. Tieto siitä, että puheenjohtaja ei ehkä vain ole huomannut kättäsi, koska mukana on niin monta mustaa ruutua, auttaa ymmärtämään, mutta ei poista harmitusta siitä, että huomaamatta jäävä käsi on juuri sinun.

Yrität ehkä avata myös videoyhteytesi, tavoittaa puheenjohtajan huomion, avata mikrofonisi ja saada äänesi kuuluviin haluamatta kuitenkaan keskeyttää toisia tai puhua päälle. Ennen pitkää puheenjohtaja toteaa asian käsitellyksi ja siirtyy seuraavaan. Sinut on jätetty näkemättä, kuulematta ja huomioimatta, eli ostrakisoitu.

Ostrakismi on läsnä kaikessa arjessa, mutta erityisen vahvasti tämän hetkisessä etäelämässä. Jos kollega ei tervehdi käytävällä, jos jäät tahtomattasi yksin kahvipöydässä, jos viesteihisi ei vastata tai tulet muutoin kasvokkain sivuutetuksi, ovat vaikutukset voimakkaita sekä työyhteisöön ja yhteisiin päämääriin sitoutumiseen, että työsi tuottavuuteen, terveyteesi ja hyvinvointiisi.

Ostrakismitutkimuksen uranuurtaja Kipling Williams puhuu tend and befriend-, fight– ja flight-reaktioista. Ostrakismi saa meidät hakemaan huomiota ensin hyvällä, mutta ellei se tehoa, niin pakenemaan tai turvautumaan tapoihin, jotka harvemmin jäävät muilta huomaamatta.

Suomalaisissa työhyvinvointikyselyissä ostrakismiin liittyvä mittari on vielä toistaiseksi harvemmin mukana, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa sen vaikutuksia työn tuottavuudelle, sairaslomien pitkittymisille, irtisanoutumisille ja ihmisten terveydelle on tutkittu paljon. Jane O´Reillyn ja kumppaneiden tutkimuksessa työpaikkaostrakismia koki 70 prosenttia, työpaikkakiusaamista tai -häirintää 50 prosenttia ja sanallista satuttamista 30 prosenttia vastaajista. Näkymättömyydestään huolimatta suurimmat vaikutukset olivat ostrakismilla. Toisin sanoen se, että tulet näkyvästi esihenkilön tai kollegan haukkumaksi tai kaltoin kohtelemaksi vaikuttaa hyvinvointiisi ja sitoutumiseesi vähemmän kuin se, että sinut suljetaan yhteisön ulkopuolelle vaikka vain hienovaraisin ja näennäisesti sivistynein keinoin. Sitä, mitä kukaan muu ei näe, mutta josta on ehkä jo muodostunut yleinen normi, on vaikeaa osoittaa todeksi. Tällöin syyn uskotaan useammin löytyvän itsestä.

Ostrakismiin vastataan tutkimusten mukaan usein ostrakismilla, sen nostattamaan vihaan vihalla. “Jos maailma vihaan minua niin minä vihaan takaisin” oli erään kyselyymme vastanneen nuoren miehen kokemus ulossulkemisesta. Näkymättömyys-kyselyymme vastanneista ja ostrakismia omassa arjessaan kokeneista aikuisista 70 prosenttia kertoi tuntevansa ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta. Puolet vastaajista kertoi kokevansa katkeruutta ja viidennes halua kostaa muille. Yksikään näistä tunteista ei edistä työyhteisön toimivuutta, tulosta tai terveyttä.

Sisäministeri Maria Ohisalo totesi liikkumisrajoitusneuvotteluiden yhteydessä, ettei kyse ole enää pelkästään koronakriisistä vaan myös yksinäisyys- ja mielenterveyskriisistä. Viimeistään nyt on aika miettiä käytänteitä, joilla etäelämän aikaansaamia yksinäisyyden ja ostrakismin kokemuksia kyettäisiin tehokkaasti rajoittamaan.

Niina Junttila
Kirjoittaja on Turun yliopiston kasvatuspsykologian professori ja työskentelee Opettajankoulutuslaitoksella sekä Sote-Akatemiassa.

Niina Junttila keskustelee lisää blogikirjoituksen aiheista keskiviikkona 31.3. klo 18–19 Tiedelinja-webinaarissa. Junttilan lisäksi työelämästä, hyvästä työkaveruudesta ja ulkopuolelle jättävästä ostrakismista keskustelevat johtamisen ja organisoinnin professori Satu Teerikangas sekä Kieli- ja viestintäopintojen keskuksen yliopisto-opettaja Marianna Hoikkala.