Nolojen tilanteiden teknologiat

Jossain vaiheessa loppukeväästä 2020 se kuskattiin työpaikalle. Se asennettiin rakennuksen aulaan oven viereen tervehtimään sisääntulijoita. Se oli tarkoitettu kaikkien tulijoiden käyttöön, jokaisen avuksi. Tai ei noita sisääntulijoita silloin tai vähän myöhemmin juuri ollut, koska yliopistolla oli siirrytty etäopiskeluun ja etätyöhön.

Tuossa apparaatissa oli pieni hana, joka kutsui laittamaan kädet alleen. Hanaa ei kädellä tarvinnut avata. Se toimi toisin. Astinlaudassa oli musta kuminen pallo, jota saattoi painella jalalla.

Niinpä painoin jalalla ja pumppasin. Pumppasin kerran, toisen, kolmannenkin. Ensi kokeilut eivät johtaneet tulokseen. Jalan polkeminen sai aikaan äänen, ei muuta. Käteni eivät puhdistuneet. Sitten huomasin, että laitteen vieressä oli kanisteri täynnä väritöntä nestettä, jota ei ollut kaadettu laitteen uumeniin.

Sittemmin laitteen viereen ilmestyi lappu, joka julisti: ”pumppaa USEASTI, jotta käsidesiä tulee”. Muutama painallus ei riittänyt silloinkaan, kun laitteen säiliö oli täytetty nesteellä. Pumppaamista piti jatkaa kauan – tuntui että todella kauan – ennen kuin käsidesiannostelu alkoi toimia. Joskus toimi, joskus ei.

Onneksi yliopisto oli etätyössä ja käynnit rakennuksessa olivat vain harvoja ja satunnaisia. Epätoivoinen ja jatkuva masiinan pumppaus nosti häpeän tunteita pintaan: enkö osaa käyttää yksinkertaista laitetta? Olenko rikkonut sen? Katsovatko kaikki minua, kun laitteen ääressä ährään?

Käsidesiä kaipaava kävijä saattoi ajatella, että käyttötilanne oli nolo. Parempi, jos kukaan ei huomaa. Ja jos huomaa, niin voiko vain näytellä, että kaikki toimi normaalisti. Kannattaako vain pumpata, hieroa kuivia käsiä yhteen ja sitten vaivihkaa etsiä jostain muualta varmatoimisempi käsidesipullo?

Myöhemmin osa näistä jalkapumppulaitteista korvattiin kaikessa hiljaisuudessa sähkötoimisilla automaateilla. Uudet automaatit annostelivat käyttäjille vakioannoksen käsidesiä ilman pumppaamista tai koskettamista jalalla tai kädellä.

Edellinen pandemia-ajan käsidesiautomaatin käyttökokemus kuvaa yleisempää tilannetta, jossa teknologia ei toimi. Kyseinen laite ei kunnolla soveltunut käyttöön, vaikka ideassa ei sinänsä ollut vikaa. Ajatus käsidesin annostelusta ilman käsikosketusta laitteella, joka ei vaatinut esimerkiksi sähkövirtaa, oli erinomainen.

Hyvä idea ei kantanut loppuun. Yksi pulma oli siinä, että käyttöliittymä oli totutusta poikkeava. Apparaatin käyttö vaati käsien sijasta jalkoja, oudon pitkää pinnaa ja luottamusta. Käyttäjä ei pystynyt esimerkiksi katsomalla tai muilla aisteilla havaitsemaan, liikkuiko neste laitteessa kohti hänen käsiään. Aine tuli pitkän matkan päästä alhaalta, eikä esimerkiksi ylhäältä.

Ensimmäinen ongelma yhdistyi toiseen ongelmaan. Se liittyi laitteen sijoituspaikkaan. Julkisessa tilassa teknologian käyttötapahtuma on – julkinen. Käyttäjä on potentiaalisesti toisten käyttäjien huomion kohteena. Siltä ainakin tuntuu. Toiset voivat seurata käyttötapahtumaa muualta tai ovat jonossa odottamassa omaa vuoroaan laitteelle. Näistä syistä käyttötilanteesta voi muodostua kiusallinen, jos käyttäjä on vähänkin epävarma omasta osaamisestaan ja omasta itsestään. Käyttötilanteesta voi tulla sosiaalinen performanssi ilman, että käyttäjä todellakaan haluaa itsensä joutuvan performanssin keskipisteeseen. Sama koskee myös kaikkien muiden julkisten teknologioiden, kuten vaikkapa kauppakeskusten älynäyttöjen, hissien, automaattisten pyöröovien tai monen muun laitteen käyttöä. Moni ei halua mokailla niiden käyttäjinä toisten silmien alla.

Kolmas ongelma ei ollut kaikille käyttäjille yhtä näkyvä, mutta tietyille käyttäjäryhmille kyllä. Miten esimerkiksi painelet jalalla pumppua, jos satut istumaan pyörätuolissa?

Teknologiantutkijat ovat puhuneet tuotteiden skripteistä eli käsikirjoituksista. Ne tarkoittavat laitteiden suunniteltuja ja oletettuja käyttötarkoituksia. Toisaalta tutkijat ovat puhuneet affordansseista, eli tarjoumista. Ne puolestaan tarkoittavat käyttömahdollisuuksia, joita laitteilla on. Osa käyttömahdollisuuksista on suunniteltuja, osa on sellaisia, ettei niitä ole osattu ennakoida. Laite ei joko toimi jostain syystä oletetulla tavalla tai sitä käytetään aivan tahallaan muihin käyttötarkoituksiin.

Ehkä tuolle kuvaamalleni onnettomalle käsidesiautomaatillekin löytyisi toinen käyttökohde. Säiliön voisi täyttää esimerkiksi cocktailkutsuilla pänikkäviinillä, jolloin täytettä laseihinsa saisivat vain ne epätoivoisimmat, jotka ovat valmiina fyysiseen lasintäyttösuoritukseen ja altistumaan toisten juhlijoiden katseille. Viininpumppauksesta voisi saada myös jutunjuurta ja siten keinon aloittaa keskustelu muiden viiniä jonottavien kanssa.

Niin tai näin, uusia laitteita täytyy suunnitteluvaiheissa testata. Testaamisen täytyy tapahtua mahdollisimman aidoissa tilanteissa, mielellään erilaisissa olosuhteissa ja monenlaisten käyttäjien kanssa. Testaamisen ei pitäisi tapahtua enää siinä vaiheessa, kun joku on jo ostanut laitteen ja käyttää sitä arjessaan. Monialaiseen testaamiseen ja suunnitteluun löytyy ammattiapua, esimerkiksi yliopistolta.

Jaakko Suominen
Kirjoittaja on humanistisen tiedekunnan dekaani