Mitä yhteistä on yliopistolla ja jääkiekolla?

Minulla on kaksi intohimoa: yliopisto (tiede) ja jääkiekko. Joskus huomaan pohtivani, mitä yhteistä näillä kahdella asialla on, vai onko mitään. Tämä kirjoitus ei ole tieteellisen eksakti analyysi, vaan se perustuu omiin pitkän linjan havaintoihini. Asioita voi tulkita myös toisin ja kokemukset voivat vaihdella. Mutta jos hyväksymme nämä rajoitteet, lähdetäänpä pohtimaan itse asiaa.

Tulokset ratkaisevat

S/he shoots, s/he scores!!!” Kyseessä voisi olla maalinteko, mutta kyseessä voisi olla myös journal-julkaisun tai rahoitushakemuksen läpimeno. Numerot muuttuvat tulostauluilla ja tuloskorteissa. Tosin yksittäisen suorituksen laadulla ei jääkiekossa ole sinänsä merkitystä: myös räkämaalit lasketaan. Jäähallin pukukopissa raikaa voiton jälkeen musiikki ja nauru. Siellä myös haisee voitto tai tappio.

Akateeminen huippusaavutus näkee päivänvalon harvoin ja erityisen arvostettua julkaisua juhlitaan tyypillisesti hillitysti, kakkukahvein, joskus tosin jopa kuohujuomalla. Tai sitten ei mitenkään. Molemmissa ”lajeissa” tänä päivänä kuitenkin vain tulokset ratkaisevat.

Myös yliopistoja laitetaan sarjataulukon mukaiseen paremmuusjärjestykseen, vaikkakin usein mittarein, joiden validiteetti ja luotettavuus on saatettu, paradoksaalista kyllä, kyseenalaistaa tieteellisen tutkimuksen metodein. Aivan kuten jääkiekon maailmassa pelaajille lasketaan pistekeskiarvoja ja tehotilastoja, myös yksittäisille tutkijoille lasketaan h-indeksejä ja muita suoriutumislukemia. Ainoastaan jäähyminuutit toiminnallisena indikaattorina erottaa tutkijat pelaajista.

Vaikka monet meistä muistuttavat tutkijan vastuullisesta arvioinnista ja jopa vastustavat tieteellistä mittarointia, emme tänä päivänä pääse tätä pakoonkaan: joudumme pelaamaan tätä ”peliä”, tahdoimme tai emme. On kuitenkin tärkeää osata soveltaa ”pelin sääntöjä” vastuullisesti, olipa sitten kyse sääntökirjoista tai yliopistojen johtosäännöistä.

Yksin ei voi menestyä

Urheilujoukkueita taustaorganisaatioineen on myös tutkittu kulttuurisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä, sekä johtamisen dynamiikan näkökulmasta. Myös Turun yliopiston tutkijoita on ollut mukana suunnittelemassa yhdessä pohjoisamerikkalaisten kollegojen kanssa Hockey Conferencea. Korona laittoi suunnitelmat jäihin, mutta eiköhän ne kaiveta nyt taas esiin.

Kuten ao. sivuilla todetaan, jääkiekko on pitkään pitänyt ihmisiä otteessaan nopeudellaan, taidollaan ja kauneudellaan. Monet ihmiset nauttivat jääkiekon katsomisesta ja pelaamisesta. Toisille jääkiekko on kuin muusa, joka inspiroi heitä historiallisesti, introspektiivisesti ja analyyttisesti.

Turun kauppakorkeakoulun tiedekuntapäällikkö Arto Ryömä teki väitöstutkimuksensa (2015) johtamisen kokonaisdynamiikasta, jääkiekkojoukkueen toimiessa empiirisenä tutkimuskohteena. Hän analysoi miten johtajuus rakentuu jääkiekkojoukkueessa. Työ käsitteli aihetta maskuliinisuuden, sankarillisuuden, kontrolloinnin, kollektiivisuuden ja välittämisen näkökulmista.

Asiaa tarkasteltiin yhtäältä ”pelin sisällä”, kun valmentaja ei ole välittömässä vaikutuskontaktissa. Tällöinkin pelaajat tunnistavat, että yksin ei voi menestyä, minkä vuoksi he oppivat arvostamaan toisiaan ja välittämään toisistaan. Keskinäisen yhteisöllisyyden kokemuksen muodostuminen ei ole juurikaan pohdittua, vaan pitkälti intuitiivista.

Nähdäkseni tämä sama dynamiikka toimii myös tiedeyhteisössä. Toisaalta on helppo yhtyä tutkimuksen tuloksiin myös siinä, että kun jääkiekkoilussa, tai tiedeyhteisössä, korostetaan taktiikan/strategian ja sen noudattamisen merkitystä, kontrolloidaan yksilön ratkaisuvaihtoehtoja. Taktiikka voi luoda turvaa, mutta toisaalta se voi kahlita luovia ratkaisuja.

Ihminen on holistinen kokonaisuus

Jääkiekkojoukkueen toimintakulttuurin ja käytänteiden tarkastelun avulla Arto valotti, miten johtajuus voitaisiin ymmärtää kaikissa organisaatioissa enemmän suhteissa rakentuvana ilmiönä: ”Joukkueurheilussa teot tulkitaan mielekkäiksi vain suhteessa muihin toimijoihin ja heidän tekoihinsa. Kyseessä on ilmiö, joka on läsnä monenlaisissa organisaatioissa. Usein organisaatioista vain puuttuu pelin olosuhteita vastaava areena, jossa työntekijöiden merkitys toisilleen kävisi ilmi.”

Näitä havaintoja voi tulkita myös niin, että esimerkiksi yliopiston tietotyössä älyn ja järjen merkitys voi saada jopa liian suuren aseman, jos näin rohkenen sanoa. Jääkiekko on ”intensiivisesti kehollista työtä, ja sosiaalisen toiminnan tarkastelu tällaisella alalla muistuttaa, että ihminen on holistinen kokonaisuus, joka älyämisen lisäksi myös tuntee, aistii ja kokee intuitiivisesti, tahtoi hän sitä tai ei.”

Yhteiset tavoitteet kaiken a ja o

Tätä analyysiä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään ja pitkälle. Jätän kuitenkin tietyt vertailut toiseen kertaan: sellaiset, jotka liittyvät rahaan, resursseihin ja esimerkiksi toiminnan aikajänteeseen ja työsopimusten määräaikaisuuksiin. Näistä löytyy merkittäviä eroja tieteen ja jääkiekon, yliopiston ja jääkiekkojoukkueen, välillä, mutta myös kiusallisia yhtäläisyyksiä.

Mitä tästä kaikesta voidaan nyt sitten oppia? Lyhyesti: kaikissa organisaatioissa tarvitaan yhteisiä tavoitteita, keinoja niihin pääsemiseksi, toisten auttamista ja tukemista, hyvät tukipalvelut ja hyvää johtamista/valmennusta. Onnistuneet rekrytoinnit ratkaisevat yhdessä hyvän johtamisen/valmennuksen kanssa. Olemme ihmisiä, sekä yksilöitä että yhteisön jäseniä. Tämä pitää muistaa niin joukkueurheilussa kuin tieteen tekemisessä.

Torstaina jälleen ”lepakkovuoro” klo 22 alkaen Impivaarassa. Ilmaveivejä en lupaa, mutta hauskaa yhdessä tekemistä se jälleen kerran on, yhteisenä tavoitteena tässä tapauksessa fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin kehittäminen. Ja kyllä, uskokaa tai älkää, tässäkin iässä voi vielä kehittyä, niin tieteen tekemisessä kuin jääkiekossakin.

Markus Granlund

Kirjoittaja on professori ja dekaani Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa sekä harrastejääkiekkoilija.

Categories: TiedeKeywords: , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *