valoja työmatkalla kuvituskuva

Loppusyksyn työmatka

Marraskuun sade kylvää ympärilleni kosteuden. Joskus se on lempeää tihkua; se parveilee katuvalojen ympärillä ja hyväilee naamaa, kun laskettelen pyörällä pimeässä alas yliopistonmäeltä.

Toisinaan se on kovaa ja ottaa voimansa tuulesta, joka puhaltaa etelästä mereltä tai sitten pohjoisesta joen suuntaisesti, yleensä aina vastaan riippuen siitä, olenko menossa vai tulossa. Siltä se tuntuu. Vastatuulemattomuutta ei samalla tavalla ajaessa ajattele, vaikka silloin polkimet pyörivät vinhasti ja kulku on joutuisaa.

Sade jatkaa satamistaan, tunkeutuu takin kauluksista ja saumoista läpi, kastelee polkimia pyörittävät reiteni ja kylmettää jalkateräni, jotka eivät saaneet suojakseen kumisaappaita vaan kevyet kangaskengät, koska en katsonut säätiedotusta ja koska en katsonut ulos. Tai jos katsoinkin kadulle, tai jos kuuntelin kattoikkunaa vasten ropisevia pisaroita, niin en välittänyt pisaroinnista. Tai sitten ajattelin, että kyllä se menee ohi – se menee ihan kohta ohi.

Ei se mene, sillä on loppusyksy ja marraskuu. Harmaakuu. Pimeäkuu. Märkäkuu. Kylmeneväkuu.

Vaihdoin pyörään talvirenkaan. Vielä ei ole pakkasta, paitsi parina aamuna. Vaihdoin eturenkaan silti, koska pistosuojattu kesärengas tussahti jostain terävästä, sepelistä tai sirpaleesta. Talvirengas rahisee ja nitkuttaa, vaikkei pidä sellaista meteliä kuin ohi ajavat autot omine talvivarusteineen. Ne kuuluvat kaukaa, kaikuvat talojen seinistä ja toistavat asvaltin kohtaamien nastojen laulua.

Pyöräilykypärän takana palaa punainen valo, vaikken sitä itse näe. Edessä toinen lamppu sädehtii hentoa valkoista kajoaan ja paljastaa lätäköitä, pisaroita, maassa lojuvia hylättyjä maskeja, vastaan tulevia toisia pyöräilijöitä, kännyköitä näprääviä kävelijöitä ja koiranulkoiluttajia neonvärisissä heijastinliiveissään.

Työmatkalla on aikaa ajatella ja samalla keskittyä ympäristöön, valuttaa ajatukset asiaan tai toiseen, riippuen siitä, olenko menossa vai tulossa. Yleensä sentään tiedän, että mihin ja mistä.

Mietit varmaan, että mitä tämä tarkoittaa. Onko tämä vertauskuva jollekin? Edetäänkö tässä johonkin riippuen siitä, ollaanko menossa vai tulossa?

Ei, ei se ole. Eikä se tarkoita. Tämä on kuvaus työmatkasta, joka menee näin, sillä on loppusyksy ja marraskuu.

Jaakko Suominen

Jaakko Suominen

Kirjoittaja on humanistisen tiedekunnan dekaani.