Ilman luottamusta ei ole mitään
Luottamus on tunnetusti sekä yksityiselämässä että työyhteisössä kaiken toiminnan kulmakivi. Tässä kirjoituksessa lähestyn luottamusta kuitenkin yliopiston ja yhteiskunnan näkökulmasta. Törmään nimittäin aika ajoin yliopistoja kohtaan esitettyyn kritiikkiin, joka tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Rakentavaa kritiikkiä me kyllä arvostamme: aina on parannettavaa. Joskus kritiikki tuntuu kuitenkin roikkuvan menneisyydessä ja olevan sokea viime vuosikymmenien kehityshypyille.
Turun yliopisto on aidosti monitieteinen tiedeyhteisö, jossa kauppa- ja taloustieteet, kuten myös tiedekuntamme tulevaisuuden tutkimuksen osaaminen, nivoutuvat uraa uurtavilla tavoilla yhteen muiden tieteenalojen kanssa osallistuessamme ns. pirullisten ongelmien ratkaisuun. Esimerkkejä ajassa elämisestä ja tulevaisuuteen luotaamisesta on niin pitkä lista, että julkisuudessa esitettyjä väitteitä jämähtäneisyydestä milloin missäkin suhteessa voi mielestäni pitää todella harhaanjohtavina. On harmillista, että tällaiset väitteet rapauttavat ainakin joidenkin ihmisten luottamusta yliopistoihin.
Suomalaisten luottamus Euroopan huippua, mutta…
Yleiseurooppalaisen tutkimuksen mukaan Suomi on aivan omaa luokkaansa yli 90 % tuloksella kysyttäessä, voiko ihmisiin maassasi luottaa. Euroopassa on maita, joissa lukema on alle 30 %. Suomessa tehtyjen kyselyjen mukaan kansalaiset luottavat myös erittäin paljon viranomaistahoihin. Suomalaisten luottamus yliopistoihin ja tieteeseen ylipäätään on myös korkealla tasolla etenkin verrattuna siihen, minkälaista ”totuuden jälkeistä aikaa” eletään eräissä muissa valtioissa.
Tästä huolimatta saamme kuitenkin aika ajoin kuulla epäluottamuslauseita yliopistoja kohtaan. Kohtaamme norsunluutornikritiikin lisäksi väitteitä siitä, että yliopistot ovat politisoituneet tai myyneet sielunsa yritysmaailmalle. Tällaiset väitteet ovat toki määrältään aika vähäisiä, mutta ne kirpaisevat varsinkin silloin, kun niitä tulee arvovaltaisilta tahoilta. Jouduin esimerkiksi itse erään kansanedustajan maalitauluksi sosiaalisessa mediassa, kun rohkenin yksityishenkilönä esittää huoleni erään Euroopan maan demokratiakehityksestä. Tästä seuranneessa kommentoinnissa kyseinen kansanedustaja sanoi, että tämä on tyyppiesimerkki yliopistojen täydellisestä politisoitumisesta. Minulle episodi kertoi ymmärtämättömyydestä yliopistojen missiota kohtaan: puurot ja vellit menivät sekaisin. Jäin miettimään, missä määrin väitteen esittänyt henkilö luottaa tieteelliseen ajatteluun ja argumentointiin, ja miten hän ottaa sen huomioon päätöksenteossa.
Kysymys kuuluukin: missä määrin yliopistolaiset voivat ja saavat osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ilman, että heitä aletaan syyttämään aktivismista? Ja toisaalta, missä menevät rajat sen suhteen, milloin kommentointi muuttuu tutkijoiden ahdisteluksi? Tässä kohtaa mieleeni palautuvat vuoden takaiset tutkijoiden häirintätapaukset ja yliopistolaisten vastaus #minätutkin -kampanjan muodossa, johon itsekin osallistuin. Tutkijat osoittivat, että he ovat aina valmiita keskustelemaan työstään, jos heiltä vain kysytään. Kampanjalla haluttiin myöskin osoittaa, ettei ole olemassa kategorista määritelmää sille, mikä tutkimus on lähtökohtaisesti relevanttia ja mikä ei. Me emme voi tietää kaikkien tutkimusalojen osalta, mitkä ovat pitkällä tähtäimellä relevantteja tutkimusaiheita.
Kaikki tiede ei voi myöskään olla aina täysin irti arvoarvostelmista, kun käsitellään yhteiskunnallisia ilmiöitä. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että tieteellinen ajattelu on myös silloin analyysin kantava voima. Olen kuitenkin kohdannut tilanteita, joissa henkilö kertoo yksittäisen tutkijan arvoihin liittyvien puheiden vuoksi menettäneensä luottamuksensa esimerkiksi kaikkeen humanistiseen ja yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen. Luottamus tieteeseen voi näköjään siis kadota täysin marginaalisista syistä. Näinä hetkinä on hyvä muistuttaa epäilijöitä yliopistojen missiosta ja korvaamattomista perustehtävistä, joiden kautta tehdään vaikuttavaa pitkäjänteistä työtä yhteiskuntamme parhaaksi.
Kansalaisten on voitava luottaa myös siihen, että yliopistojen tutkimusteemoihin ja tutkimuksen tekemisen tapoihin ei voida vaikuttaa ulkopuolelta. Yritykset ja muut sidosryhmät voivat osarahoittaa projektitutkimusta tai lahjoittaa rahaa tutkimukseen, mutta ne eivät koskaan voi määrätä tutkimuksen tekemiseen liittyviä asioita, saati määrittää tutkimuksen tuloksia. Yliopistolla on määriteltyjä tutkimuksellisia ja koulutuksellisia tavoitteita, joita se omien päätöstensä mukaisesti pyrkii edistämään. Ulkopuolinen taho voi sitten halutessaan päättää tukea näitä tavoitteita. Ideoita uusista avauksista otetaan toki aina ilolla vastaan kaikilta yliopiston sidosryhmiltä.
Opiskelijoiden luottamus
Olen viime vuosien aikana ollut erityisen huolestunut opiskelijoiden jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Suomen kauppakorkeakouluissa tehtiin keväällä yhteinen kysely opiskelijoille ja samoihin aikoihin Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry teki kyselyjä opiskelijoillemme liittyen mielenterveysasioihin sekä opiskeluun.
Kyselyiden tulokset ovat kaksijakoisia: osa opiskelijoista voi huonosti, suurin osa voi hyvin ja etenee opinnoissaan suunnitellusti. Tuloksista nousee myös esiin, että moni alan opiskelija kokee kovia suorituspaineita ja kilpailullisuutta. Tämä heijastuu myös luottamukseen tulevaisuuden suhteen: pelko siitä, että en saa koulutustani vastaavaa hyvää työpaikkaa valmistumiseni jälkeen, on yleistä. Sinänsä nämä pohdinnat ovat ymmärrettäviä, mutta eivät työllistymistilastojen valossa perusteltuja. Eli on perusteita luottaa siihen, että tulevaisuus tuo mukanaan positiivisia asioita, vaikka monia epävarmuuksia ilmassa onkin.
Toki tällä hetkellä Venäjän hyökkäyssodan ollessa käynnissä monine vaikutuksineen luottamus tulevaisuuteen on muutenkin horjunut. Tähän kun lisätään pysyvät ongelmat, kuten ilmastonmuutos ja luontokato, on ymmärrettävää, että yhteiskunnassamme laajemminkin on entistä enemmän ahdistusta. Lisäksi on pantava merkille, että opiskelijoiden hyvinvoinnin heikkeneminen alkoi jo ennen pandemiaa. Ja kun YTHS otti hoitaakseen myös AMK-opiskelijat, tilanne eskaloitui: tällä hetkellä YTHS:n mielenterveyspalveluihin on valitettavasti kuukausien jono. Tämä asia pitäisi pikaisesti korjata valtakunnan tasolla. Turun yliopisto on viime vuosina ottanut käyttöön ison määrän erilaisia tukitoimia, mutta se ei riitä.
Opiskelijoiden on tietenkin voitava luottaa myös opettajiinsa ja muuhun henkilökuntaan, etenkin ohjauksen ja tuen saamiseen. Parannettavaa on aina ja opiskelijoiden on voitava luottaa siihenkin, että annettu palaute otetaan vakavasti ja se johtaa toimenpiteisiin. Tästä on myös kommunikoitava systemaattisesti sekä nykyisille että tuleville opiskelijoille: miten palaute otetaan ja on otettu huomioon.
Luottakaa yliopistoihin ja tieteeseen
Lopuksi esitän yksinkertaisen toiveen yliopiston sidosryhmille: luottakaa meihin. Ilman luottamusta ei nimittäin ole mitään. Ilman luottamusta ei ole yhteistyön eikä siten onnistumisen edellytyksiä. Tilanne Suomessa on tässä suhteessa onneksi hyvä, vaikka soraääniä kuuluu. Soraäänetkin kuuluvat demokratiaan, mutta yliopistolaiset kaipaavat tällaisissa tapauksissa perusteluja, mikä monesti onkin asian ydin. Me elämme vahvasti ajassa, kehitymme koko ajan ja seuraamme missiomme mukaisesti tieteellistä ajattelutapaa luottaen tieteelliseen argumentointiin.
Ruotsissa toiseksi suurimman puolueen puheenjohtaja ei muuten usko evoluutioteoriaan. Suomessakin vallitsee sananvapaus, mutta tämä oikeus aika ajoin käännetään nurinniskoin tyyliin ”evoluutioteoriakin on vain teoria muiden joukossa”. Mutta missä on näiden väitteiden perusta? Ilman tieteellistä perustaa on lopulta mahdotonta arvioida mikä ylipäätään on totta. Myös tieteessä tapahtuu virheitä, mutta sen vuoksi tieteen tekemiseen kuuluukin aivan olennaisena osana itseään korjaavuus.
Kirjoittaja on Turun yliopiston kauppakorkeakoulun dekaani.