Unessa useasti Aurajoen rantaa

Pyöräilin taas (Loppusyksyn työmatka) eräänä pimeänä varhaishetkenä loskaista Aurajokirantaa aamutreeneihin. Martinsillan pielessä havahduin siihen, etten kiinnittänyt tarpeeksi huomiota vaativiin keliolosuhteisiin. En havainnoinut kunnolla ympäristöä, pyörätien liukkautta, siltojen kapeita alikulkuja enkä toisia aikaisen aamun kulkijoita, joista jotkut liikkuivat mustissa vaatteissa ilman heijastimia ja valonlähteitä. Olin unohtunut ajaessani murehtimaan ylivoimaiselta tuntuneita työasioita.

Yritin karistaa mielestäni työasiat. Ajatukseni harhaili siihen, mitä olin juuri kokenut, eli havahtumiseen jonkinlaisesta painajaismaisesta murehtimisesta. Mietin havahtumista. Jostain syystä mieleeni juolahti pyörän selässä V. A. Koskenniemen, runoilijan ja yliopistomme entisen professorin ja rehtorin runo ”Koulutie”. Se alkaa sanoilla ”Olen unessa useasti, sinun kaduillas koulutie. Kotiportilta kouluun asti, minun askeleeni vie.” Vaikka en ollut koulutiellä kävelemässä, ajattelin yhteyttä kulkemiseen ja ajatusten harhailuun. Olin ollut itsekin kadulla unessa. Useasti ennenkin niin oli tapahtunut.

Pyöräajelun assosiaatioketju jatkui. Nyt jo vähän itsekseni naurahtaen muistin, milloin ensimmäisen kerran tapasin Koskenniemen runon. En ollut kuullut sitä Sibeliuksen säveltämänä lauluna tai lausuntaesityksenä koulun juhlatilaisuudessa. En ollut nähnyt sitä runokirjassa vaan aivan toisenlaisessa teoksessa. Runo alkulause esiintyi vanhassa Aku Ankan taskukirjassa tai jossain muussa ankkalinnalaisessa painotuotteessa. Mutta kun törmäsin siihen lapsena, minulla ei ollut aavistustakaan taskukirjan kekseliään suomentajan tekemästä intertekstuaalisesta viittauksesta Koskenniemeen. Aku Ankka -lehdet ja taskukirjat ovat kuuluisia moisista viittauksista, ja vitsikkäät viittaukset selittävät osin sarjakuvien suosiota laajan lukijakunnan keskuudessa.

Nyt tätä kirjoittaessani seisahdun ja siirryn toiseen huoneeseen. Kapuan olohuoneen kirjahyllyn ylimmän tason ääreen etsimään oikeaa taskukirjaa. Pettymyksekseni en löydä etsimääni. En ehkä etsi tarpeeksi tarkasti tai sitten minulla ei ole oikeaa taskukirjaa. Googlaamallakaan en löydä oikeaa Ankka-tarinaa Koskenniemi-viittauksineen. Minun on pakko luottaa hataraan muistiini, jonka mukaan tarinassa koulun sijaisopettajana Aku Ankka tankkaa runonalkua vähemmän myötäsukaisille veljenpojilleen. Muistamani mukaan Akun pedagogiset opetusmenetelmät eivät olleet kovin konstruktivistisia vaan pikemminkin tyyppiä toisto, keppi ja kova ääni.

Koskenniemen runoteksti sentään löytyy kokonaisuudessaan netin syövereistä. Runossaan Koskenniemi kuvailee varsin tarkasti vaikutelmiaan ja näkemiään asioita kouluajan kotikaupungissa Oulussa ”kotiportilta kouluun asti”. Hän kuvailee paikkoja ja niiden herättämiä tuntemuksia ja aistimuksia sekä ihmisiä. Hän mainitsee puistikon penkin, jossa kirjoitti ensimmäisen runonsa.

Kun koko runoa lukee tarkemmin, vihdoin kaltaiseni vähän harjaantumattomammankin tulkitsijan mieleen juolahtaa, että Aku Ankan – tai hatarien muistikuvieni perusteella – olen käsittänyt asetelman aivan väärin päin. Koskenniemi ei sittenkään kuvaa unista tai aivan toisista asioista unelmoivaa kulkuaan kotoa kouluun. Sen sijaan hän vanhemmalla iällä muistelee kaihoisasti lapsuutensa ja nuoruutensa Oulua. Hän kirjaa ylös muistinsa paikat, tärkeät kiinnekohdat, joihin hän unissaan ja unelmissaan tavan takaa palaa.

Minut runon muistelu – tai pikemminkin Aku Ankan taskukirjan muisteleminen – johdatti aivan toiseen suuntaan. Pyörän selässä tapahtunut muistelu ja sen jatkaminen tietokoneen ääressä johdatti muodikkaisiin mindfulness- eli tietoisuustaitoihin, tarpeeseen pysähtyä stressin ja kiireen keskellä. Muistelu ja sen pohdinta johdattivat huomion kiinnittämiseen siihen, mitä juuri samalla hetkellä ympärillä näkyy ja miltä se tuntuu. Vaikka matka paikasta toiseen, kotoa yliopistolle tai harjoituksiin ja takaisin merkitsee liikkumista, se voi olla samalla pysähtymistä, hengittämistä ja itsen ja ympäristön kuuntelua.

Lopulta kyse ei olekaan aivan eri asiasta kuin mitä runokin kuvaa. Tuon tietoisen matkan voi tehdä myös omassa mielikuvituksessaan, muistelemalla, mitä mielenkiintoista on joskus tapahtunut tai unelmoimalla siitä, mitä hyvää joskus tulevaisuudessa voisi tapahtua.

Jaakko Suominen

Jaakko Suominen

Kirjoittaja on humanistisen tiedekunnan dekaani.

Categories: Hyvinvointi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *