Kaksi työntekijää keskustelemassa sohvalla ja selaamassa kirjaa.

Väitöskirjaohjaajien akatemia DocSA sekä uusia, joustavasti suoritettavia UTUPS-korkeakoulupedagogiikan opintoja

Syyslukukauden alku tuo monia uusia mahdollisuuksia yliopistomme henkilöstön ja väitöskirjatutkijoiden pedagogisen osaamisen kehittämiseksi. Uusi väitöskirjaohjaajien akatemia (Doctoral Supervisors’ Academy, DocSA) tarjoaa tukea kaikille väitöskirjaohjauksen parissa työskenteleville. Tavoitteena on vahvasti tutkimukseen perustuva, eri toimijoiden yhteistyössä kehittämä tukimuoto tohtoriohjelmille ja tiedekunnille, joka tarjoaa moniammatillista tukea ohjaajille ja henkilöstölle tohtoriohjelma-, laitos- ja tiedekuntarakenteita myöden. Väitöskirjaohjaajien akatemiaan osallistuvilla on mahdollisuus suorittaa myös yliopistopedagogiikan opintoja muun toiminnan ohella.

UTUPEDA-keskuksessa on kehitetty viime vuosina digitaalisia oppimisratkaisuja, joiden avulla voimme tarjota uudenlaisia tapoja opiskella korkeakoulupedagogiikan perusteiden kursseja. Nämä ovat tarjolla rajoittamattomasti koko Turun yliopiston henkilöstölle, apurahatutkijoille ja kaikille väitöskirjatutkijoille, joilla on opinto-oikeus jossain suomalaisessa yliopistossa. Lisäksi kuka tahansa voi suorittaa näitä opintoja (2 + 3 op) avoimen yliopiston kautta.

Väitöskirjaohjaajien akatemia: tukea väitöskirjaohjaukseen joustavasti ja yhteisöllisesti

Tohtoripilotin myötä yliopistomme väitöskirjatutkijoiden määrä lisääntyy tuntuvasti. Hallituksen asettama kolmen vuoden valmistumistavoite väitöskirjatutkijoille lisää paineita ohjauksen sujuvuudelle ja onnistumiselle. Ohjaajien työmäärä tullee kasvamaan ja uusia ohjaajia tarvitaan.

Turun yliopisto aloittaa uudenlaisen Väitöskirjaohjaajien akatemian, DocSAn, tohtoripilotin ohjaajien ja kaikkien muidenkin väitöskirjaohjauksen parissa työskentelevien tueksi tänä syksynä. Alkusysäys akatemian perustamiselle tuli tutkijakoulu UTUGS:lta, joka pyysi moniammatillista ryhmää pohtimaan mahdollisen akatemian tavoitteita ja toimintamuotoja. Lopullisen ehdotuksen muotoili UTUPEDA yliopistopedagogiikan keskus, joka lähtee akatemiaa luotsaamaan eteenpäin. Väitöskirjaohjaajien akatemian kautta tukeaan ohjaajille tarjoavat UTUPEDAn ja UTUGSin lisäksi eri yliopiston palvelut, kuten hyvinvointipalvelut, tutkimuksen- ja koulutuksen toimialat ja henkilöstön kehittäminen.

Väitöskirjaohjaajien akatemian toiminta perustuu yhteisöllisyyteen ja jo olemassa olevan osaamisen hyödyntämiseen kaikkien ohjaajien tueksi. Väitöskirjaohjaajien akatemian yhtenä tavoitteena on rakentaa yhteisöllinen tapa tehdä näkyväksi väitöskirjaohjaajien ohjaustyössä hyväksi toteamia käytänteitä ja jakaa niitä muiden väitöskirjaohjaajien kanssa. Opettajien ja ohjaajien välinen, tiedekuntarajatkin ylittävä reflektointi on todettu aiemmissa yliopistopedagogiikan opinnoissa ja tutkimuksissa keskeiseksi voimavaraksi pedagogisessa kehittymisessä. Monialainen ristiinpölytys ja yhteistyömahdollisuudet lisäävät ohjaajien hyvinvointia, heidän osaamistaan, yliopiston monimuotoisuutta, sekä antavat tilaa uusille innovaatioille. Yhteinen pedagoginen kehittäminen antaa energiaa ja vahvistaa myös tutkijaidentiteettiä.

Väitöskirjaohjaajien akatemian keskeisimpiä periaatteita ovat yhteisöllinen tiedonmuodostus ja yhdessä oppiminen ja näiden tueksi rakennetaan uudenlaisia digitaalisia oppimisratkaisuja. Tavoitteena on muodostaa toiminto, joka aidosti kehittää yliopistomme väitöskirjaohjausta ja väitöskirjaohjaajien pedagogista osaamista ottamalla vahvasti huomioon tiedekuntien, tohtoriohjelmien, tohtoripilottien ja ohjaajien toiveita ja tarpeita. Tutkittuun tietoon perustuva toiminta, opettajien ja ohjaajien vahva yhteisöllisyys ja pedagogiikkaa tukeva kulttuuri, sekä pedagogisen johtamisen tukeminen edistävät hyvinvointia ja menestystä. Väitöskirjaohjaajilla on suuri merkitys yliopiston kehittymiselle ja käsityksille yliopistollisesta työstä – ohjaajien tukeminen on ensisijaisen tärkeää luotaessa tulevaisuuden visioita yhteiskunnastamme.

Akatemia linkitetään myös yliopistopedagogisiin opintoihin, eli sen lomassa on mahdollista suorittaa opintopisteytettyjä opintojaksoja (2-60 op). Tavoitteena on matalan kynnyksen opiskelu, eli akatemian toiminnot linkitetään vahvasti opintojaksojen suorituksiin. Tätä edistävät myös uudet tavat opiskella.

Uusia joustavasti suoritettavia UTUPS-korkeakoulupedagogiikan opintoja henkilöstölle ja väitöskirjatutkijoille

Kuluvan vuoden aikana Turun yliopistossa on panostettu henkilöstömme ja väitöskirjatutkijoiden pedagogisen osaamisen kehittymiseen myös rakentamalla uusia korkeakoulupedagogiikan kursseja. Uudet Yliopistopedagogiikka 1 (10 op perusteet) -opintoihin kuuluvat UTUPS-kurssit Becoming a Higher Education Teacher (2 op) ja Digital and Interactive Teaching and Learning (3 op) ovat nyt tarjolla koko henkilöstöllemme ja kaikille yliopistomme väitöskirjatutkijoille. Ne voi suorittaa joustavasti verkossa ja kursseille voi osallistua ilman erillistä hakuprosessia. Yliopistomme ulkopuolisille kurssit ovat tarjolla avoimen yliopiston kautta ja muiden yliopistojen väitöskirjatutkijoille tohtoritarjottimen kautta.

Kurssien rakentaminen on vaatinut uudenlaisten pedagogisten ja teknisten ratkaisuiden luomista, joita olemme kehittäneet jo aiemmin yhteistyössä monien yliopistomme toimijoiden ja muiden yliopistojen kanssa (aiemmat UNIPS.fi -opinnot). Johtavana ajatuksena näissä opinnoissa on ollut vuorovaikutteisen ja yhteistoiminnallisen oppimisen varmistaminen, vaikka opinnot voi pitkälti suorittaa asynkronisesti verkossa. Yhteistä tiedonmuodostusta tapahtuu esimerkiksi toisten tekstejä kommentoimalla ja yhteisiä tehtäviä tekemällä. Joustavuuden ja pedagogisesti mielekkäiden automatisoitujen ratkaisujen yhdistämiseksi kursseilla hyödynnetään esimerkiksi vertaispalautteiden antamista ohjaavien kysymysten avulla. Niiden on tarkoitus auttaa osallistujia suuntaamaan annettu palaute pedagogisesti merkityksellisiin asioihin. Lisää tietoa kursseista ja ilmoittautumisesta löytyy Turun yliopiston intrasta (vaatii kirjautumisen Turun yliopiston tunnuksilla) ja Turun yliopiston verkkosivuilta.

Luodaan yhdessä Suomen paras väitöskirjaohjaajakokemus!

Strategiansa mukaan Turun yliopisto haluaa tarjota opiskelijoilleen Suomen parhaan oppimiskokemuksen. Väitöskirjatutkijalle tämä tarkoittaa, että hän saa ammattitaitoista ohjausta ja oppii tarvittavia taitoja, kuten pedagogisia taitoja ja itsekin ohjaajana toimimisen taitoja. Haluammekin tarjota henkilöstöllemme Suomen parhaat opetus- ja ohjauskokemukset tukemalla heitä näissä vaativissa tehtävissä!

Lämpimästi tervetuloa:

Kirjoittajat:

Mari Murtonen, korkeakoulupedagogiikan professori & UTUPEDA-keskuksen johtaja

Heidi Salmento, yliopistonlehtori (väitöskirjaohjaajien akatemia DocSA), UTUPEDA-keskus

Elise Pinta, tutkijanurayksikön päällikkö (tutkimuksen toimiala) ja UTUGS tutkijakoulu

Categories: Koulutus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *