Vapaus valita

Vapaus kuuluu käsitteenä samaan kategoriaan kuin vaikkapa ympäristöystävällisyys ja oikeudenmukaisuus. Vain harva ilmoittaa julkisesti vastustavansa ympäristöystävällisyyttä tai oikeudenmukaisuutta, ja sama pätee vapauteen. Olemme jokseenkin yksimielisiä siitä, että vapaus on hyvä asia – ainakin oikein tulkittuna ja järkevästi käytettynä.

Vapautta on kahta lajia. Sir Isaiah Berlin (1909–1997) opetti meille, että negatiivinen vapaus on vapautta esteistä ja muiden asettamista rajoituksista, kun taas positiivinen vapaus on vapautta johonkin, esimerkiksi itsensä toteuttamiseen. Molemmat vapauden lajit vaikuttavat tärkeiltä, vaikka tapana onkin arvuutella, kumpi niistä voisi olla toista tärkeämpi.

Suomessa vapaudesta on puhuttu viime aikoina paljon. Erityistä huomiota on saanut valinnanvapaus, joka on ollut yksi avainkäsitteistä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamista koskevassa keskustelussa. Aihe on kuitenkin vanha ja perinteikäs, samoin kuin siihen liittyvät kysymykset.

Seuraako vapauden arvokkuudesta myös valinnanvapauden arvokkuus? Ehkä seuraa, ainakin mielikuvien tasolla – onhan vapausoikeutemme valitsemiseen merkki vapaudesta. Tosin on hyvä huomata, ettei vapauksia kaipaava kansalainen välttämättä kaipaa valinnanvapautta. Vapaus valintojen tekemiseen ei aina edistä suunnitelmiamme, ja joskus vapaus valitsemiseen voidaan kokea jopa kielteisesti.

Opiskelija, joka on tyytymätön tenttikirjaan, voi pyytää sille vaihtoehtoa. Jos tarjoan vaihtoehdoksi Turun alueen puhelinluetteloa vuodelta 1985, hän on saanut tenttikirjalle vaihtoehdon ja on nyt vapaa valitsemaan. Mutta tämä tuskin riemastuttaa opiskelijaa. Jotta vaihtoehtojen lisääminen toisi jotain lisäarvoa valitsijalle, vaihtoehtojen pitää olla riittävän hyviä.

Avoimien ovien lisääminen saattaa jossakin mielessä lisätä myös vapautta, mutta tuollaisen vapauden arvo riippuu siitä, mihin noista ovista pääsee.

Vastaavalla tavalla valinnanvapauden rajoittaminen karsimalla kaikkien väheksymiä valintavaihtoehtoja ei haittaa ketään. Pikemminkin se vain selkeyttää valintatilannetta.

Valitseminen voi olla työlästä. Turhiksi kokemiaan lisäaineita välttelevä kuluttaja voi pienehköllä vaivalla verrata neljän jugurttimerkin tuoteselosteita, mutta kun merkkejä ja laatuja on kymmeniä, valitseminen alkaa vaatia ponnisteluja. Tällöin herää kysymys, onko tarkasta valitsemisesta enemmän haittaa kuin hyötyä.

William Styronin (1925-2006) romaanissa Sofien valinta (1979) natsiupseeri vaatii äitiä valitsemaan, kumman lapsistaan hän luovuttaa ”lääketieteellisiin kokeisiin”. Kyse on velvollisuudesta eikä oikeudesta, mutta velvollisuutta valitsemiseen ei voi olla ilman oikeutta valitsemiseen. Traagisten valintojen kohdalla valitseminen on usein viimeinen asia, jota haluamme.

Valinnanvapauden ongelmakohtia ei ole kuitenkaan syytä liioitella. On huomattava, että valinnanvapaudella näyttäisi joissakin tilanteissa olevan itseisarvoa. Esimerkiksi vaaleissa on hyvä olla useampia ehdokkaita, vaikka kaikki ehdokkaat eivät äänestäjiä kiinnostaisikaan. Uskonnonvapaus eli vapaus valita oma uskontonsa tai uskonnottomuutensa on arvokasta myös yhteisöissä, joissa kaikki ovat valinneet saman jumalan.

Selvää on, että valinnanvapaudella on usein hyviä seurausvaikutuksia. Monissa valintatilanteissa yksilö itse tietää parhaiten, mikä hänelle on hyväksi, ja niinpä hänen on liberalismin hengessä annettava tehdä itse ne päätökset, jotka koskevat häntä itseään. Tämä tuottaa parhaimmat seurausvaikutukset, mitattuna vaikkapa hyvinvoinnilla tai onnellisuudella.

Tietysti valitseminen edellyttää kansalaisilta riittäviä tietoja, jotta ylipäänsä voidaan puhua tietoisesta valitsemisesta eikä sokeasta arpomisesta. Mutta tietoa voidaan aina lisätä, esimerkiksi tehokkaalla koulutuksella.

Eri maiden välillä on suuria eroja sen suhteen, kuinka paljon kansalaisille on suotu valinnanvapautta. Joissakin maissa yksilö saa itse päättää, käyttääkö hän autoillessaan turvavyötä vai ei. Toisissa maissa valtio helpottaa kansalaisten päätöstaakkaa ja päättää asiasta kansalaisen puolesta – kieltämällä ajamisen ilman turvavyötä. Tällaisen ratkaisun perusteena on useimmiten se, että turvavyön käyttöä koskevalla päätöksellä voi olla kauaskantoisia seurauksia ja että kansalaiset voivat valita väärin.

Valinnanvapauden lisäämistä onkin helppoa kannattaa tilanteissa, joissa valinnalla ei ole paljoakaan merkitystä tai joissa on jokseenkin selvää, etteivät kansalaiset tee virheellistä valintaa. Se, mitkä tilanteet ovat tällaisia, on hankala kysymys.

Valinnanvapaus on hyvä asia. On vain tiedettävä milloin.

Juha Räikkä
Kirjoittaja on filosofian professori ja yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaani