Yhdysvaltain tulevaisuus haarautuu

Olemme seuranneet Yhdysvaltain presidentinvaaleja tiiviisti koko syksyn ajan 2020 U.S. Presidential Election -kurssilla. Kun yksi ohjaajista tiedusteli opiskelijoilta kiinnostusta kirjoittaa aiheesta yhteinen blogiteksti, vapaaehtoisia löytyi useampi. Eläessämme keskellä korona-ajan poikkeustilaa, lähes vääjäämättä päädyimme pohtimaan normaaliutta ja poikkeuksellisuutta myös Yhdysvaltain ja vaalien kontekstissa.

Demokraattipuolueen presidenttiehdokas Joe Biden on edustanut lupausta paluusta normaaliin. Ensin tuo lupaus merkitsi paluuta maltillisuuden, keskinäisen kunnioituksen ja yhteistyön aikaan, jonka uskotaan vallinneen ennen republikaanipresidentti Donald Trumpin kautta. Sittemmin se laajeni koskemaan myös koronakriisin hallintaa, jota Biden pitää edellytyksenä paluulle tavalliseen päiväjärjestykseen. Jatkokautta hakenut Trump puolestaan on sanoillaan ja teoillaan viestittänyt, että viimeiset neljä vuotta ovat pysyvä normaali. Eikä edes uusi sellainen, sillä Trump ei noussut tyhjiöstä.

Poikkeustilan vaalit

Koronapandemia on sävyttänyt Yhdysvaltain vaalivuotta. Istuvan presidentin ja haastajan välillä on vallinnut vahva näkökulmaero tilanteesta. Valkoisessa talossa elämä jatkui pitkään ennallaan ja maskeja julkisuudessa kaihtava Trump on kiertänyt kampanjatilaisuuksissa ympäri maata. Trump on toistuvasti vähätellyt virusta ja sen aiheuttamaa terveyskriisiä. Hän on myös sairastanut COVID-19-taudin, mikä on vahvistanut hänen viestiään siitä, että kansalla ei ole mitään pelättävää. Trumpin tukijat ovat ottaneet viestin vastaan hyväksyvästi. BBC:n haastattelussa presidentin kannattajat totesivat, että elämän on jatkuttava normaalisti koronasta huolimatta ja Trump toimii tässä esimerkkinä.

Presidentti Trumpin esiintyminen sekä hallinnon toimet ovat saaneet osakseen myös runsaasti kritiikkiä. Osa kansasta kokee maan olevan syvän terveys- ja talouskriisin kourissa ja heille Biden näyttäytyy pelastuksena. Biden on vältellyt joukkotilaisuuksia, korostanut kriisin syvyyttä, painottanut luottamustaan tiedeyhteisöön ja asiantuntijoihin sekä luvannut selättää kriisin. Kuten eräs Utahin yliopiston opiskelija julisti The Daily Utah Chronicle -lehdessä: jos todella haluat elämän palautuvan normaaliin, äänestä Bidenia. Pandemia ei kuitenkaan ratkaissut vaaleja. Yhdysvaltalaiset lähtivät vaaliuurnille äänestämään ennen kaikkea poikkeuksellisen presidentin jatkokaudesta.

Mediatilan mestari vastaan ”politiikan säädyllisin mies”

Trumpin nousua Yhdysvaltain johtoon vuonna 2016 siivitti laajempi populistinen liikehdintä, iskevät vaalilupaukset sekä hänen ”epätavallinen” ja ”epäpresidentillinen” persoonansa. Trump on arkikielen populismin henkilöitymä. Hän on pujahtanut politiikkaan kulissien takaa, liike-elämästä ja tosi-tv:stä. Trump on hyödyntänyt kansan epäluuloa eliittejä ja instituutioita kohtaan ja esiintyy kansan puolustajana nykymaailman uhkia vastaan. ”Washingtonin eliitti”, globalisaatio, maahanmuutto, Kiina ja ”liberaali media” ovat vain joitain näistä uhkista, joita kohtaan hän on hyökännyt sanan säilällään, ottaen mediatilan taitavasti haltuunsa.

Salena Zito ja Brad Todd kuvaavat kirjassaan The Great Revolt (2018) kuinka Trumpin vetovoima perustuu juuri siihen, että hän ei välitä poliittisen korrektiuden keinotekoisista rajoituksista. Poliittinen korrektius on käsitteenä monitulkintainen. Sen voi ymmärtää keskustelutapana, jossa vältetään loukkaavaa tai poissulkevaa retoriikkaa. Toisille se taas edustaa uhkaa siitä, että asioista ei ”voida puhua niiden oikeilla nimillä”. Puheen sallitut ja kielletyt muodot ovatkin Trumpin myötä nousseet yhä merkittävämpään rooliin yhdysvaltalaisessa politiikassa.

Sanavalintojen, käsitteiden ja jopa lauseenrakenteiden taustalla vaikuttavat tietoiset päätökset siitä, miten ja mitkä asiat halutaan nostaa esille esimerkiksi kampanjapuheissa, vaalimainoksissa tai sosiaalisessa mediassa. Retoriikan keinoin ilmiötä voidaan liioitella, vähätellä tai antaa aivan uudenlaisia sisältöjä. Retoriikan avulla puhe voidaan myös kohdistaa tietylle kuulijakunnalle. Vaalivuonna tämä on korostunut etenkin koronaviruksen ympärillä käydyssä keskustelussa. Kun koronaviruspuhe jakaa kansaa ja siitä on tullut jopa identiteettikysymys, etenkin Trumpin leiri valjasti viruksesta käytetyn terminologian palvelemaan vaalityötään.

Kärjistetyn retoriikan yleistyminen on myötävaikuttanut laajempaan poliittisen puheen muutokseen niin, että on hankala hahmottaa mikä on ”normaalia” poliittista diskurssia. Trumpin kiistanalaisimmat puheet voidaan kuitata pelkkänä provosointina ja suunsoittona. Mutta myös puhe on poliittinen teko ja voi haastaa politiikan kirjoittamattomia sääntöjä. Samalla kun Trump on seurannut ohjenuoraa ”mikä ei ole erikseen kiellettyä, on sallittua”, hän on tehnyt yhdysvaltalaisia politiikan normeja näkyviksi.

Steven Levitsky ja Daniel Ziblatt nostavat esiin teoksessaan How Democracies Die (2018) kaksi demokratian elinvoimalle ja instituutioille keskeistä normia. Ensimmäinen on institutionaalinen pidättyminen, eli hallussa olevan vallan alikäyttäminen. Tämä normi on ollut viime vuosikymmenet sitä kovemmalla koetuksella, mitä enemmän puoluepoliittinen jakautuminen on hankaloittanut kompromissien ja yhteistyön tekemistä. Toinen normeista on keskinäinen sieto ja suvaitsevaisuus. Tätä normia Trump on haastanut toistuvilla retorisilla hyökkäyksillä vastustajiaan kohtaan sekä väittämällä, että presidenttinä ”radikaali” Biden tuhoaisi Yhdysvallat. Tästä on lyhyt matka Cas Mudden määrittelyyn populismista ideologiana, jossa yhteiskunnan nähdään jakautuneen “puhtaaseen kansaan” – jota populisti edustaa – ja ”korruptoituneeseen eliittiin”. Jälkimmäinen on kansakunnan vihollinen. Toisaalta Trumpin vihollisretoriikka on myös valtavirtaistunut. Biden on vastannut samalla mitalla, kuvaten Trumpia ”eksistentiaaliseksi uhaksi”.

Trumpin kriitikot ovat tarttuneet juuri hänen epäsovinnaisuuteensa ja taipumukseen haastaa normeja. Jon Meacham kirjoittaa kirjassaan The Soul of America (2018), kuinka Yhdysvalloissa presidentin odotetaan toimivan ennen kaikkea moraalisena johtajana. Ja juuri tälle odotukselle Bidenin kampanja on perustunut. Jo vuonna 2017 Bidenia kuvailtiin ”politiikan säädyllisimmäksi mieheksi”. Biden itse on painottanut, että näissä vaaleissa äänestetään luonteesta, myötätunnosta ja säädyllisyydestä. Näillä piirteillä Biden määrittää itsensä sekä normaalin presidenttiyden.

CBS/YouGov -kyselytutkimuksen mukaan yhdysvaltalaiset eivät kuitenkaan etsi presidentiltään moraalisuutta vaan vahvaa johtajuutta ja tulevaisuudenvisiota. Republikaaniäänestäjien arvioissa Trump on heidän etsimänsä vahva johtaja. Lisäksi hänellä on tarjota kannattajilleen optimistinen visio tulevaisuudesta, joka toimi vuonna 2016 ja näyttää toimivan myös vuonna 2020 keskellä koronakriisiä. Kannattajat katsovat, että Trump on tekemässä Yhdysvalloista jälleen suuren.

Sininen ja punainen aalto eivät yhdisty purppuraksi

Tätä kirjoittaessamme ääntenlaskenta on kesken. Erot kandidaattien välillä vaa’ankieliosavaltioissa ovat hiuksenhienoja ja istuva presidentti valmistautuu ratkaisemaan vaalituloksen oikeudessa.

Korkea äänestysaktiivisuus ja kisan tasaisuus kertovat siitä, että molempien ehdokkaiden visio normaalista on puhutellut omaa kannattajakuntaa. Fox Newsin ovensuukyselyssä osa Trumpin äänestäjistä kertoi haluavansa presidentin jatkavan poliittisen järjestelmän ravistelua. Bidenin lupaus kansakunnan yhdistämisestä puolestaan vetosi enemmistöön hänen äänestäjistään.

Julistetaan presidentiksi lopulta kumpi tahansa, poliittinen jakautuminen, demokraattisten normien eroosio, populismin viehätys, kärjistynyt keskustelukulttuuri, matala luottamus instituutioihin, poliittisten valtaoikeuksien koetteleminen, sekä koronaviruspandemia pysyvät. Tässä ilmapiirissä näyttää epätodennäköiseltä, että Trumpin kannattajien ja vastustajien näkemykset normaalista yhdistyvät aivan lähitulevaisuudessa.

Kirjoittajat ovat North American Studies -sivuaineen opiskelijoita sekä yksi opintokokonaisuuden opettajista:

Henna-Riikka Pennanen on Turun ihmistieteiden kollegiumin tutkijatohtori, jonka syksy on kulunut Yhdysvaltain presidenttivaalien parissa. Tähän tekstiin hän on kirjoittanut muun muassa demokraattisista normeista ja ”presidentillisyydestä”.

Marko Mäkinen opiskelee sosiaalitieteitä pääaineenaan. Hänen kiinnostuksen kohteina ovat yhteiskunnalliset ilmiöt, politiikka ja kirjoittaminen. Tässä tekstissä hän on pohtinut etenkin populismin ja Donald Trumpin vetovoimaa yhdysvaltalaisiin äänestäjiin.

Julia Niinistön pääaine on poliittinen historia. Hänen mielenkiinnon kohteita ovat ihmisoikeuskysymykset ja yhteiskunnallisen diskurssin kehitys. Tähän tekstiin hän on analysoinut poliittista retoriikkaa ja sen muutosta.

Milla Olkkonen on poliittisen historian pääaineopiskelija. Hänen kiinnostuksen kohteina on erityisesti vallankäyttö ja propaganda. Tässä tekstissä hän käsittelee muun muassa koronakriisin aiheuttamia poikkeusoloja ja niiden vaikutusta vaaleihin.