Tehtävänä tutkimusyhteistyö
Tutkimusyhteistyö nousee avainsanana esille monissa yhteyksissä sekä yliopistojen ja erilaisten tutkijayhteisöjen sisällä että laajemmin yhteiskunnassa, esimerkiksi yritysten ja yliopistojen välillä. Akateeminen tutkimus muuttuu, ja yhä laajemmin esillä ovat yhteisöllisyys, yhteistyö ja erilaisten rajojen ylittäminen. Perinteisesti akateeminen yhteistyö nojaa vahvasti tutkijalähtöisiin motivaatiotekijöihin, joiden lisäksi yliopistotasolla pyritään laajentamaan erilaisia yhteistyön tukimuotoja sekä avaamaan vuorovaikutusmuotoja ja -kanavia koko yhteiskuntaan.
Tässä blogikirjoituksessa tarkastelemme tutkimusyhteistyötä yliopistoissa yleisesti sekä havainnollistamme tarkemmin yhtä tutkimusyhteistyön toimintamallia kymmenen vuoden aikaperspektiivillä.
Tutkimusyhteistyön merkityksistä
Tutkimusyhteistyö (engl. collaborative research) on pohjimmiltaan varsin helposti ymmärrettävä asia: siinä yhdistyvät tutkimus ja yhteistyö. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaakin sitä, että kaksi tutkijaa tekee yhdessä tutkimusta, laajimmillaan se on koko yliopistotasoista systemaattista ja monimuotoista vuorovaikutusta niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Tutkimusyhteistyön voi napakasti määritellä näin:
yksilöiden tai ryhmien tekemää tutkimusta tieteenalojen, maiden, organisaatioiden ja/tai suorituspaikkojen sisällä tai välillä.”[1]
Määritelmä tuo hyvin esille tutkimusyhteistyön monipuolisuuden. Selkeyden vuoksi voidaan vielä täydentää, että mukana voi olla erilaisia organisaatioita, kuten yliopistoja, kaupunkeja, yrityksiä tai vaikka yhdistyksiä.
Tutkimusyhteistyön rooli ja merkitys ovat viime vuosikymmeninä nousseet kohisten sekä Suomessa että maailmalla. Kehityksen taustalla on tunnistettavissa kolme keskeistä tekijää.[2] Ensinnäkin akateemiset tutkijat tekevät yhä enemmän yhteistyötä keskenään, sillä tarkasteltavat ilmiöt ovat entistä monitahoisempia. Tieteestä on siis tullut yhteisöllisempää. Tämä näkyy yliopistojen sisällä yhä laajenevana keskusteluna tieteiden välisestä yhteistyöstä ja esimerkiksi monitieteisyydestä.
Toiseksi, joissakin maissa poliittinen johto on alkanut edistää tutkimusyhteistyötä ja peräänkuuluttamaan tutkimusperustaista tietoa päätöksenteon tueksi.
Kolmanneksi, yrityksissä on alettu panostaa yhä enemmän innovaatioyhteistyöhön ja avoimiin innovaatioihin, minkä myötä elinkeinoelämän ja tutkimuksen yhteistyö on tärkeä osa yhteiskunnallista keskustelua. Edellä mainittujen lisäksi myös tutkimusmenetelmien kehityksen voidaan nähdä vaikuttavan tutkimusyhteistyön kiinnostavuuden kasvuun. Esimerkiksi toimintatutkimuksen nouseva merkitys yhteiskunnan ongelmien ratkaisemisessa on nostanut kiinnostusta myös tutkimusyhteistyöhön.[1]
Parhaimmillaan tutkimusyhteistyö auttaa luomaan uusia näkökulmia ja mahdollistaa tietojen ja taitojen jakamisen.[3] Yhteistyön on havaittu myös edistävän tutkimuslöydösten tulkintaa ja tutkimustulosten hyödyntämistä.[1] Etenkin yliopistojen ja ei-akateemisten organisaatioiden välisessä yhteistyössä on vielä runsaasti hyödyntämätöntä potentiaalia.[3]
Yliopistojen sisällä tutkimusyhteistyötä voidaan edistää eri tavoin. Karkeasti ottaen yhteistyötä kehitetään yhtäältä tutkijalähtöisesti ja toisaalta erilaisten tukipalvelujen kautta. Molemmat lähestymistavat ovat tärkeitä. Ne samanaikaisesti käyttävät erilaisia keinoja ja siten myös synnyttävät erilaisia yhteistyömuotoja. Parhaimmillaan ne täydentävät toisiaan sekä tutkimuksen että yhteiskunnan eduksi.
Tutkimusyhteistyössä on luonnollisesti myös haasteensa. Etenkin monitieteinen yhteistyö haastaa tieteenalojen mukaan jäsennettyä organisaatiota ja edellyttää rajojen ylittämistä. Tästä syystä maailmalla on tutkimusyhteistyötä varten perustettu esimerkiksi Cooperative research centre (CRC) -yksiköitä, joissa yhteistyötä rakennetaan tyypillisesti tutkijalähtöisesti. Usein taustalla on maan hallitus tai sen alaisia toimijoita, mutta yksiköitä on perustettu myös esimerkiksi yritysten aloitteesta. Vaikka kyseessä ei ole uusi ilmiö, erityislaatuisten yksiköiden mahdollisuudet ovat vielä jääneet osittain käyttämättä.[2] Lisäksi yhteistyössä on löydettävä tasapaino esimerkiksi tieteellisten mahdollisuuksien ja ajatusten rikkauden sekä yhteistyön koordinoinnin edellyttämien panostusten ja resurssien välillä.
Tutkimusyhteistyö perustehtävänä
Edellä mainitsimme CRC-yksiköt esimerkkinä tutkijalähtöisestä tutkimusyhteistyön edistämisestä. Näiden yksiköiden yhdeksi perustehtäväksi osana yliopistoa on määritelty tutkimusyhteistyön edistäminen ja toteuttaminen.
Tarkastelemme seuraavaksi oman työmme ja yksikkömme näkökulmasta yhtä Turun yliopistossa toimivaa tutkimusorganisaatiota, joka on toimintaperiaatteiltaan lähellä CRC-yksikön kaltaista organisaatiota. Oma yksikkömme Centre for Collaborative Research CCR vastaa nimenomaan tutkimusyhteistyön kehittämisestä Turun kauppakorkeakoulussa. Teemme myös itse tutkimusta omilla painopistealueillamme samoilla periaatteilla – yhteistyön esimerkkiä näyttäen.
Tutkimusyhteistyö on työmme lähtökohta ja tapamme toimia, ei sivujuonne tai satunnaisesti toteutuva toiminnan muoto. Lähtökohta siksi, että tutkimusyhteistyön nähdään olevan oleellinen osa yliopiston perustehtävien toteuttamista ja näin ollen tiedekunnassa on määritelty CCR:n perustehtäväksi tutkimusyhteistyön kehittäminen ja laajentaminen.
Lähestymme uutta ideaa tai tutkimusmahdollisuutta pohtien, miten teemoja olisi syytä tarkastella, mistä näkökulmista ja millaisella tutkijaryhmällä. Osallistamme valmisteluun eri alojen tutkijoita ja aiheen kannalta keskeisiä muita toimijoita, kuten yrityksiä tai kaupunkeja. Edistämme siis kauppakorkeakoulun ja usein myös laajemminkin koko yliopiston tutkijoiden osallistumista erityisesti isoihin tutkimuskokonaisuuksiin
Yhteistyöllä on toki myös tarkoituksensa. Se synnyttää näkemyksemme mukaan yksittäistä tutkijaa tai tutkimusryhmää monipuolisempia ja vaikuttavampia kokonaisuuksia, edesauttaa monialaisten tutkimuskysymysten ratkaisemisessa, lisää vuorovaikutusta tutkijoiden ja ympäröivän yhteiskunnan (kuten yritysten ja julkisen sektorin toimijoiden) välillä sekä tuo rahoituksellisia lisäresursseja tiedekuntien ja yliopiston käyttöön.
Ja mitä se edellyttää toimiakseen?
Erittäin tärkeä toimintatapamme mahdollistaja on tutkimuksen tekemisen ohella systemaattinen yhteistyö sisäisten ja ulkoisten verkostojen kanssa. Meidän pitää tuntea hyvin kauppakorkeakoulun ja Turun yliopiston tutkijoita, ryhmiä ja niiden asiantuntijuusalueita. Meidän tulee myös osallistua laajasti kansallisiin verkostoihin ja alustoihin sekä käydä jatkuvaa dialogia yksittäisten yritysten ja elinkeinoelämän toimijoiden kanssa.
Järjestämme tilaisuuksia, kohtaamisia ja tapahtumia, joissa on tyypillisesti mukana sekä tutkijoita että liike-elämän edustajia. Kehitämme ja luomme uusia kumppanuuksia. Pitkäjänteistä yhteistyötä edeltää usein pitkäjänteinen taustatyö.
Me tutkimusyhteistyötä päätyönämme edistävät CCR:läiset olemme itsekin tutkijoita ja olemme siis mukana yhtenä osapuolena toteuttamassa tutkimushankkeita omilla vahvuusalueillamme. Joskus kokonaisuutta koordinoiden ja joskus taas yhtenä tutkijatahona muiden joukossa. Jokaisen CCR:ssä työskentelevän tutkijan ote on yhteisöllinen ja yhteistyölähtöinen. Toimintatapamme ei kuitenkaan jää yksittäisten tutkijoiden vastuulle, vaan on koko yhteisömme tapa toimia. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi edellä kuvatun taustatyön mahdollistamista, hyvien käytäntöjen jakamista, keskinäistä sparraamista sekä avointa ja systemaattista ideoiden vaihtoa.
Onko tällainen malli myös tuloksellinen?
Voidaanko yksikkömme kaltaisella lähestymistavalla sitten saavuttaa yliopistoyhteisön kannalta merkittäviä tuloksia ja niitä vaikutuksia, joita alussa käsittelimme?
Mielestämme ehdottomasti kyllä. Peilaten CCR:n kymmenvuotiseen taipaleeseen nostamme esille muutamia esimerkkejä.
Määrällisesti tarkasteltuna CCR on kymmenen vuoden ajanjaksolla käynnistänyt ja ollut mukana toteuttamassa 18 tutkimushanketta, joissa on ollut tutkijoita useammasta Turun yliopiston tiedekunnasta. Vastaavasti käynnistettyjä ja toteutettuja hankkeita yliopiston ja yritysten välillä on ollut yli 50. Ulkoista tutkimusrahoitusta on Turun yliopistolle hankittu vastaavana aikana lähes 11 miljoonaa euroa. Erilaisia yhteistyöorganisaatioita on kymmenen vuoden aikana ollut lähes 200.
Laadullisesta näkökulmasta olemme mielestämme onnistuneet muun muassa madaltamaan kynnystä tutkijoiden ja yritysten väliseen kanssakäymiseen ja intressien yhteensovittamiseen niin, että molemmat osapuolet aidosti hyötyvät yhteistyöstä.
Olemme saaneet koottua erittäin osaavia ja vaikuttavia konsortioita koko yliopistosta ratkaisemaan kompleksisia tutkimuskysymyksiä liittyen vaikkapa autonomisen meriliikenteen kehittymiseen, teollisen tuotantotoiminnan tulevaisuuteen, pelikokemuksiin ja pelien terveysvaikutuksiin tai kestävään liiketoiminnan kehitykseen. Nämä vastaavat mielestämme juuri niihin tarpeisiin ja odotuksiin, joita moniulotteiset ja haastavat yhteiskunnan ja liike-elämän kysymykset tutkijayhteisöltä vaativat.
Verkostojen ohella olemme panostaneet uusiin yhteistyömuotoihin ja innovaatiokonsepteihin niin yliopiston sisällä kuin suhteessa yrityksiin. Arvonsa on silläkin, että yliopiston ulkopuolisissa tutkimus-, innovaatio- ja kehitysalustoissa tutkijoiden ääni kuuluu myös CCR:n kautta yhä laajemmin.
Omalla esimerkillämme haluamme osoittaa, että myös CCR:n edustama tutkimusyhteistyön malli voi merkittävästi edistää tutkimusyhteistyön kehittymistä ja laajentumista yliopistossa. Omalla panoksellamme haluamme viedä kauppakorkeakoulua ja koko Turun yliopistoa eteenpäin houkuttelevana ja vaikuttavana kumppanina – yhteistyössä teidän kanssa.
Taina Eriksson ja Antti Saurama työskentelevät Turun kauppakorkeakoulun CCR-yksikössä (Centre for Collaborative Research CCR), joka juhlii kymmenvuotistaivaltaan tänä vuonna. CCR:n tehtävänä on kehittää ja toteuttaa tutkimus- ja innovaatioyhteistyötä sekä sisäisesti kauppakorkeakoulussa että ulkoisesti erityisesti yritysten ja tutkijoiden välillä. CCR:ssä työskentelee 11 kokoaikaista tutkijaa.
[1] Denis, J., & Lomas, J. (2003). Convergent evolution: The academic and policy roots of collaborative research. Journal of Health Services Research & Policy, 8, 1-6. http://www.jstor.org/stable/26749893
[2] Boardman, C. & Gray, D. (2010) The new science and engineering management: cooperative research centers as government policies, industry strategies, and organizations. Journal of Technology Transfer, Vol. 35, 445–459. https://doi.org/10.1007/s10961-010-9162-y
[3] Kimiloglu, H., Ozturan, M. and Sencer Erdem, A. (2012) Collaborative research: opinions and information technology utilization potential, Management Research Review, Vol. 35, p. 1134-1152. https://doi.org/10.1108/01409171211281264