Tiedettä kansalle
Moni tiedettä työkseen tekevä on ollut tyrmistynyt ehdotetuista tieteen rahoituksen leikkauksista sekä myös käydyn keskustelun tasosta. Onneksi budjettiriihessä löydettiin sopu ja ainakin ensi vuodeksi Suomen Akatemian leikkaukset jäivät pois. Yhtä kaikki – tuskin kukaan meistä on sitä mieltä, että yliopistojen ja tieteen rahoitus olisi lähimainkaan kohdallaan. En nyt lähde kuitenkaan tätä ruotimaan tai murehtimaan, vaan pohtimaan sitä, miten teemme tieteestä myös muille näkyväksi sen mitä tiede oikeasti on: parasta, palkitsevaa, haastavaa, raskasta, rakasta ja ylipäänsä cooleinta tekemistä – ja tämä kaikki sen maailmoja syleilevät tavoitteen takia, että meillä kaikilla olisi parempi olla.
Kuten rehtori Jukka Kola lukuvuoden avajaispuheessaan totesi: ”Tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa tarvitaan enemmän kuin koskaan”. Twitter-kampanja #minätutkin on hyvä idea ja terävä vastaus akateemisten tutkimusprojektien asiattomaan mollaukseen ja saa nyt myös rinnalleen MustRead Akatemian. Me tarvitsemme kuitenkin paljon enemmän. Suomalaiset luottavat tieteeseen keskimääräistä paremmin, ja luottamus on säilynyt.
Kuitenkin vastakkaisia ääniäkin kuullaan – tai paremminkin tutkimustuloksia ja tiedettä käännetään ja osin jopa ”sävelletään” omien tarkoitusperien tukemiseen. Tämän torjunnassa yli opistomme ja tiedekuntamme on kunnostautunut – Vastalääke ry lääketieteen opiskelijoiden perustamana sekä juuri tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla väsymättömästä työstään terveysvalistajana palkitun Juhani Knuutin blogi Ajatuksia tieteestä ja terveydestä ovat oivia esimerkkejä siitä, miten tieteen keinoin voidaan lähteä torjumaan vääriä profeettoja. Asiat ovat siis kunnossa – Jope Ruonansuun sivupersoonan tavoin lisään nyt tähän voimakkaan karheaäänisen ”PIELESSÄ”. En loukatakseni, tai mollatakseen ketään – vaan kannustaakseni vielä parempaan.
Esitän nyt väitteen: suomalaiset uskovat tieteeseen, koska he ovat huomanneet tieteen ja teknologian tuovan heille hyvinvointia ja terveyttä – usko perustuu ennen kaikkea havaintoon korrelaatiosta näiden välillä, joka on syntynyt osin satunnaisista historiallisista syistä. Mutta kuten tiedämme, korrelaatio on huono isäntä – hyvinvointia ja terveyttä voidaan luoda myös monin ei-tieteellisin keinoin – ja näin on myös tehty kautta historian, ja tehdään jälleen jopa osin lisääntyvässä määrin.
Tieteen talo näkyväksi
Kun nostamme pöydälle muita tieteellisen ajattelun johdannaisia, kuten esimerkiksi ihmisten välinen tasa-arvo, alkaa tulkinta myös horjua; vaikka me suomalaiset ainakin omasta mielestämme olemme tasa-arvoisia ja tasa-arvoa kannattavia, on totuus objektiivisesti katsottuna kuitenkin jotain muuta. Tiede on osa yhteiskuntaa ja sen rakenteita – ainakin sen tulisi olla. Siksipä ei riitä, että puolustamme tiedettä ja kerromme sen parhaimmista saavutuksista – meidän on kerrottava kaikesta, rakennettava tieteen talo yksittäisten ikkunoiden ja ovien sijaan ja tehdä se näkyväksi myös muille kuin uskollisimmille kannattajillemme. Veronmaksajalla on myös oikeus kuulla mihin hänen rahansa käytetään, koko talon rakentamiseen – viestintä on vaikea laji, se kaikkein vaikein ja meillä on tehtävää.
Aloitimme pari vuotta sitten yhdessä sairaanhoitopiirin kanssa pohdinnan siitä, miten teemme yliopistollisen tutkimuksen ja sairaalan yhteistyön tulokset paremmin näkyväksi. Tutkimuksella terveyttä -sarja on yksi tuon työn tuloksista. Sarja on saanut kiitosta, mutta edustaa toki vain kapeaa osaa yliopistomme paletista, ja sen lukijat, valitettavasti, ovat pääosin yliopistoa ja sairaalaa lähellä olevia tahoja. Toki tiedekuntamme tutkijat ovat saaneet asiantuntijoina paljonkin huomiota viimeisen parin vuoden aikana, sattuneesta syystä, mutta tuokaan ei tyydytä minua – haluaisin enemmän.
Monitieteisessä yliopistossa pyrimme nyt laajentamaan uuden strategiamme mukaisesti poikkitieteellisyyttä – kun yksi tekee ikkunoita, toinen ovia ja kolmas laittaa eristevilloja, niin talo alkaa saada muotoa. Tämä täytyisi myös viestiä entistä tehokkaammin. Kun olen seurannut Invest-lippulaivan viestiä, huomaan, että toivomani suuntaista työtä tehdään hartiavoimin – lippulaivan alle ryhmittyneistä terävistä tieteen kärjistä on viestinnällisestikin rakennettu laajempaa kokonaisuutta, samat tavoitteet näen myös InFlames-lippulaivalla. Tässä meille on malleja, pilotteja.
Olisiko nyt aika miettiä viestiämme – astua ulos laatikosta ja hakea uusia tapoja saada äänemme kuuluviin laajasti. Me viestimme tieteen hyödyistä kyllä paljon, mutta on aika turhauttavaa todeta, että sirkushuvit syrjäyttävät säännöllisesti sisällöllisen viestinnän. Näillä sirkushuveilla kun ei ole usein muuta tarkoitusta kuin vallata aikaa ja tilaa – tyhjän nauramisesta on tullut tärkeämpää kuin aitojen, inhimillisten asioiden vaalimisesta. En toki tarkoita, että meidän täytyisi naama rutussa tehdä asioita – pilke silmäkulmassa tarvitaan aina. Voisiko monitieteinen yliopisto keksiä tässä jotain uutta, parempaa? Jotenkin tuntuu, että olemme juuttuneet Don Quijoten rooliin ”pitkine kesälominemme” – siitä olisi päästävä eteenpäin…
Kirjoittaja on lääketieteellisen tiedekunnan dekaani.