Elina Räsänen: Palladion, puuveistosten (esi)historia ja muodonmuutokset

Puusta tehtyjen veistosten tutkimus on yksi Muutoksen veistäjät -hankkeen painopisteistä. Ajallinen rajauksemme pitkällä keskiajalla (1100–1600). Puusta on varmasti veistetty kuvia niin kauan kuin tämä taito on ollut ihmisen käsissä, mutta puuesineet orgaanisena materiaalina ovat suurimmaksi osaksi hävinneet. Vanhimpana säilyneenä puuveistoksena pidetään Uralilta vuonna 1890 löytynyttä niin sanottua Shigirin idolia, joka on ajoitettu noin 10 000 vuoden ikäiseksi. Se siis ajoittuu kivikaudeksi kutsumaamme aikaan, jolloin kuitenkin oletettavasti tehtiin enemmän esineitä puusta kuin kivestä. Kuvaavaa onkin, että meillä ei ole esihistoriassa puukaudeksi nimettyä ajanjaksoa. Shigirin veistos on valmistettu lehtikuusesta, jonka rakentajat edelleen tuntevat hyvin kestävänä puulajina. Hahmon kasvonpiirteissä on yhtymäkohtia kansanomaisen puuveiston eriaikaisiin esimerkkeihin eri puolilla maailmaa. Kasvot tuovat mieleen myös Suomen kansallismuseon kokoelmiin kuuluvan puisen, 1600-luvulta peräisin olevan kulttiveistoksen, niin sanotun kivisilmäjumalan Mantsinsaaresta Karjalasta. Puusta tehdyillä antropomorfisilla veistoksilla on ollut pysyvä rooli ihmisyhteisöjen uskonnollisessa elämässä.

Keskiajalla puuveistokset olivat oleellinen osa kirkkotilaa, vaikka veistosten kunnioittaminen ei ollut kristinuskossa aivan mutkatonta. Juutalaisuus, jonka pohjalta kristinusko syntyi, kielsi veistokset epäjumalanpalvontana; tämä ohjeistetaan Vanhassa testamentissa kolmesti (2. Moos. 20:4; 2. Moos. 34:17; 3. Moos. 26:1). Lisäksi kuvilla, niin kaksi- kuin kolmiulotteisillakin, oli keskeinen merkitys antiikin uskomusmaailmassa, ja juuri tähän uuden uskonnon edustajat halusivat ottaa etäisyyttä. Näin ei tietenkään käynyt, vaan kristillisyys sulautti itseensä vanhoja paikallisia uskomuksia, tapoja ja juhlia aivan alusta lähtien.

Antiikin kulttuuri jätti meille suuren määrän marmorista valmistettuja veistoksia, mikä voi luoda mielikuvan siitä, ettei puisia olisi käytettykään. Puusta tehtyjen veistosten etu oli se, että niitä on helppo siirrellä. Nykytutkimuksessa onkin ajateltu, että Flaviusten amfiteatterin eli Colosseumin (80 jaa.) kaariaukkoja koristaneet veistokset olisivat olleet ”väliaikaisia” ja siirreltäviä. Edelleen, puu oli oleellinen osa antiikin maailmassa tavallisia akroliitteja eli monimateriaalisia veistoksia. Niissä pää, kädet ja muut näkyvät osat olivat kiveä, yleensä marmoria, ja vartalo puuta, joka oli peitetty metallilla tai kankailla. Tunnetuin akroliitti lienee keisari Konstantinuksen (alunperin Maxentiuksen) kolossaaliveistos (300-luku jaa.), johon kuuluneet fragmentit ovat Capitoliumin museossa Roomassa.

Fragmentaarinen marmoriveistos, jonka on tulkittu esittävän Diomedesta kaappaamassa Palladion-veistoksen. Esine löydettiin vuonna 1957 luolasta, joka oli ollut osa keisari Tiberiuksen huvilaa. Veistosryhmään kuuluu mahdollisesti myös pää ja toinen, päätön vartalo (Sperlongan museo). Luola romahti 26 jaa., ja veistokset on ajoitettu ajanlaskun alkuun. Kuva: Carole Raddato, CC BY-SA 2.0 https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=38929062

Yksi antiikin myyttisimmistä veistoksista oli puinen, Palladium (lat.) tai Palladion (kreik.) -nimellä tunnettu Pallas Athenea kuvaava veistos. Palladium-sanasta (mon. palladia) muodostui sittemmin yleiskäsite esineelle tai kuvalle, joka suojasi tiettyä kaupunkia tai kansakuntaa; monet ikonit toimivat myöhemmin tällaisessa tehtävässä.

Alkuperäisen Palladion-veistoksen tarinasta tunnetaan kreikkalaisia ja roomalaisia versioita. Tarinan mukaan Odysseus ja Diomedes anastivat veistoksen Troijasta, ja roomalaisen käsityksen mukaan troijalainen Aeneas pelasti veistoksen ja kuljetti sen Italian niemimaalle. Tätä veistosta alettiin pitää Rooman kohtalon takeena (fatale pingus), aivan kuten se oli aiemmin ollut Troijan kukoistuksen tae. Palladionia säilytettiin Roomassa Vestan neitsyiden eli vestaalien temppelin pyhimmässä kammiossa, jonne vain johtava vestaali sai astua.

Palladion-veistosta ole säilynyt, mutta mainintoja ja tulkintoja siitä tunnetaan useista kirjallisista ja kuvallisista lähteistä. Roomalaisen runoilijan Vergiliuksen (70–19 eaa.) Aeneis-eepoksessa kreikkalaisten sotamenestys liitetään tähän veistokseen:

”Kun Diomedes tunnoton, myös rikosmieli Odysseus

ryöstää rohkenivat Pallaan kuvan turmia tuovan

temppelin tuon pyhimmästä ja linnan vartijat tappaa,

veivät he patsaan mennessään, käsillään verisillä

koskea julkesivat jumalattaren neitsyenpantaan.

Sortui nyt menestys danaein [kreikkalaisten] sekä virtasi taapäin,

voimat murtuivat, menetettiin suosio Pallaan.” (2,165)

Myös Publius Ovidius Naso, ajanlaskun vaihteessa elänyt roomalainen runoilija, kirjoittaa kuuluisassa teoksessaan Muodonmuutoksia Palladionin vaiheista. Ovidius mainitsee, Odysseuksen suulla, ”fryygialaisen Minervan temppelipatsaan” (13, 337): Kreikan olympolainen jumala Pallas Athenehan tunnettiin Roomassa Minervana. Myös toinen, meille paljon tunnetumpi antiikin veistos eli Troijan hevonen, oli puuta. Tämän veistoksen kohtalo nivoutuu edellä kerrottuun, sillä sen rakentamisen kerrotaan olleen hyvitys Athenelle Palladionin ryöstämisestä.

Pseudo-Apollodoroksen nimissä kulkeva kreikkalaisten myyttien kokoelma ajanlaskun alun ensi vuosisadoilta kuvailee veistosta kolmen kyynärän korkuiseksi eli noin 140 cm korkeaksi veistokseksi, jonka jalat ovat yhdessä (Bibliotheke 3,12,3). Tällä huomautuksella viitataan selvästi sen arkaaisena pidettyyn muotoon. Veistoksen oikeassa kädessä oli tämän kuvauksen mukaan keihäs, vasemmassa värttinä ja kehräin. Pseudo-Apollodoros kertoo edelleen, että Athene loi tämän puuveistoksen lapsuudenystävänsä Pallaksen, Tritonin tyttären näköiseksi. Athene surmasi ystävänsä vahingossa heidän harjoittaessaan sotataitoja.

Plinius vanhempi (23–79 jaa.) puolestaan mainitsee kuuluisan Historia naturalis -teoksensa seitsemännessä kirjassa (7, 141) että virkamies Lucius Caecilius Metellus oli sokeutunut pelastaessaan Palladionin tulipalosta vuonna 241 eaa. Noin neljäsataa vuotta myöhemmin, vuonna 191 jaa. veistos oli edelleen vestaalien huomassa forumilla.

Koska ”Palladionin tapaus” lienee jo aikanaan maailman tunnetuin veistosvarkaus, on veistoksen vaiheista kerrottu seiniin ja maljakoihin tehdyin maalauksin sekä marmoriin ja muuhun kiveen tehdyin veistoksin. Näiden kuvien levinneisyyteen liittyy luonnollisesti se, että tarina nivoutuu Rooman syntytarinaan Aeneaan kautta: troijalainen Aeneas halusi perustaa uuden Troijan, ja tälle pohjalle Rooman uskottiin syntyneen. Visuaalisissa kuvauksissa Palladion esitetään yleensä siten, että hahmolla on keihäs toisessa ja kilpi toisessa kädessään.

Palladionin tarinaa varhaisempaa puuveistoshistoriaa tarjoaa 400-luvulla eaa. elänyt kreikkalainen historioitsija Herodotos. Egyptiläisistä kertovassa anekdootissaan (2,78) hän mainitsee seuraavan, memento mori -henkistä toimintaa muistuttavan tapahtuman:

”Heidän varakkaidensa seuroissa kantaa eräs mies aterialta päästyä ympäri puusta tehtyä kirstussaan olevaa kuollutta, joka sekä maalaamalla että veistämällä on tehnyt niin luonnonmukaiseksi kuin suinkin ja kooltaan joka puolelle on noin kyynärän tai kahden pituinen. Näyttäen sitä kullekin juomaveikolle mies lausuu ’katso tähän, juo ja nauti! Sillä kuoltuasi sinusta tulee tällainen’”.

Herodotoksen käyttämät lähteet vaihtelevat, mutta näissä juhlissa hän oletettavasti itse on ollut läsnä.

Veistosten kulttimerkityksestä Herodotos kirjoittaa myös kertoessaan aiginalaisten ja ateenalaisten vihanpidon synnystä muinaisina aikoina (5,82–89). Tarinan mukaan maa ei kantanut hedelmää Epidauroksessa. Asian korjaamiseksi Delfoin oraakkeli eli pythia käski epidaurolaisia pystyttämään Damian ja Auxesian kuvapatsaat. Epidaurolaiset kysyivät oraakkelilta, tulisiko veistokset valmistaa metallista vai kivestä. Tällöin oraakkeli kielsi käyttämästä kumpaakaan, vaan veistämään veistokset istutetusta oliivipuusta. Epidaurolaiset pyysivät ateenalaisilta ”kaatoluvan” heidän puuhunsa, sillä niitä pidettiin yleisesti pyhimpinä. Ateenalaiset antoivat oliivipuun sillä ehdolla, että epidaurolaiset vuosittain toisivat lahjoja Athenelle ja Erekhteukselle. Näin tehtiin, ja maa alkoi vihannoida. Aiginalaiset alkoivat kuitenkin kapinoida Epidauroksen kaupunkivaltiota vastaan. He kävivät salaa ryöstämässä Damian ja Auxesian veistokset ja pystyttivät ne saarellensa. Ateenalaiset pahastuivat kun epidaurolaiset veistokset menetettyään lopettivat lahjojen tuonnin, ja he lähtivät Aiginan saarelle veistoksia noutamaan – olihan kyseessä heidän puunsa. Veistokset kuitenkin vastustelivat ja lankesivat sitten polvilleen jääden tähän asentoon. Tosin Herodotos toteaa, ettei oikein saata uskoa tätä todeksi. Tapahtumista seurasi tuhoa ja suuret miestappiot.

Myöhäiskeskiaikainen apostoli Paavalia esittävä puuveistos, josta pyhiinvaeltajat ovat ottaneet puunsiruja. Pyhän sakramentin kappeli, San Paolo fuori le mura, Rooma. Kuva: ER.

Edellä esitetyt esimerkit kertovat siitä, miten veistosten ruumiillistamien pyhien henkilöiden toimijuus kanavoitui materian kautta. Materia kantoi pyhyyttä ja sitä myös pyrittiin saamaan haltuun. Tämä näyttäytyy hyvin apostoli Paavalia esittävässä, laveasti myöhäiskeskiaikaiseksi ajoitetussa puuveistoksessa San Paolo fuori le mura -kirkossa Roomassa. Kirkko on rakennettu Rooman vanhojen kaupunginmuurien ulkopuolelle, Ostian tien varrelle Paavalin haudan päälle. Veistos säilyi kirkon vuonna 1832 tuhonneesta tulipalosta. Veistos on kuitenkin vaurioitunut, sillä pyhiinvaeltajat ovat vuosisatojen aikana ottaneet siitä pieniä puunsiruja mukaansa. Paavalin riivitty veistos on esillä Pyhän sakramentin kappelissa palon jälkeen uudelleen rakennetussa kirkossa.

Anni Laakson näyttely Tottelemattomat, Galleria Sculptor 5.–28.3.2021. Etummaisena teos Dafne, 2020, mänty. Kuva: ER.

Puumateriaalin, veistotyön ja jumaluuksien kolmiyhteys elää edelleen. Kuvanveistäjä Anni Laakso esitteli maaliskuussa 2021 helsinkiläisessä Galleria Sculptorissa veistoksiaan, jotka muodostuvat yhteenliitetyistä kiemuraisista männynoksista. Näyttelytiedotteessa taiteilija kertoo teosten synnyn taustoista. Niihin kuuluvat antiikin tarinat naisista, väkivallasta ja muodonmuutoksista. Laakso kertoo saaneensa innoitusta teoksiinsa työskennellessään Roomassa. Barokkitaiteen ohella taiteilija on saanut vaikutteita teoksiinsa aiemmin mainitusta Ovidiuksen runoelmasta Muodonmuutoksia. Yksi Anni Laakson veistoksista on nimeltään Dafne. Ovidius kertoo tunnetun nymfi Dafnen tarinan (1,452–567), jossa Peneios-joen tytär muuttuu laakeripuuksi välttääkseen rakastuneen Apollon ahdistelun.

Muutoksen veistäjät -hankkeessa veistosten muodonmuutos on keskeinen tutkimuksellinen näkökulma. Yksinkertaistaen voi sanoa seuraavaa keskiajan hartaudellisten puuveistosten kokemista muutoksista: puu muuttuu metsästä puutavaraksi, jota kaupataan ja josta työstetään muoto, ja sitten se esineeksi muuttuneena laivataan ja kuljetetaan kirkkoon tai muuhun pyhään tilaan asetettavaksi. Puun vaatetetaan ja sen edessä rukoillaan; puu on muuttunut elävän korvikkeeksi. Sitten se ehkä hylätään, ja sen osia putoaa tai hakataan pois. Myöhemmin puun pintaan sivellään uutta maalia ja jossain vaiheessa puu viedään museoon, jossa päällemaalaukset saatetaan poistaa ja esine muuttuu kulttuuriperinnöksi.

Lähteet ja kirjallisuus

Apollodorus. The Library. Vol II. Translated by James G. Frazer. Loeb Classical Library, 1921.

Beagon, Mary. The Elder Pliny on the Human Animal: Natural History Book 7, Oxford: Oxford University Press, 2005, 90.

Herodotos. Historiateos 1–2. Suomentanut Edvard Rein. Porvoo ja Helsinki: WSOY, 1964.

Ovidius. Muodonmuutoksia. Suom., esipuhe ja hakemisto Alpo Rönty. Porvoo ja Helsinki: WSOY, 1997.

The Oxford Classical Dictionary, edited by Simon Hornblower and Antony Spawforth. Third edition. Oxford: Oxford University Press, 996, 1100–1100.

Terberger, Thomas, Mikhail Zhilin, Svetlana Savchenko (30 Jan 2021). The Shigir idol in the context of early art in Eurasia. Quaternary International. 573. doi:10.1016/j.quaint.2020.10.025

Vergilius. Aeneis. Aeneaan taru. Suom. Päivö ja Teivas Oksala. Porvoo ja Helsinki: WSOY, 1999.

***

Anni Laakso: Tottelemattomat. Näyttely Galleria Sculptorissa 5.–28.3.2021.