Muutosten tuulet viestinnässä

Viestintä on jatkuvasti kehittyvä ja uudistuva käsite,   ja etenkin viime aikoina ollaan puhuttu viestinnän ”uudesta ajasta” ja päivitetyistä tulevaisuuden näkymistä. Yksi keskeisimmistä muutoksista lienee dialogisen viestintäkulttuurin korostuminen esimerkiksi työpaikoilla. Vanhentunut käsitys tietynlaisesta hierarkkisesta arvojärjestyksestä on väistynyt, kun monisuuntaisen tiedonjakamisen ja vuorovaikutuksen hyödyt ovat käyneet ilmi. Nykypäivän työyhteisön tulisi pohjautua ennen kaikkea luottamukseen yksilöiden ja tiimien välillä – ja paras työkalu tässä lienee juurikin toimiva, tasa-arvoinen, vuorovaikutteinen ja vastavuoroinen viestintä.

Kuva: Unsplash

Digitalisaatio ja globalisaatio laaja-alaisina ilmiönä koskettavat myös viestintää niin työyhteisössä kuin sen ulkopuolellakin. Molemmat avaavat ovia uusille toimintatavoille ja -mahdollisuuksille sekä tekevät työnteosta myös sujuvampaa ja monipuolisempaa.

Nopeat muutokset voivat kuitenkin myös rajoittaa viestintää tai sen kulkua – jotkut saattavat esimerkiksi vieroksua uusinta teknologiaa tai eivät yksinkertaisesti osaa käyttää sitä, tai toisaalta monikulttuurisuus voi vaikeuttaa kommunikaatiota – ja siten myös tasa-arvon tavoite jää saavuttamatta. Kaikin puolin digitalisaatio ja globalisaatio tuovat mukanaan kuitenkin lähinnä positiivisia muutoksia viestinnän kannalta, mutta etenkin teknologian jatkuva kehitys pitää tulevaisuuden tuomat käänteet hyvin avoimina.

Viestintää tulee myös suunnitella ja johtaa. Toimivan viestinnän edellytyksenä työyhteisössä tarvitaan yhteisiä viestinnällisiä normeja sekä viestinnälle pyhitettyä infrastruktuuria. On kuitenkin tärkeää muistaa, että digitalisaation ja globalisaation myötä kuka tahansa voi viestiä sekä työpaikalla että sen ulkopuolella täysin rajoitteitta. Tästäkin syystä vahvaa luottamussuhdetta työnantajan ja -tekijöiden välillä pidetään nykyään arvossa.´

Virallisen työyhteisöviestinnän lisäksi on kuitenkin myös korostettava vapaamuotoisen keskustelun tärkeyttä. Keskinäisviestintä keskustelufoorumien, puskaradion ja Jodelin kaltaisten alustojen kautta tarjoaa ihmisille ymmärrystä, tietoa, vertaistukea, sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Tämän harjoituksen jälkeen

  • tiedän, miten tehdä blogisivusto WordPressillä!
  • ymmärrän, että työelämään siirtyessä ei tulisi kiinnittää liikaa huomiota perinteiseen “työpaikkahierarkiaan”.
  • voin soveltaa oppimaani tulevassa työyhteisössäni ja viestiä mahdollisimman vuorovaikutteisesti ja tasa-arvoisesti.
  • pohdin, minkälaisia muutoksia työyhteisöviestintään kohdistuu tulevaisuudessa.

Lähde:

Juholin, Elisa. 2017. Communicare! Viestinnän tekijän käsikirja. 118-121.

Yksi vastaus artikkeliin “Muutosten tuulet viestinnässä”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *