Artikkelissaan The Trends and Challenges of Climate Change Litigation and Human Rights Keina Yoshida ja Joana Setzer tarkastelevat ihmisoikeuksien ja ilmastonmuutoksen välistä yhteyttä kolmen merkittävän ilmastotapauksen kautta. Näissä kolmessa tapauksessa, Urgenda v. Alankomaat, Teitiota v. Uusi-Seelanti ja Juliana v. Yhdysvallat, käsitellään sekä ilmastonmuutoksesta johtuvia haasteita että niihin vastaamista ihmisoikeusperustein. Artikkelissa korostetaan näiden tapausten tarkastelua ennakkotapauksina, joiden kautta voidaan selventää ihmisoikeusvelvoitteiden sisältöä ilmastonmuutoksen osalta. Artikkeli herättääkin kysymyksen – voidaanko valtiot velvoittaa kiristämään ilmastopolitiikkaansa ihmisoikeussääntelyn perusteella?
Urgenda v. Alankomaat -tapauksessa vahvistettiin alemman oikeusasteen päätös, jonka mukaan valtio on velvollinen ihmisoikeuksien nojalla vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään. Tapauksessa katsottiin, että Alankomaiden asettama päästövähennystavoite vuodelle 2020 oli riittämätön, ja sen katsottiin loukanneen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklan mukaista oikeutta elämään sekä artiklan 8 mukaista oikeutta yksityis- ja perhe-elämään. Alankomaiden hallitus totesi tapauksessa, ettei sen päästövähennystoimilla ole merkitystä ilmastonmuutoksen torjunnassa, sillä Alankomaiden osuus globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä on vähäinen. Korkein oikeus kuitenkin katsoi, että jokaisella valtiolla on vastuu tehdä oma osansa päästöjen vähentämiseksi parhaiden mahdollisuuksien mukaan. Edellä mainittu vastuuperiaate tukee YK:n ilmastosopimuksen keskeisiä määräyksiä ja Kansainvälisen oikeuden toimikunnan valtiovastuuta koskevia artikloja. Tapausta voidaan pitää läpimurtona ilmasto-oikeudelle, sillä siinä todettiin ensimmäistä kertaa, että valtiolla on oikeudellinen velvollisuus ja vastuu torjua ilmastonmuutosta. Tämän vuoksi Urgenda -tapausta voidaan pitää merkittävänä esimerkkinä muissa maissa käytäville ilmasto-oikeudenkäynneille.
Tapauksessa Teitiota v. Uusi-Seelanti käsiteltiin ilmastopakolaisten olosuhteita suhteessa ihmisoikeuksiin. Tapauksessa ilmastonmuutoksen aiheuttama merenpinnan nousu ja puhtaan juomaveden puute pakotti kantajan muuttamaan Kiribatin tasavallasta Uuteen-Seelantiin. Kantaja haki turvapaikkaa Uudesta-Seelannista, mutta viranomaiset eivät myöntäneet pakolaisasemaa vaan palauttivat hänet takaisin Kiribatiin. Tämän seurauksena kantaja väitti, että viranomaisen päätös loukkasi kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaa yleissopimusta ja vei asian YK:n ihmisoikeuskomitean käsiteltäväksi. Komitea totesi asiassa, ettei ilmastokriisin vuoksi pakenevia ihmisiä voi palauttaa alueelle, jossa heitä uhkaa ilmastonmuutoksen aiheuttama vakava haitta tai hengenvaara. Vaikka ympäristön tilan heikkeneminen ja ilmastonmuutos ovat vakavia ja kiireellisiä uhkia sekä nykyisille että tuleville sukupolville – ja vaikka Kiribatin tasavallan arvioidaan muuttuvan asuinkelvottomaksi seuraavan 10-15 vuoden aikana – komitea katsoi, ettei Uusi-Seelanti ollut tapauksessa loukannut kantajan oikeutta elämään. Komitea perusteli päätöstään sillä, että kantajan todisteet ja perustelut koskivat yleistä tilannetta eivätkä täten olleet tarpeeksi yksityiskohtaisia. Komitean päätös on näin ollen ristiriidassa Urgenda -tapauksen kanssa, jossa todettiin valtioilla olevan positiivisia velvoitteita ympäristötapauksissa, joissa haitta vaikuttaa poikkeuksetta alueen tai maan yleiseen väestöön. Artikkelissa kuitenkin korostetaan, että komitea esitti päätöksessään tärkeitä lausuntoja, jotka liittyvät palauttamiskieltovelvoitteeseen ilmastonmuutokseen liittyvien haittojen osalta. Kirjoittajat korostavatkin tapauksen ensisijaisuutta ja merkittävyyttä nimenomaan palauttamiskieltovelvoitteen kautta.
Tapauksessa Juliana v. Yhdysvallat käsiteltiin perustuslaillista kannetta, jossa väitettiin, että Yhdysvaltojen liittovaltion hallitus on loukannut kantajien perustuslaillisia oikeuksia aiheuttamalla vaarallisia hiilidioksidipäästöjä. Kanteessa vaadittiin julistusoikeudellista muutoksenhakua ja kieltomääräystä, jolla hallitus voidaan velvoittaa panemaan täytäntöön suunnitelma sekä fossiilisten polttoaineiden päästöjen vähentämiseksi että ilmakehän ylimääräisen hiilidioksidin vähentämiseksi. Artikkelissa korostetaan, kuinka Juliana -tapauksessa on erityisesti kyse ilmastonmuutoksen seurausten ja niihin liittyvien yksilöiden ihmisoikeuksiin kohdistuvien vaikutusten tunnustamisesta. Vaikka tuomioistuin hylkäsi kantajien kanneoikeuden, se kuitenkin totesi, että Yhdysvaltojen hallitus edistää ilmastonmuutosta sekä toimimalla passiivisesti että edistämällä fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Tämän seurauksena Our Children’s Trust -järjestö on ilmoittanut pyrkivänsä uudelleenkäsittelyyn, jossa tuomioistuin voisi tarjota korjaavia toimenpiteitä. Juliana -tapaus on osa laajempaa nuorten johtamaa yhteiskunnallista liikettä, jonka tavoitteena on saada sekä valtionhallinnot että yritykset vastuuseen maapallon tuhoamisesta.
Näistä kolmesta ilmasto-tapauksesta voidaan havaita yhteisiä piirteitä ja ominaisuuksia. Ensinnäkin tapaukset korostavat ihmisoikeuksien merkitystä ilmastonmuutosta koskevissa oikeudenkäynneissä. Korkeimman oikeuden Urgenda -tapauksessa antaman käänteentekevän tuomion johdosta kantajat voivat vedota ihmisoikeussääntelyyn ilmastonmuutosta koskevissa kanteissaan. Tapauksen johdosta valtioiden on myös toteutettava ennaltaehkäiseviä toimia huolellisuusvelvoitteen mukaisesti. Teitiota-tapauksessa puolestaan YK:n ihmisoikeuskomitea katsoi, että hallitusten on otettava vastuu ilmastokriisin seurauksena tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista. Tämä vaikuttaa myös turvapaikkapolitiikkaan siten, että ihmisiä, jotka ovat paenneet ilmastonmuutoksen aiheuttamia vakavien haittojen vuoksi, ei voida palauttaa takaisin näille alueille. Juliana-tapauksessa taas tuomioistuin totesi Yhdysvaltojen passiivisen toiminnan edistävän ilmastonmuutosta. Nämä tapaukset ovat merkittäviä ennakkotapauksia, jotka antavat viitteitä siitä, että valtiot voidaan asettaa vastuuseen riittämättömistä toimista ilmastonmuutoksen torjumisessa ihmisoikeusvelvoitteiden perusteella. Näiden tapausten myötä myös ilmasto-oikeuden käsite on laajentunut, mikä lisää ilmasto-oikeudenkäyntien määrää ympäri maailmaa. Artikkelissa korostetaankin, kuinka keskeistä on ymmärtää näiden tapausten tarjoamat mahdollisuudet ja haasteet, sillä ilmastonmuutokseen liittyvät oikeudenkäynnit ovat kasvavassa nousussa. Olennaista onkin tarkastella – kuinka ihmisoikeuksia koskevaa analyysia voidaan hyödyntää muissa ilmasto-oikeudenkäynneissä ja millainen rooli tuomioistuimille on annettava ilmastonmuutoksen torjunnassa?
— Ilmastoryhmä 1
Keina Yoshida & Joana Setzer, The Trends and Challenges of Climate Change Litigation and Human Rights
http://eprints.lse.ac.uk/106593/1/Urgenda_Article_250220_2.pdf