
Collegium-tutkija Valtteri Arstila
Miksi tulevaisuus on edessämme ja mennyt takanamme? Milloin katse tulkitaan vihjailevaksi tai tuijotukseksi? Mistä syntyy varsin yleiset ajatukset nykyhetken erityisyydestä ja ajan virtaamisesta, jos kerran nykyfysiikan mukaan nykyhetki ei ole mitenkään erityinen ja aika ei virtaa?
Nämä ovat esimerkkejä kysymyksistä, joita olen käsitellyt kohta päättyvässä TIAS-tutkimusprojektissani. Sen yleisenä teemana on ollut subjektiivinen aika, eli se kuinka koemme ja käsitteellistämme ajan ja ajalliset ilmiöt. Olen lähestynyt tätä teemaa niin metafysiikan, mielenfilosofian kuin psykologisten tutkimustulostenkin kautta, painottaen erityisesti subjektiivisen ajan moninaista luonnetta. Toisin kuin jaettu tai objektiivinen aika, subjektiivinen aika on mukautuva: hyvässä seurassa aika rientää ja tylsistyneenä se matelee. Subjektiivinen aika on täynnä katkoksia, se auttaa meitä ymmärtämään asioiden välisiä syy-seuraussuhteita ja näyttelee keskeistä roolia siinä, milloin ilahduttava hymy muuttuu epäilyttäväksi. Continue reading




