”I’m a thick bitch, I need tempo”, laulaa pop-musiikin supertähti Lizzo lavalla ravistaen reisiään ja takapuoltaan hurmaantuneena kiljuvan yleisön edessä….
Ahvenanmaan Tjärnanin pronssikautisella asuinpaikalla vuonna 2020 toteutetulla arkeologisella kaivauksella paljastui löytökokonaisuus, joka sisälsi useiden erilaisten viljojen hiiltyneitä siemeniä. Löytö koostuu…
Kuntien johtavien viranhaltijoiden tärkeänä työnä on valmistella asioita demokraattista päätöksentekoa varten. Koska oma leipätyöni on kuntahallinnossa, olen usein ollut osallisena…
Sairaalasarjoja seuranneille intubaatio eli hengitysputken laittaminen potilaalle on tuttu toimenpide. Myös koronan myötä hengityskoneessa intuboituna olevia potilaita on näkynyt uutisissa….
Tarkastelen väitöskirjatutkimuksessani neuropsykiatristen valmentajien toiminnan ja koulutuksen teoreettista taustaa, valmentajien roolia koulun moniammatillisessa yhteistyössä sekä valmentajien merkitystä kodin ja koulun…
Nykyaikainen elämäntyyli länsimaissa eroaa huomattavasti esi-isiemme ja aiempien sukupolvien elämäntavoista. Metsästäjä-keräilijöille todennäköisesti kertyi yli 10 000 askelta päivässä helposti, vaikkei…
Tunnetaidoilla on todettu yhteys opintomenestykseen terveysalan opiskelijoilla. Erityisesti tunnetaidot vaikuttavat pärjäämiseen kliinisessä harjoittelussa. Hyvät tunnetaidot ovat tärkeitä, sillä opinnoista iso…
Länsimaissa istuu tiukassa kuva itäaasialaisista kulttuureista auktoriteettiuskoisina, vanhoillisina, hierarkkisina ja kollektivistisina. Ajatus perustuu valtiokeskeiseen, hallitsijoiden ja eliittien näkökulmaa painottavaan yhteiskuntakäsitykseen…
FinnBrain-osatutkimuksessa lähdetään tutkimusryhmän kanssa seikkailulle epigenetiikan mielenkiintoiseen ja toistaiseksi melko tutkimattomaan maailmaan. FinnBrain-tutkimus on Turun yliopistossa vuonna 2010 aloitettu tutkimus,…
Ikääntyneiden pitkäaikaishoidon laatukysymykset puhuttavat. Samaan aikaan maatamme vaivaa hoitajapula. Hoitajat kokevat työnsä rutiininomaisena ja uuvuttavana. Koulutetut hoitajat vaihtavat alaa. Onko…