Robert Capa ja sisällissodan kuvat

Robert Capa (oik. Endre Ernő Friedmann, 1913–1954) oli unkarilainen valokuvaaja, jonka kädenjälki näkyy Espanjan sisällissodan muistossa yhä. Espanjassa hänen tärkeä yhteistyökumppaninsa oli saksalainen kuvaaja Gerda Taro (alk. Gerta Pohorylle, 1910–1937), johon Capa oli tutustunut jo vuonna 1934. Kun sisällissota käynnistyi 17. heinäkuuta 1936, Capa ja Taro lähtivät kuvausmatkalle jo elokuussa ja harjoittivat yhteistyössä merkittävää kuvajournalismia, kunnes Taro menehtyi sotatoimien keskellä heinäkuussa 1937, vain 26-vuotiaana.

Vuonna 2003 valmistunut dokumenttielokuva In Love and War kertoo Capan urasta ja myös Capan ja Taron suhteesta:

Tervetuloa seminaariin huhtikuussa

AnarkistiTervetuloa Espanjan sisällissodan kulttuurihistorian seminaariin perjantaina 11. huhtikuuta 2014 Tauno Nurmela -saliin Turun yliopiston päärakennukseen. Ohjelma päivittyy tähän sivustoon tammikuun aikana. Espanjan sisällissota käytiin vuosina 1936–1939. Se oli tasavaltalaisten ja Francisco Francon johtamien nationalistien välinen kamppailu, mutta samalla kansainvälinen konflikti, johon osallistui vapaaehtoisia monista maista, kummallakin puolella rintamaa. Historioitsija Eric J. Hobsbwam on kuvannut Espanjan sisällissotaa aatteiden kamppailuksi: sota yhdisti nuoren polven kirjailijoita, runoilijoita ja taiteilijoita. Espanjan tapahtumat herättivät intohimoja kaikkialla maailmassa, ja Robert Capan valokuvat ovat yhä edelleen muistettuja välähdyksiä todellisen ja kuvitteellisen konfliktin keskeltä. Espanjassa sodan muisto on ollut kipeä, ja sitä on pystytty käsittelemään avoimemmin vasta viime vuosikymmenien aikana. Sodalla on ristiriitainen muisto mutta samalla myös monimuotoinen kulttuuriperintö. Seminaarissa pohditaan muun muassa suomalaisten osallisuutta Espanjan tapahtumiin sekä tutustutaan Espanjan sisällissotaan elokuvien ja runojen kautta.

Sivun tunnuskuvana on nuoren 17-vuotiaan Marina Ginestàn valokuva. Se on otettu hotelli Colónin katolla Barcelonassa 21. heinäkuuta 1937.