Granada, Granada, Granada (1967)

granada 0Espanjan sisällissodan kulttuurihistorian seminaari 11.4.2014 päättyi Roman Karmenin dokumenttiin Granada, Granada, Granada (Grenada, Grenada, Grenada moja, 1967), joka on Espanjan muiston tunnetuimpia elokuvallisia kuvauksia. Käsikirjoittaja Konstantin Simonov ja ohjaaja Roman Karmen kutsuvat elokuvaa runoelmaksi, ja runollisuutta siihen tuokin se tapa, jolla teos vetoaa muistiin, assosiaatioihin ja Espanjan tragediasta kertoviin lauluihin. Samanaikaisesti Granada, Granada, Granada on häikäilemättömän puolueellinen: kertoessaan Espanjan sisällissodan muistosta se kuvastaa myös 1960-luvun kahtiajakautunutta, kylmän sodan maailmaa. Karmen oli taistelukuvaaja, joka riensi kameroineen sinne, missä ”sota fasismia vastaan” kävi kiivaimmillaan: hän oli Espanjan jälkeen toisen maailmansodan itärintamalla ja myöhemmin Indokiinassa. Dokumentti yksinkertaistaa Espanjan sisällissodan kahden ideologian kamppailuksi, vaikka tosiasiassa tasavaltalaisten joukoissa taisteli monenlaisia ryhmittymiä. Neuvostoliiton tukea tasavaltalaisille ylistetään, mutta lopulta neuvostotuki oli hyvin ristiriitaista. Toisaalta: samalla kun Karmenin dokumentti välttää ongelmallisia teemoja, se sisältää häivähdyksiä sodan mutkikkuudesta. Vain hetkeä aikaisemmin Simonovin ja Karmenin kirjoittama kertojaääni näkee sisällissodan fasismin ja antifasismin kamppailuna, ja jo seuraavassa kohtauksessa asetelma monimutkaistuu, kun kansainvälisen prikaatin kuvauksessa mukana kerrotaan olevan taistelijoita monenlaista ryhmistä, sellaisia katolisiakin, jotka olivat tulleet taistelemaan tasavaltalaisten ihanteiden puolesta vailla sidosta kommunisteihin ja anarkisteihin.

Erityisen vaikuttavaa elokuvassa on se tapa, jolla Granada, Granada, Granada punoo yhteen vuoden 1936 ja vuoden 1966 kuvat. Simonov ja Karmen kävelevät Madridin kaduilla, harmaantuneina, kolme vuosikymmentä tapahtumien jälkeen. Varmasti tähän pakahduttavaan ajan kulumisen kokemukseen on liittynyt melankoliaa. Vuonna 1966 Karmen oli paatunut taistelukuvaaja, joka oli, kuten elokuvasta ilmenee, nähnyt nuorien vapaaehtoisten tulon rintamalle ja ihmishenkien tuhlauksen, jonka uhriksi jokainen sukupolvi joutuu. Elokuva kysyy myös, mitä espanjalaiset nykynuoret muistavat historiastaan. Asiaa ei suoraan sanota, mutta Francon Espanjassa menneisyyden traumasta oli pakko vaieta. Granada, Granada, Granada hyödyntää kuvia, joita Karmen oli taltioimassa itärintaman katastrofaalisilla hetkillä. Elokuva tarttuu yksilöihin niin tasavaltalaisten kuin falangistienkin joukoista ja löytää samat kasvot toisen maailmansodan onnettomimpien näyttämöiden keskeltä. Vaikuttavaa on se tapa, jolla elokuva vihjaa aikalaisten tietämättömyyteen siitä, millaiset kohtalot heitä odottavat. Varmasti Simonov ja Karmen ovat olleet tietoisia siitä, miten osa Espanjan sisällissodan veteraaneista joutui omassa kotimaassaan vainojen uhriksi. Tätä ei vuoden 1967 tilanteessa ole voinut mainita, mutta väistämättä katsojalle tulevat mieleen monet muutkin tragediat, ääneen lausutut ja tietoisesti vaietut.  Granada, Granada, Granada on kauneimmillaan jaksoissa, joissa 1900-luvun historian traagisuus nousee häivähdyksenomaisesti pintaan. Paljon jää sanomatta.

*

Kiitokset vielä kaikille seminaariin osallistujille!

Hannu Salmi

(Tämä kirjoitus Granada, Granada, Granada –elokuvasta on julkistu myös blogissa http://hannusalmi.blogspot.fi)

Espanja (1939), aikalaisdokumentti

Espanjan sisällissodan kuvauksiin lukeutuu Roman Karmenin Granada, Granada, Granada (Grenada, Grenada, Grenada moja, 1967), dokumenttielokuvan klassikko, joka oli myös kylmän sodan aikakauden propagandataistelun ilmentymä. Karmen työskenteli sotakuvaajana Espanjan sisällissodassa ja sittemmin myös toisessa maailmansodassa ja Indokiinan sodassa.

Jo vuonna 1939 sai ensi-iltansa Esfir Shubin ohjaama Espanja (Ispanja), pitkä dokumentti, jonka kuvaus oli pääosin Karmenin käsialaa. Tässä katkelma elokuvasta italiankielisin tekstein: