https://prezi.com/dboq_ut_6dqx/noormarkku-1918/?utm_campaign=share&utm_medium=copy
Kuukausi: toukokuu 2016
Pori 1918 (Työryhmä: Pekka Hyvärinen, Helene Kaarnametsä, Maritta Lehtinen, Anna Poijärvi) / Konfliktin maisema -kurssin harjoitustyö
Konfliktin maisema -kurssin harjoitustyö: ks. Pori 1918
Konfliktin maisema -kurssi: Vuoden 1918 tapahtumapaikat Satakunnassa
Kurssin aiheena oli vuoden 1918 tapahtumapaikat. Tarkoituksena oli perehtyä konfliktin kehittymiseen ja tapahtumiin erityisesti Satakunnan alueella sekä kerätä maisemantutkimuksen menetelmin tietoa joidenkin keskeisten tapahtumien ympäristöistä. Tavoitteena oli ymmärtää historiallisten tapahtumien ja toiminnan suhdetta ympäristöön sekä niiden ja niihin vaikuttaneiden tekijöiden näkymistä tänä päivänä.
Kurssi alkoi kenttäpäivällä, joka koostui käynnistä Vapriikin sisällissotanäyttelyyn, tutustumisella Kalevankankaan hautausmaahan, joka oli sisällissodassa taistelupaikkana, sekä sen muistomerkkeihin. Kävimme myös marsalkka Mannerheimin patsaalla, joka sijaitsee kaukana kaupungissa, sekä valkoisten ja punaisten muistomerkeillä Tampereen keskustassa ja Pispalassa. Paluumatkalla pysähdyimme Huittisten meijerillä, jossa tapahtui yksi alueen ensimmäisistä väkivaltaisista konflikteista, sekä Kokemäellä katsomassa juhlavalaistuksessa ollutta punavankien rakentamaa kivisiltaa sekä kirkkoa, jonka ulkopuolella valkoiset teloittivat vankeja.
Lisäksi kurssi muodostui luennoista, joista avajaisluennon piti maisemantutkimuksen professori Maunu Häyrynen, historiallisen sosiologian professori Risto Alapuro (Helsingin yliopisto) analysoi Huittisen tilannetta vuonna 1918, valokuvaaja Pekka Elomaa esitteli kirjaansa Paha maisema ja sen tekoprosessia, Simo Laakkonen kertoi ensimmäisen maailmansodan ja sisällissodan ympäristövaikutuksista ja lopuksi dosentti Ulla- Maija Peltonen (SKS) kuvasi vuoden 1918 muistin paikkoja niin Suomessa kuin erityisesti Satakunnassa.
Tapaustutkimuksen kohteina olivat Porin rauhan ja Noormarkun konfliktin maisemat.
Kurssilaiset jaettiin kahteen ryhmään, joista yksi perehtyi konfliktin maisemiin Porissa ja toinen Noormarkussa. Ensimmäisessä teemana oli ”punainen Pori”. Kaupungissa toimi punakaartin piirin esikunta joka vastasi sekä Satakunnan alueen hallinnosta Raumaa lukuun ottamatta että rintamasta mereltä Ikaalisiin. Pori oli myös huoltokeskus ja siellä oli alueen suurin punaisten kannattajakunta omasta takaa. Miten punainen Pori ja etenkin sen hallinto sekä huolto toimivat asukkaiden näkökulmasta katsottuna?
Noormarkku oli Poria selvemmin aseellisen konfliktin kohteena. Noormarkussa selvitettiin punaisten, valkoisten ja venäläisten roolia tapahtumissa, majoituspaikkoja ja kulkureittejä, kiinteitä puolustusasemia ja niiden sijaintia, taisteluiden kulkua ja sijoittumista maastoon, sodan tuhoja sekä teloitus- ja hautapaikkoja sekä muistomerkkejä.
Kurssilaiset pyrkivät lukemaan maisemaa niin vallitsevan lukutavan kuin marginaalissa olevan maiseman lukutavan kautta. Lisäksi kysyttiin oliko sisällissodan arki ja maiseman siinä saamat uudet tulkinnat vielä tavoitettavissa. Aineistona käytettiin kirjallisuutta, karttoja, historiallisia ja osallistujien ottamia valokuvia, haastatteluja ja havainnointia. Ryhmän tulokset käytiin läpi Porissa kaupunkikävelynä ja Noormarkun alueella pikkubussilla koko päivän kestäneen tutustumisretken aikana.
Erityisenä mausteena tehtävänannossa oli selvittää sekä Porissa että Noormarkussa eri kohteiden tilaa ja periaatteellista sopivuutta mahdollisen dokumenttielokuvan tekoon sotaan johtaneista tapahtumista sekä varsinaisesta sisällissodasta jälkiselvittelyineen. Ryhmien raportit ovat arvokasta dokumentaatiomateriaalia konfliktin maisemista Satakunnassa keväällä 1918.
Henkilöhahmojen rakentamista Liveroolipelaaminen historian kerronnallistamisen muotona -kurssilla
Pauliina Latvala: Liveroolipelaaminen historian kerronnallistamisen muotona (Kulttuuriperintö, Turun yliopisto)
Kevätlukukauden aikana kurssilaiset tutustuivat liveroolipelaamiseen historian kerronnallistamisen muotona. Kurssin opiskelijat etsivät Satakunnan Museon aineistoista vuoteen 1918 liittyvää tietoa. Valokuvat, sanomalehdet, muistelmat, muistokirjoitukset, kirjeet ja monenlaiset muut arkistodokumentit kuorivat historian kerroksia ja avasivat sisällissodan vaikutukset satakuntalaisten arkeen. Kohtalot herättivät kysymyksiä ja antoivat vastauksia jo kysyttyyn. Mitä tapahtui? Miten ihmiset sen kokivat? Miksi he muistavat menneisyyden siten kun muistavat. Kuinka kukin kertoo sodan vaiheista? Mikä on totta? Kenen näkökulmasta totta? Opiskelijat saivat taustalukemistoksi tieteellisiä artikkeleita (mm. Historiallinen Aikakausikirja). Lisäksi heitä auttoi Suomen sotasurmat 1914-1922 : haku -sivusto.
Maisemantutkimuksen vastuualueelle kuulunut Konfliktin maisema -kurssi ja kulttuuriperinnön vastuualuuelle kuulunut Liveroolipelaaminen historian kerronnallistamisen muotona -kurssi aloitettiin yhteisellä johdantoluennolla, jossa opiskelijat saivat perustietoja vuoden 1918 sodasta. He pureutuivat kansakunnan jakautumisen tunnelmiin myös pelillisin keinoin: Opiskelijat muodostivat kolme ryhmää: punaiset, valkoiset ja ulkopuolelle jäävät. Jokainen sai miettiä, millainen elämäntarina voisi selittää valinnan tai tilanteeseen ajautumisen.
Opiskelijat saivat osallistua digitaalisen kulttuurin tutkimuksen yliopistonlehtori Riikka Turtiaisen luovan kirjoittamisen kurssille, jossa he saavat työkaluja fiktiivisten henkilöhahmojen kirjoittamisprosessin tueksi. Roolipelaamiin soveltuvia henkilöhahmoja rakennettaessa apuna oli Juhana Petterssonin Roolipelimanifesti (2005).
Kurssin tavoitteena oli syventyä historian kerronnallistamiseen ja sisällissodan muistamisen kulttuureihin. Fiktiiviset punaiset ja valkoiset henkilöhahmot ovat sovellettavissa vuoden 1918 ympärille rakennettaviin larppeihin. Itse pelin toteutus jää opiskelijoiden aktiivisuuden varaan.
Kulttuuriperinnön tutkimukseen kuuluneella kurssillani vieraili sisällissotaa eri näkökulmista tarkastelleita Turun yliopiston tutkijoita. Kultturiperinnön yliopistonlehtori Riina Haanpää kertoi sisällissodasta Merikarvialla ja muistamisen politiikasta. Turun yliopiston folkloristiikan dosentti Anne Heimon aiheena oli sisällissodan muistaminen paikallisyhteisöissä: hän tarkasteli sekä punaisia että valkoisia tulkintoja. FT Tiina Lintusen luennolla profiloitiin tyypillinen punainen nainen. Hänen poliittisen historian alaan kuuluva väitöskirjansa ”Punaisten naisten tiet. Valtiorikosoikeuteen vuonna 1918 joutuneiden Porin seudun naisten toiminta sota-aikana, tuomiot ja myöhemmät elämänvaiheet” on luettavissa netissä: https://www.doria.fi/handle/10024/113971
Osa luoduista henkilöhahmoista on esillä näillä sivuilla opiskelijoiden suostumuksella.
”Frans Yli-Luoma” (Tekijä: Petteri Nurmi)
Frans syntyi vuonna 1899 Pohjois-Satakunnassa Honkajoella varakkaan Yli-Luoman tilanomistajan perheeseen. Perheeseen kuului isä Albert, äiti Annikki, Fransin neljä vanhempaa veljeä Aaro, Olavi, Johannes ja Tuomas sekä sisko Liisa. Fransin isä Albert oli sivistynyt kanttorikoulun käynyt mies ja halusi lastensa myös saavan vastaavan kelpo sivistyksen. Yli-Luoman perheen kaikki lapset kävivät Honkajoella kansakoulun läpi. Isä Albert oli hyvin uskonnollinen mies ja omasi tiukan porvarillisen arvomaailman, ja tätä noudattaen hän pyrki myös lapsensa kasvattamaan. Perhe eli Honkajoella osana tiivistä naapurusyhteisöä, jossa ihmiset tunsivat toisensa varsin hyvin. Frans tuli hyvin toimeen perheen ja erityisesti veljiensä kanssa vaikka vanhemmat veljet tahtoivat aina välillä kiusoitella häntä. Nuoruudessaan Frans tukeutui siskonsa tavoin enemmän äitinsä Annikin tukeen ja neuvoihin elämänasioissa.
Frans oli perheen sisaruksista nuorin ja lapsena erottui muista sisaruksista sekä hyvässä että pahassa. Hän oli perheen lapsista selvästi teräväpäisin ja koulumenestys olikin sitä parasta mahdollista. Toisaalta Frans oli perheen hulivili ja ehti aina silloin tällöin pieneen pahantekoonkin. Kerrankin Frans oli muutaman koulupojan kanssa kiivennyt Honkajoen kirkon katolle. Opettajan heitä tästä nuhdellessa oli Frans vastannut että ”mitäs varten ne tikapuut oli sitten sinne rakennuksen vierustalle laitettu, jos ei katolle menemistä varten”. Opettaja ei tästä vastauksesta pitänyt lainkaan. Pohjimmiltaan Frans oli kuitenkin kiltti poika. Honkajoella Yli-Luoman perheen talosta tuli monille Honkajoen nuorille yhteinen kohtaamispaikka. Fransin kotona usein laulettiin ja leikittiin yhdessä muiden alueen nuorien kanssa. Kansakoulun kautta Frans ystävystyi monien Honkajoen työläisperheiden lasten kanssa. Hän ihastuikin yhteen työläisperheen tyttöön ja kävi useasti salaa tapaamassa tätä hänen kotonaan. Tästä tosin ei voinut sanaakaan hiiskua isälle tai vanhemmille veljille. Äiti olisi voinut asian ymmärtää, mutta aikojen vaihtuessa ikävään sotaan unohtui myös nuoruuden ihastus.
Isänsä tiukkaan kasvatukseen Frans ei aina tahtonut taipua, häntä ei juuri kiinnostanut isän uskonnolliset tai poliittiset jaarittelut. Tosin isäkin on saattanut kasvatustavoistaan hieman livetä iän karttuessa. Frans rakasti kirjojen lukemista ja syventyikin usein kirjojen tarinoihin tunneiksi kerrallaan. Onneksi isä oppineena miehenä oli hankkinut kotiin varteenotettavan kirjallisuuskokoelman. Fransista kasvoi velvollisuudentuntoinen nuori mies ja vuoden 1917–1918 tapahtumien paikkeilla häntä voisi luonteeltaan kutsua rauhalliseksi ja sovittelevaiseksi ihmiseksi. Frans ei montaa turhaa sanaa suustaan päästänyt ja jotkut olisivat voineet kutsua häntä ehkä hieman ujoksikin.
Sisällissodan puhjetessa isä Albert tietysti komensi poikansa rintamalle Suomea vapauttamaan venäläisten hirmuvallasta ja punaisia lahtaamaan. Olisi itsenkin lähtenyt ellei ikä olisi ollut esteenä. Frans ei rintamalle olisi halunnut lähteä, mutta ei siinä nuorimmalla pojalla paljon sanottavaa ollut isän ja vanhempien veljien painostuksen alla. Frans tunsi valtavaa ristiriitaa taisteluihin osallistumisesta ja punaisten tappamisesta, sillä olihan hän Honkajoella ystävystynyt monien työläisperheiden kanssa, joita nyt kutsuttiin vihollisiksi. Rintamalle lähdettiin veljien kanssa yhdessä ja tarkoituksena oli pitää yhtä niin pitkään kuin mahdollista. Sodan edetessä vanhemmista veljistä paljastui Fransille heidän synkemmät puolensa, ja kun veljet sitten 2 yhtenä päivänä raahasivat Fransin eteen vangiksi jääneen punaisen sotilaan, olikin edessä kova valinta. Veljet komensivat Fransia teloittamaan miehen, josta Frans kieltäytyi. Olihan hän jo punaisia tappanut, mutta kylmäveriseen murhaa hän ei sentään alentuisi. Hetken kiivaan sananvaihdon jälkeen vanhemmat veljet murhasivat vangin ja hylkäsivät nuoremman veljensä. Tämän jälkeen Frans ei veljiään enää elossa nähnyt. Vanhemmat veljet olivat osallistuneet Tampereen taisteluihin ja siellä henkensä menettäneet.
Fransin tapana oli pitää päiväkirjaa, johon hän kirjasi ajatuksia ja mietteitään. Päiväkirjan kirjoittamista hän jatkoi läpi koko koettelemuksen ja merkitsi siihen sodan vaiheita omalta kohdaltaan. Meinasi hän kerrankin pulaa joutua harrastuksensa takia kun vieressä istunut yli-innokas valkoinen sotilas rupesi ihmettelemään, että mitä sinä sinne pieneen vihkoosi oikein kirjoittelet ja meinasi jo punaisten vakoojaksi kutsua. Tilanteesta selvittiin onneksi ilman suurempaa hämminkiä.
Frans selvisi sodan loppuun asti haavoittumattomana vaikka monessa pahassa paikassa ehti olla. Urhoollisuusmitalinkin myönnettiin taisteluissa kunnostautumisesta. Frans ei mitalista välittänyt. Vanhemmille neljän lapsen menetys oli valtava isku. Frans ymmärsi, ettei voinut jättää isää, äitiä ja siskoaan yksin perhetilasta huolehtimaan, vaikkei tulevaisuudesta maanviljelijänä kovin innostunut ollutkaan. Sodan päätyttyä Frans palasi Honkajoelle ja rupesi perhetilaa viljelemään. Naapurista vaimokin lopulta löytyi. Loppuelämä täyttyi työstä perhetilalla ja luottamustoimista Honkajoella, joita ehti vuosien saatossa kertyä paljon. Frans Yli-Luoma kuoli vuonna 1992, yli 93-vuotiaana.
”Viktor Toistalo” (Tekijä: Atte Timonen)
Viktor Toistalo-mies kaiken keskellä
Viktor Toistalon osuus sodassa tuli olemaan tuskainen.
Toistalon suku on vuosia tehnyt samaa työtä eri muodoissa. Alunperin Bergin perheen nuorimmainen Maunu, Viktorin isoisä, sysättiin toistalon isännäksi ja perheen pääasiallinen tuotto tuli sikojen kasvattamisesta. Toistalon tilalla ei mennyt hyvin, ja suhteet päätalon perheeseen kylmenivät ja vuosien saatossa Maunua ei kutsuttu enään Maunu Bergiksi vaan Toistalon Maunuksi ja sukunimi muuttui. Myöhemmin Toistalot muuttivat Poriin ja sikatalous vaihtui teurastajan ja lihakauppiaan hommiin.
Viktori oli 27-vuotias kun hänen vanha isänsä Erkki Maununpoika Toistalo jäi töistä pois selkäkipujensa vuoksi ja jätti hommat nuorelle pojalle. Viktor oli naimaton vanhapoika mutta oli tunnettu Porissa ammattitaidostaan ja luotettavuudestaan. Hänen liikkeestään hakivat leikkelettä ja kinkkua niin herrat kuin työläisetkin. Viktor piti työstään ja keskittyi siihen täysin rinnoin. Hän ei liiemmin notkunut töiden jälkeen kylillä tai käynyt kirkossakaan. Hän teki töitä aamusta iltaan ja eli rauhallista elämää. Hän ei kyläkoulua ihmeellisempää koulua ole käynyt ja siirtyi alalle varhaisessa vaiheessa. Hän ei liiemmin maailmasta tiedä ja onkin hieman ennakkoluuloinen asioista jotka tulevat Porin ulkopuolelta. Mutta ei hän kuitenkaan mikään erakko ollut, ja omasi tuttuja ympäri kaupunkia ja lähiseutuja. Osa näistä oli paikallisia työläisiä ja torppareita jotka tunsivat hänet nuoruudesta tai työn kautta ja osa palvelusväkeä ja porvareita jotka kävivät hänen luonaan maineen ja ammattitaidon vuoksi ja joidenka välille oli muodostunut tuttavuussuhteita.
Viktor on töissään törmännyt työväenliikkeen toimintaan ja ajatuksiin kommunismista. Viktor ei pahemmin politiikasta ole kiinnostunut, mutta vanhempien tarinat päätalon sukulaisten mulkkumaisuudesta ja toistalossa asumisesta on jättänyt hänelle tietyt ennakkoluulot. Mutta bisnes on bisnestä eikä siihen kannata sekoittaa mitään ylimääräistä höpöhöpöä. Viktor on, ennen kaikkea, ammattilainen ja pitää kiinni kunnioituksestaan Porilaisten parissa. Vanhat asiakkaat katoavat nopeasti jos alkaa punalippuja heiluttelemaan tai liikaa herroittelemaan.
1917 yleislakon koittaessa alettiin Viktoria kyselemään mukaan punakaartiin. Hän oli iso mies, luotettava ja tunnettu työläinen kaupungissa joten värvärien näkökulmasta Viktor oli varma nakki. Mutta kun Viktor sanoi ei, alettiin häntä vihdoinkin katsella pahalla silmällä. Hän menetti joitain asiakkaita, mutta tämä ei ollut pienin ongelma. Hän sai yhtenään uhkaavia käskyjä Bergin suvusta poistua Porista tai ainakin lopettaa punaisille lihan myymisen. Teurastuotteen saanti vaikeutui koko ajan ja aseistautuneet miehet kulkivat sielä täällä. Viktor tiesi ettei voisi elättää itseään ilman työtään ja ilmapiirikin kävi tukalaksi. Viktor lähti Porin lähiseuduille etsimään uutta elantoa mistä saisi. Hän ei kantanut punaista liinaa tai valkoista nauhaa, kulkien ilman ystäviä maassa täynnä epäileviä silmiä.
Viktor on rehellinen, itsevarma ja jämäkkä ”perusmoukka”. Hän ei liiemmin tiedä mitään maailmasta tai politiikasta ja onkin hieman sisäänäpäinkääntyvä sekä ennakkoluuloinen yrmy. Hän ei liiemmin pokkuroi ketään ja kohtelee asiakkaitaan tasa-arvoisesti mutta on peruskohtelias kasvatukseltaan. Hänen ammattitaitonsa loukkaaminen tai toistalolaiseksi nimittely ovat nopeita tapoja ärsyttää häntä ja suuttuessaan hän on hurja ja saattaa sanoa jotain mistä voi joutua ongelmiin nopeasti.
Mitä ihmiset ajattelevat Viktorista:
”Jaa, se o semmone perusäijä. Ei paljoa puhelet kun sen luona käy, mut aina se hommans hoitaa. Vanhapoika, jääny vaimo hankkimatta töitten teon takia, heh he
”Liikaa se kyl niitte ison talon herrojen kanssa riiaa, mahtaako ite haluta pomottaan joskus muita. Ei se kunno työläine ole ku ei ees raittiusmiehiä ole. Iha se on niittet vietävissä”
”Viktor on hyvä ammattimies. Aina hoitaa työnsä kunnolla eikä ruinaa palkastakaan. Vähän tuppisuu se kyl on, ettei ehkä kaikkea sano mitä ehkä aattelee. Mutta ei toisaalta lässytä turhiakaan.”
”Kommari se on, ku ei kirkossakaan käy. Bolshevikki toistalolainen nulikka.”
”Amalia ’Liina’ Karoliina Rajala” (Tekijä: Elina Vaahensalo)
Hahmokuvaus
Hahmon nimi: Amalia ”Liina” Karoliina Rajala (lempinimeä käyttävät lähinnä perheenjäsenet ja lähimmät ystävät)
Syntynyt: 10.2.1900
Ammatti: Opiskelee Leineperin ruukkikylässä olevassa emäntäkoulussa (ollut toiminnassa 1910-luvulta 1940-luvulle).
Kotikunta: Eurajoki (Huhdan peräkylä)
Perhe: Isä Uolevi Rajala, äiti Amanda Rajala, pari vuotta vanhemmat isoveljet (kaksoset) Olavi ja Sakari. Mielitietty Vihtori Ojala.
Ulkonäkö: Amalia on pitkä ja hoikka kuten molemmat vanhempansa ja hän on perinyt äitinsä vaaleat hiukset ja ruskeat silmät.
Terveys: Amalia on sairastanut lapsena tuberkuloosin. Sairastaessaan hän oli vuoteen oma monta viikkoa ja tämän vuoksi etenkin äiti Amanda on melko ylisuojeleva tytärtään kohtaan. Muuten Amalia on ollut koko ikänsä terve ja hyväkuntoinen.
Poliittinen kanta: Puolueeton (valkoinen).
———————————————————————————
Amalia on ison talon tyttö Eurajoelta Huhdan kylästä. Vaikka tuohon aikaan Vuojoen kartanolla oli iso vaikutus ja paikkakunnalla oli suurimmaksi osaksi kartanon alaisuudessa toimivia torppareita, oli Vuojoesta melko kaukana olevalla kylällä muutamia isoja taloja, joihin tuohon aikaan myös Amalia oli syntynyt. Kartanoon verrattuna talo oli pieni ja torppareita vain yksi sodan syttyessä.
Amalian vanhemmista isä Uolevi Rajala on Eurajokelainen, mutta hänen äitinsä Amanda on Ulvilasta kotoisin. Kolmen lapsen katraasta Amalia on kaikkein nuorin. Isoveljiä hänellä on kaksi, Olavi ja Sakari, jotka Amaliaa pari vuotta vanhemmat kaksoset. Sodan syttyessä Olavi on kihloissa ja menossa naimisiin samalta kylältä olevan Huldan kanssa, mutta Sakari ei ole vielä löytänyt mielitiettyä. Molemmat kaksosista työskentelevät kotitilalla.
Kiertokoulua käynyt Amalia osaa lukea ja kirjoittaa ja koulussa hyvin pärjännyt Amalia lähteekin edistyksellisen äitinsä rohkaisemana Ulvilan Leineperissä olevaan emäntäkouluun. Äiti on itsekin Ulvilasta kotoisin ja seudulla on paljon perhetuttuja, joten Amalian vanhemmat uskaltavat päästää tyttärensä kouluun. Koulun yhteydessä on asuntola, jossa Amalia asuu opiskelujensa ajan. Amalia on aloittanut emäntäkoulun ennen sisällissodan alkamista.
Sisällissodan syttyessä Eurajoella on levotonta ja Ulvilaan kantautuu paljon uutisia kotikunnan tapahtumista. Vuojoen kartanolla on paljon torppareita paikkakunnalla, joten levottomuutta riittää. Irjanteella punakaartilaisia on ammuttu hautausmaan läheisyydessä ja myös Kainuun suolla on teloitettu punaisten puolella olleita. Nimien joukossa on sellaisia, jotka ovat käyneet Amalian kanssa samaan aikaan kiertokoulua, mutta kotona asuvat veljet pysyvät onneksi poissa hankaluuksista koko sodan ajan.
Amalian vanhemmat eivät ole poliittisesti aktiivisia, mutta ovat silti sitä mieltä, että punaisten puolella taistelevat ovat aiheuttaneet turhan paljon harmia. He ovat myös huolissaan Amaliasta, joka käy koulukavereittensa kanssa paljon Porissa linja-autolla, vaikka sodan sytyttyä vierailut ovatkin vähentyneet. He pelkäävät, että koulukavereiden joukossa on punaisia, jotka innostavat Amaliaa liittymään punakaartilaisten touhuihin.
Amalia ei ole kuitenkaan politiikasta turhan kiinnostunut. Kotipuolessa on Vihtori-niminen ison talon poika ja vieläpä samasta kylästä kuin hän. Amalia kirjoittelee välillä kotikylässä asustelevan tutun nuorukaisen kanssa ja haaveilee emännän paikasta Vihtorin rinnalla.
Luonteeltaan Amalia on kiltti ja huomaavainen, ehkä jopa hieman sinisilmäinen. Siksi ei olekaan ihme, että vanhemmat pelkäävät koulukavereiden houkuttelevan tyttärensä pahoille teille. Amalia on vanhempiensa murheista huolimatta harkitsevainen tyttö, joka ei lähde muiden yllytyksiin mukaan. Hän on tasaisesta luonteenlaatunsa lisäksi rohkea ja utelias, jonka vuoksi hän uskalsi lähteä kotoaan emäntäkouluun Ulvilaan. Porissa käyminen emäntäkoulussa hankittujen kaverien kanssa on parasta koko Ulvilaan muutossa ja Pori tuntuu pienen kylän tytön mielestä valtavalta metropolilta.
Sisällissota herättää hänessä huolta lähinnä veljiensä ja kotikylän mielitiettynsä puolesta. Olavia ja Sakaria ei ole siunattu yhtä tasaisella luonteenlaadulla kuin Amaliaa, mutta kotona kuria pitävä isä Uolevi kuitenkin onnistuu pitämään pojat aisoissa ja kaukana ongelmista. Porin tapahtumat eivät pelota, sillä Ulvilasta katsottuna ne ovat turvallisen kaukana ja ison kaupungin vilskettä päästään nauttimaan vain pieninä annoksina kerrallaan.
Arvomaailmaltaan Amalia on humaani ja noudattaa rippikoulussa opittuja kristittyjä oppeja. Sisällissodan poliittista taustaa hän ei täysin ymmärrä, mutta isänsä puheista hän on saanut sellaisen käsityksen, että punaiset haluaisivat liittää Suomen Neuvostoliittoon. Sitä Amalia ei todellakaan halua, mutta häntä surettaa suuresti sisällissodan aiheuttamat kuolonuhrit. Sodan kauhut tuntuvat emäntäkoulussa arkea viettävän nuoren naisen silmissä melko kaukaisilta, mutta sota konkretisoituu tuttuina niminä kotipaikkakunnan kuolonuhrien joukossa. Vaikka Amalia on käynyt koulua, ei hän ymmärrä sodan tapahtumien syitä ja seurauksia täysin, vaan hänen tietonsa nojaavat pääosin ystävien ja perheen kertomuksiin ja juoruihin.
Lähteet
https://fi.wikipedia.org/wiki/Leineperi
http://www.tkm.fi/punamuisto2.cgi?sij_kunta=%27Eurajoki%27
”Sigrid Helmi Helin” ja ”Aune Martta Laine” (Tekijä: Tiina Tommila)
Sigrid Helmi Helin
Sigrid on syntynyt 1878. Hän avioituu miehensä kanssa 18-vuotiaana ja elää onnellisessa liitossa kunnes mies kuolee rintamalla 1918. Näin ollen suurehko tila ja kaksi tytärtä jäävät Sigridin yksin hoidettaviksi. Sigridin isä on kotoisin Ruotsista, jossa koko perhe vieraili usein. Sodan alkaessa vanhemmat pohtivat muuttoa Ruotsiin, mutta koska Sigridin mies Eino ei ollut halukas lähtemään, jäi pari Suomeen. Vuoden 1918 tapahtumien jälkeen Sigrid kokee velvollisuudekseen auttaa suojeluskuntaa tavalla tai toisella, joten hän päätyy tukijoukkoihin, enimmäkseen muonituksesta huolehtimaan. Sigrid on opiskellut nuorena saksaa yliopistotasolla, mutta päätynyt kuitenkin takaisin Poriin nuoruuden heilansa luo. Sigrid on luonteeltaan vastuuntuntoinen, mutta lievästi hemmoteltu: elämä on ollut hyvää perheen ainoalle lapselle, jonka vanhempien varallisuus on taannut tälle hyvät olot.
Aune Martta Laine
Aune syntyi vuonna 1882, ja meni naimisiin vuonna 1898, vain 16-vuotiaana. Hänellä on kolme poikaa ja yksi tytär, joista jälkimmäinen on aviottomasta suhteesta. Tämä on tarkoin varjeltu salaisuus, jonka vain Aune itse sekä mies Matti tietävät. Aune potee asiasta edelleen aika ajoin tunnontuskia. Koska perheen rahallinen tilanne on muutenkin heikko, yrittää Aune hankkia lisätienistejä punakaartin huoltojoukoissa. Hän osaa jotenkuten lukea, mutta ei kirjoittaa. Luonteeltaan Aune on heikkohermoinen, mutta varsin yritteliäs sekä toimelias. Sota on vaikuttanut asiaan heikentämällä stressinsietokykyä entisestään.
Sigrid & Aune
Sigridillä ja Aunella on yhteistä historiaa: molemmat olivat samassa samalla vanhallapiialla hoidettavana Aunen äidin tehdessä pitkiä työpäiviä ja Sigridin vanhempien lomaillessa yhdessä Ruotsissa. Aune oli pelokas lapsi, jota Sigrid rakasti kuin omaa siskoa, jota hän ei koskaan saanut. Naisten tiet eroavat vasta Sigridin lähtiessä opiskelemaan Helsinkiin.
”Anna Setälä” (Tekijä: Tytti Wallenius)
Anna Setälä – punainen nainen
Anna Setälä on 21-vuotias porilainen nainen. Hän on hyvästä perheestä: isä on puuvillatehtaalla työnjohtajana ja äiti hoitaa kotona nuorempia lapsia. Anna on seitsenpäisen katraan vanhin ja aloittanut työt tulitikkutehtaalla heti 18 vuotta täytettyään. Hän on kiltti ja tunnollinen, ja suhde vanhempiin on hyvä. Annalla ei ole juurikaan ystäviä lapsuudesta, sillä oma sisaruskaarti on ajanut ystävien virkaa. Töissä käydessään hän on kuitenkin saanut paljon uusia ystäviä, joista tärkein on Maria.
Anna aloitti työt tulitikkutehtaalla jo 18-vuotiaana, sillä perhe kaipasi lisätuloja. Annan isä järjesti työpaikan tyttärelleen. Se kävi helposti, sillä hänen vanha ystävänsä on tehtaalla johtajana. Anna harkitsi myös opiskelemaan lähtemistä, mutta työ tehtaalla sai hänet tuntemaan itsensä itsenäiseksi ja varmemmaksi, joten työhön oli helppo jäädä. Aluksi työkaverit pitivät Annaa hemmoteltuna tyttönä, mutta pian he saivat huomata, että tämä olikin hyvin määrätietoinen ja kiltin kuoren alla oli hyvin utelias ja jopa kapinallinen nuori nainen. Anna innostui nopeasti työkavereidensa poliittisista ajatuksista, erityisesti häntä kiinnosti naisten tasa-arvon lisääminen. Annan perhe ei pidä tyttärensä uusista ajatuksista, mutta tyttö on vakuutellut vanhemmilleen, ettei hänen ystäviensä aatteellisessa toiminnassa ole mitään pahaa.
Annan vanhemmat ovat jo pitkään yrittäneet naittaa tytärtään tuttavaperheen pojalle, Lasselle, mutta yritykset ovat olleen turhia. Anna kokee, ettei halua vielä päätyä vihille ja äidiksi. Lisäksi Anna on nuorempana ollut kovin ihastunut Lasseen, muttei ole koskaan saanut vastakaikua. Sen sihaan Lasse on riiaillut muita tyttöjä ja pari vuotta sitten muuttanut Turkuun opiskelemaan yliopistoon. Lasse käy Porissa harvoin, mutta viimeaikoina hän on iskenyt silmänsä Annaan ja on itse hyvillään vanhempien ehdotuksesta, mutta pettynyt kun Anna ei olekaan kiinnostunut hänestä.
Vuoden 1917 yleislakon aikana Anna päätti liittyä ystäviensä tapaan punakaartiin. Annan perhe ei ollut tästä kovin mielissään, vaan toivoi tyttärensä pysyvän erossa politiikasta ilmapiirin kiristyessä Suomessa. Anna kuuli Lassen liittyneen suojeluskaartiin, mikä aiheutti hänessä hetken epäröinnin, mutta hän pyyhki ajatuksen mielestään ja piti päänsä. Annan ystävät töissä eivät ensin uskoneet, että kiltti Anna uskaltaisi radikalisoitua heidän mukanaan, mutta olivat mielissään saadessaan tytön mukaan. Maria, Annan ystävä lupasi auttaa ja puolustaa häntä, joten Anna koki olevansa turvassa.
Vaikka Anna on sisukas ja päättäväinen nuori nainen ja hän kokee punaisten asian omakseen, häntä harmittaa, että hänen perheensä ei ymmärrä hänen valintaansa. Setälän perhe on aina ollut läheinen ja asioista on yleensä pystytty keskustelemaan enemmän kuin monessa muussa Annan tuntemassa perheessä. Hän yrittää vakuutella perheelleen, että ei aio tehdä mitään, mikä aiheuttaisi perheelle tai Annalle itselleen ongelmia.
Punaisten riveihin liityttyään Anna huomaa, että on ajautunut eroon perheestään. Sodan syttyessä Anna ei enää uskalla mennä kotiin, sillä tietää monen tuttavaperheen liittyneen valkoisiin. Anna vetäytyy ystäviensä kanssa kaupungin ulkopuolelle. Jo sodan ensimmäisten päivien aikana Anna tajuaa erkaantuneensa perheestään, osin tahtomattaan. Punakaartilaisille hän ei uskalla kertoa tuntemuksistaan, mutta hänen paras ystävänsä Maria kyllä huomaa hänen pelokkuutensa. Maria lupaa välittää kaupunkiin lähtevien tuttujen viestin Annan perheelle, että tämä on kunnossa.
Anna huojentuu tietäessään, että pian perhe saa tietää hänen olevan kunnossa, mutta piilossa. Muutaman päivän kuluttua Anna kuitenkin kuulee Marian kautta huhun, että Lasse on lähtenyt etsimään häntä. Viimeistään tuossa vaiheessa Anna ymmärtää, että on tehnyt virheen paetessaan. Valkoisten joukossa taisteleva nuori mies on ehkä juuri nyt tulossa kohti heidän piilopaikkaansa ja kohtaa varmasti matkallaan punaisten joukkoja. Anna ei tiedä, että Lasse tosiaan on lähtenyt etsimään häntä paikasta, johon valkoisten joukot ovat päättäneet hyökätä vielä myöhemmin samalla viikolla. Anna kuitenkin pelkää pahinta ja päättää paeta punaisten piilopaikasta.
Vaikka Annaa pelottaa, hän kertoo aikeestaan Marialle. Maria lupaa auttaa tytön turvallisesti kaupunkiin ystävänsä avulla, mutta Anna haluaa yrittää selvitä kaupunkiin omin avuin. Häntä pelottaa, että hän ja Lasse menevät ristiin ja mies, josta hän on joskus niin pitänyt, saattaa syöksyä surman suuhun vain hänen vuokseen. Lopulta Maria saa kuitenkin suostuteltua Annan ystävänsä matkaan. Niin Anna lähtee kohti Poria.
Matka ei suju täysin ongelmitta, mutta kuin ihmeen kaupalla Anna ja Lasse kohtaavat toisensa pienemmässä kylässä Porin ulkopuolella. Lasse on ymmärtänyt esittää punaista, joten hänen ei ole käynyt kuinkaan. He palaavat yhdessä kaupunkiin, ja Anna palaa perheensä luo. Sota ei kuitenkaan vielä ole ohi, ja kaikesta huolimatta Anna huomaa kantavansa suurta huolta Lassesta, joka taistelee nyt valkoisten joukossa.
”Oskari Täiluoma” (Tekijä: Veli-Matti Lahdenniemi)
oskari_tailuoma_veli_matti_lahdenniemi-2 (Kuvineen tässä sama kuin alla tekstinä)
Nimi: Oskari (Taisto Kyösti) Täiluoto
Lempinimiä: Osku, Oka, Itikka, Täi
Ikä: syntynyt 15.6.1890 – vuonna 1918 28 vuotias
Ammatti: Tilallinen, maanviljelijä
Perhe: Vaimo Elisa, kolme lasta, Elias (s. 1910), Kerttu (s. 1911) ja Helena (s.1915).
Historia: Oskarin synnyinkoti on Lavian aluskylässä. Hän oli maanviljelijän ja tilallisen Taisto Eevertti Täiluodon ja Anna Ellen Täiluodon (omaa sukua Punalampi) kolmas ja nuorin lapsi. Hänellä oli isoveljet Markku Eerik ja Ville Jussi. Täiluotojen tila ei ollut alueen isoimpia, mutta se pystyi elättämään Täiluotojen viisihenkisen perheen ja Annan vanhan äidin. Taisto, Markku ja Ville pystyivät pitämään huolen kolmistaan tiluksista, jonka vuoksi Oskari lähti 16-vuotiaana (vuonna 1905) rengiksi Lavian Riihon kylään sijaitsevaan Korpimaan tilalle. Korpimaan emäntä Helena oli kuollut vuonna 1900 salamaniskuun, kun hän oli jäänyt myrskyn jalkoihin lehmälaitumella. Korpimaan leski-isäntä Hannu Johannes jäi hoitamaan maatilaa yksin kahden tyttärensä kanssa. Vanhempi tytär oli Elisa Sofia ja nuorempi Hilkka Marjatta. Hannu piti arvossaan osaavaa, mutta hiljaista Oskari-renkiä ja hänen taustaansa. Tämän vuoksi hän katsoi Oskarin ja Hilkan vispilän kauppaa läpisormien. Korpimaan Hannu kuolee yllättäen ohrapellolle vuonna 1909. Monta vuotta toisistaan pitäneet Oskari ja Elisa päättävät mennä naimisiin ja Oskarista tulee Korpimaan tilan isäntä. He saivat ennen sotaa kolme lasta.
Ulkonäkö: Oskarin pituus jäi hieman alle 180 sentin, hoikka, suuret hörökorvat ja iso arpi vasemmassa poskessa. Oskari sai arven ensimmäisenä vuotena renkinä metsätöissä.
Vaatetus: Siistit työvaatteet, housut, saappaat ja valkoinen pellavapaita. Pyhänä Oskari puki aina mustan puvun.
Luonne: Rauhallinen, perhekeskeinen, eläinrakas, luotettava, hiljainen ja tämän vuoksi vieraille hieman etäinen.
Taidot: Hyvä eläinten kanssa. Osasi lukea, kirjoittaa ja laskea kohtalaisesti. Tunsi ja tiesi paljon ruokasieniä.
Sairaudet ja rajoitteet: Oskarin vasenta jalkaa alkoi särkemään, jos hän joutui juoksemaan.Yritti välttää juoksuaskelia. Vedessä pysyi kyllä pinnalla, mutta ei ollut kummoinen uimari. Huono kasvomuisti ja näki paljon painajaisia, jonka vuoksi nukkui monesti koiranunta.
Tavoitteet: Oskari halusi turvata perheensä tulevaisuuden.
Salaisuudet: Oskari kätki ruokavarantoja metsään. Kätköjä hän kävi salaa viikottain tarkasta massa. Osasi soittaa hanuria, mutta tästä ei tiennyt muutakuin veljet ja vaimo.
Vuosi 1918: Tuki suojeluskuntaa, mutta ei osallistunut sen toimintaan, vaan halusi olla perheen luona ja turvana. Hän kuitenkin yritti auttaa suojeluskuntaa mahdollisimman paljon. Aluksi punaiset kävivät vaatimassa ja ryöstämässä tilan ruokavarantoja. Punaiset teurastivat ruuaksi tilan ainoan lampaan, jonka villasta Elisa oli kehrännyt paljon villalankaa. Ville Jussi (veli) kaatui sodassa, minkä vuoksi Oskarin viha punaisia kohtaan kasvoi. Majoitti sodan aikana Kankaanpäästä tulleita suojeluskuntalaisia kotiinsa ja antoi heille ruokavarantoja. Lämmitti myös saunaa. Kaatuneita valkoisia tuotiin Korpimaan suureen kyläsaunaan, joka pyrittiin lämmitäämään aina launataisin sodankin aikana. 22.2.2018 Oskari oli mukana Sampakosken taistelussa Laviassa, vaikkei suojelus kuntaan kuulunutkaan. Oskari selvisi hengissä, mutta Oskarin painajaiset pahenivat.
Kertun päiväkirjamerkintä isästään: Avasi suunsa harvoin ja harkiten, silloin muut kuunteli tarkkaan. Piti huolta perheestään, uudesta ja vanhasta. Auttoi kyllä kyläläisiä ja naapureita, mutta ensin aina vaimoa ja veljiä. Ennen unia tarkasti eläimet ja lapset. Haistettuaan ensimmäisen syksypäivän itki yksin hiljaa.
Oskarin päiväkirjamerkintä: Kukka, hieno eläin. Ymmärsi kuin ihminen. Jaksoi kyntää ja vetää kuormaa. Oli syksyn ens immäinen päivä, kun vaan kaatui. Sinne metsään se jäi. Markun ja Villen kanssa kaivettiin monttu, kun ei syödäkkään raaskittu.