Frans syntyi vuonna 1899 Pohjois-Satakunnassa Honkajoella varakkaan Yli-Luoman tilanomistajan perheeseen. Perheeseen kuului isä Albert, äiti Annikki, Fransin neljä vanhempaa veljeä Aaro, Olavi, Johannes ja Tuomas sekä sisko Liisa. Fransin isä Albert oli sivistynyt kanttorikoulun käynyt mies ja halusi lastensa myös saavan vastaavan kelpo sivistyksen. Yli-Luoman perheen kaikki lapset kävivät Honkajoella kansakoulun läpi. Isä Albert oli hyvin uskonnollinen mies ja omasi tiukan porvarillisen arvomaailman, ja tätä noudattaen hän pyrki myös lapsensa kasvattamaan. Perhe eli Honkajoella osana tiivistä naapurusyhteisöä, jossa ihmiset tunsivat toisensa varsin hyvin. Frans tuli hyvin toimeen perheen ja erityisesti veljiensä kanssa vaikka vanhemmat veljet tahtoivat aina välillä kiusoitella häntä. Nuoruudessaan Frans tukeutui siskonsa tavoin enemmän äitinsä Annikin tukeen ja neuvoihin elämänasioissa.

Frans oli perheen sisaruksista nuorin ja lapsena erottui muista sisaruksista sekä hyvässä että pahassa. Hän oli perheen lapsista selvästi teräväpäisin ja koulumenestys olikin sitä parasta mahdollista. Toisaalta Frans oli perheen hulivili ja ehti aina silloin tällöin pieneen pahantekoonkin. Kerrankin Frans oli muutaman koulupojan kanssa kiivennyt Honkajoen kirkon katolle. Opettajan heitä tästä nuhdellessa oli Frans vastannut että ”mitäs varten ne tikapuut oli sitten sinne rakennuksen vierustalle laitettu, jos ei katolle menemistä varten”. Opettaja ei tästä vastauksesta pitänyt lainkaan. Pohjimmiltaan Frans oli kuitenkin kiltti poika. Honkajoella Yli-Luoman perheen talosta tuli monille Honkajoen nuorille yhteinen kohtaamispaikka. Fransin kotona usein laulettiin ja leikittiin yhdessä muiden alueen nuorien kanssa. Kansakoulun kautta Frans ystävystyi monien Honkajoen työläisperheiden lasten kanssa. Hän ihastuikin yhteen työläisperheen tyttöön ja kävi useasti salaa tapaamassa tätä hänen kotonaan. Tästä tosin ei voinut sanaakaan hiiskua isälle tai vanhemmille veljille. Äiti olisi voinut asian ymmärtää, mutta aikojen vaihtuessa ikävään sotaan unohtui myös nuoruuden ihastus.

Isänsä tiukkaan kasvatukseen Frans ei aina tahtonut taipua, häntä ei juuri kiinnostanut isän uskonnolliset tai poliittiset jaarittelut. Tosin isäkin on saattanut kasvatustavoistaan hieman livetä iän karttuessa. Frans rakasti kirjojen lukemista ja syventyikin usein kirjojen tarinoihin tunneiksi kerrallaan. Onneksi isä oppineena miehenä oli hankkinut kotiin varteenotettavan kirjallisuuskokoelman. Fransista kasvoi velvollisuudentuntoinen nuori mies ja vuoden 1917–1918 tapahtumien paikkeilla häntä voisi luonteeltaan kutsua rauhalliseksi ja sovittelevaiseksi ihmiseksi. Frans ei montaa turhaa sanaa suustaan päästänyt ja jotkut olisivat voineet kutsua häntä ehkä hieman ujoksikin.

Sisällissodan puhjetessa isä Albert tietysti komensi poikansa rintamalle Suomea vapauttamaan venäläisten hirmuvallasta ja punaisia lahtaamaan. Olisi itsenkin lähtenyt ellei ikä olisi ollut esteenä. Frans ei rintamalle olisi halunnut lähteä, mutta ei siinä nuorimmalla pojalla paljon sanottavaa ollut isän ja vanhempien veljien painostuksen alla. Frans tunsi valtavaa ristiriitaa taisteluihin osallistumisesta ja punaisten tappamisesta, sillä olihan hän Honkajoella ystävystynyt monien työläisperheiden kanssa, joita nyt kutsuttiin vihollisiksi. Rintamalle lähdettiin veljien kanssa yhdessä ja tarkoituksena oli pitää yhtä niin pitkään kuin mahdollista. Sodan edetessä vanhemmista veljistä paljastui Fransille heidän synkemmät puolensa, ja kun veljet sitten 2 yhtenä päivänä raahasivat Fransin eteen vangiksi jääneen punaisen sotilaan, olikin edessä kova valinta. Veljet komensivat Fransia teloittamaan miehen, josta Frans kieltäytyi. Olihan hän jo punaisia tappanut, mutta kylmäveriseen murhaa hän ei sentään alentuisi. Hetken kiivaan sananvaihdon jälkeen vanhemmat veljet murhasivat vangin ja hylkäsivät nuoremman veljensä. Tämän jälkeen Frans ei veljiään enää elossa nähnyt. Vanhemmat veljet olivat osallistuneet Tampereen taisteluihin ja siellä henkensä menettäneet.

Fransin tapana oli pitää päiväkirjaa, johon hän kirjasi ajatuksia ja mietteitään. Päiväkirjan kirjoittamista hän jatkoi läpi koko koettelemuksen ja merkitsi siihen sodan vaiheita omalta kohdaltaan. Meinasi hän kerrankin pulaa joutua harrastuksensa takia kun vieressä istunut yli-innokas valkoinen sotilas rupesi ihmettelemään, että mitä sinä sinne pieneen vihkoosi oikein kirjoittelet ja meinasi jo punaisten vakoojaksi kutsua. Tilanteesta selvittiin onneksi ilman suurempaa hämminkiä.

Frans selvisi sodan loppuun asti haavoittumattomana vaikka monessa pahassa paikassa ehti olla. Urhoollisuusmitalinkin myönnettiin taisteluissa kunnostautumisesta. Frans ei mitalista välittänyt. Vanhemmille neljän lapsen menetys oli valtava isku. Frans ymmärsi, ettei voinut jättää isää, äitiä ja siskoaan yksin perhetilasta huolehtimaan, vaikkei tulevaisuudesta maanviljelijänä kovin innostunut ollutkaan. Sodan päätyttyä Frans palasi Honkajoelle ja rupesi perhetilaa viljelemään. Naapurista vaimokin lopulta löytyi. Loppuelämä täyttyi työstä perhetilalla ja luottamustoimista Honkajoella, joita ehti vuosien saatossa kertyä paljon. Frans Yli-Luoma kuoli vuonna 1992, yli 93-vuotiaana.