Konfliktin maisema -kurssi: Vuoden 1918 tapahtumapaikat Satakunnassa

 

Kurssin aiheena oli vuoden 1918 tapahtumapaikat. Tarkoituksena oli perehtyä konfliktin kehittymiseen ja tapahtumiin erityisesti Satakunnan alueella sekä kerätä maisemantutkimuksen menetelmin tietoa joidenkin keskeisten tapahtumien ympäristöistä. Tavoitteena oli ymmärtää historiallisten tapahtumien ja toiminnan suhdetta ympäristöön sekä niiden ja niihin vaikuttaneiden tekijöiden näkymistä tänä päivänä.

Kurssi alkoi kenttäpäivällä, joka koostui käynnistä Vapriikin sisällissotanäyttelyyn, tutustumisella Kalevankankaan hautausmaahan, joka oli sisällissodassa taistelupaikkana, sekä sen muistomerkkeihin. Kävimme myös marsalkka Mannerheimin patsaalla, joka sijaitsee kaukana kaupungissa, sekä valkoisten ja punaisten muistomerkeillä Tampereen keskustassa ja Pispalassa. Paluumatkalla pysähdyimme Huittisten meijerillä, jossa tapahtui yksi alueen ensimmäisistä väkivaltaisista konflikteista, sekä Kokemäellä katsomassa juhlavalaistuksessa ollutta punavankien rakentamaa kivisiltaa sekä kirkkoa, jonka ulkopuolella valkoiset teloittivat vankeja.

Lisäksi kurssi muodostui luennoista, joista avajaisluennon piti maisemantutkimuksen professori Maunu Häyrynen, historiallisen sosiologian professori Risto Alapuro (Helsingin yliopisto) analysoi Huittisen tilannetta vuonna 1918, valokuvaaja Pekka Elomaa esitteli kirjaansa Paha maisema ja sen tekoprosessia, Simo Laakkonen kertoi ensimmäisen maailmansodan ja sisällissodan ympäristövaikutuksista ja lopuksi dosentti Ulla- Maija Peltonen (SKS) kuvasi vuoden 1918 muistin paikkoja niin Suomessa kuin erityisesti Satakunnassa.

Tapaustutkimuksen kohteina olivat Porin rauhan ja Noormarkun konfliktin maisemat.

Kurssilaiset jaettiin kahteen ryhmään, joista yksi perehtyi konfliktin maisemiin Porissa ja toinen Noormarkussa. Ensimmäisessä teemana oli ”punainen Pori”. Kaupungissa toimi punakaartin piirin esikunta joka vastasi sekä Satakunnan alueen hallinnosta Raumaa lukuun ottamatta että rintamasta mereltä Ikaalisiin. Pori oli myös huoltokeskus ja siellä oli alueen suurin punaisten kannattajakunta omasta takaa. Miten punainen Pori ja etenkin sen hallinto sekä huolto toimivat asukkaiden näkökulmasta katsottuna?

Noormarkku oli Poria selvemmin aseellisen konfliktin kohteena. Noormarkussa selvitettiin punaisten, valkoisten ja venäläisten roolia tapahtumissa, majoituspaikkoja ja kulkureittejä, kiinteitä puolustusasemia ja niiden sijaintia, taisteluiden kulkua ja sijoittumista maastoon, sodan tuhoja sekä teloitus- ja hautapaikkoja sekä muistomerkkejä.

Kurssilaiset pyrkivät lukemaan maisemaa niin vallitsevan lukutavan kuin marginaalissa olevan maiseman lukutavan kautta. Lisäksi kysyttiin oliko sisällissodan arki ja maiseman siinä saamat uudet tulkinnat vielä tavoitettavissa. Aineistona käytettiin kirjallisuutta, karttoja, historiallisia ja osallistujien ottamia valokuvia, haastatteluja ja havainnointia. Ryhmän tulokset käytiin läpi Porissa kaupunkikävelynä ja Noormarkun alueella pikkubussilla koko päivän kestäneen tutustumisretken aikana.

Erityisenä mausteena tehtävänannossa oli selvittää sekä Porissa että Noormarkussa eri kohteiden tilaa ja periaatteellista sopivuutta mahdollisen dokumenttielokuvan tekoon sotaan johtaneista tapahtumista sekä varsinaisesta sisällissodasta jälkiselvittelyineen. Ryhmien raportit ovat arvokasta dokumentaatiomateriaalia konfliktin maisemista Satakunnassa keväällä 1918.

”Frans Yli-Luoma” (Tekijä: Petteri Nurmi)

Frans syntyi vuonna 1899 Pohjois-Satakunnassa Honkajoella varakkaan Yli-Luoman tilanomistajan perheeseen. Perheeseen kuului isä Albert, äiti Annikki, Fransin neljä vanhempaa veljeä Aaro, Olavi, Johannes ja Tuomas sekä sisko Liisa. Fransin isä Albert oli sivistynyt kanttorikoulun käynyt mies ja halusi lastensa myös saavan vastaavan kelpo sivistyksen. Yli-Luoman perheen kaikki lapset kävivät Honkajoella kansakoulun läpi. Isä Albert oli hyvin uskonnollinen mies ja omasi tiukan porvarillisen arvomaailman, ja tätä noudattaen hän pyrki myös lapsensa kasvattamaan. Perhe eli Honkajoella osana tiivistä naapurusyhteisöä, jossa ihmiset tunsivat toisensa varsin hyvin. Frans tuli hyvin toimeen perheen ja erityisesti veljiensä kanssa vaikka vanhemmat veljet tahtoivat aina välillä kiusoitella häntä. Nuoruudessaan Frans tukeutui siskonsa tavoin enemmän äitinsä Annikin tukeen ja neuvoihin elämänasioissa.

Frans oli perheen sisaruksista nuorin ja lapsena erottui muista sisaruksista sekä hyvässä että pahassa. Hän oli perheen lapsista selvästi teräväpäisin ja koulumenestys olikin sitä parasta mahdollista. Toisaalta Frans oli perheen hulivili ja ehti aina silloin tällöin pieneen pahantekoonkin. Kerrankin Frans oli muutaman koulupojan kanssa kiivennyt Honkajoen kirkon katolle. Opettajan heitä tästä nuhdellessa oli Frans vastannut että ”mitäs varten ne tikapuut oli sitten sinne rakennuksen vierustalle laitettu, jos ei katolle menemistä varten”. Opettaja ei tästä vastauksesta pitänyt lainkaan. Pohjimmiltaan Frans oli kuitenkin kiltti poika. Honkajoella Yli-Luoman perheen talosta tuli monille Honkajoen nuorille yhteinen kohtaamispaikka. Fransin kotona usein laulettiin ja leikittiin yhdessä muiden alueen nuorien kanssa. Kansakoulun kautta Frans ystävystyi monien Honkajoen työläisperheiden lasten kanssa. Hän ihastuikin yhteen työläisperheen tyttöön ja kävi useasti salaa tapaamassa tätä hänen kotonaan. Tästä tosin ei voinut sanaakaan hiiskua isälle tai vanhemmille veljille. Äiti olisi voinut asian ymmärtää, mutta aikojen vaihtuessa ikävään sotaan unohtui myös nuoruuden ihastus.

Isänsä tiukkaan kasvatukseen Frans ei aina tahtonut taipua, häntä ei juuri kiinnostanut isän uskonnolliset tai poliittiset jaarittelut. Tosin isäkin on saattanut kasvatustavoistaan hieman livetä iän karttuessa. Frans rakasti kirjojen lukemista ja syventyikin usein kirjojen tarinoihin tunneiksi kerrallaan. Onneksi isä oppineena miehenä oli hankkinut kotiin varteenotettavan kirjallisuuskokoelman. Fransista kasvoi velvollisuudentuntoinen nuori mies ja vuoden 1917–1918 tapahtumien paikkeilla häntä voisi luonteeltaan kutsua rauhalliseksi ja sovittelevaiseksi ihmiseksi. Frans ei montaa turhaa sanaa suustaan päästänyt ja jotkut olisivat voineet kutsua häntä ehkä hieman ujoksikin.

Sisällissodan puhjetessa isä Albert tietysti komensi poikansa rintamalle Suomea vapauttamaan venäläisten hirmuvallasta ja punaisia lahtaamaan. Olisi itsenkin lähtenyt ellei ikä olisi ollut esteenä. Frans ei rintamalle olisi halunnut lähteä, mutta ei siinä nuorimmalla pojalla paljon sanottavaa ollut isän ja vanhempien veljien painostuksen alla. Frans tunsi valtavaa ristiriitaa taisteluihin osallistumisesta ja punaisten tappamisesta, sillä olihan hän Honkajoella ystävystynyt monien työläisperheiden kanssa, joita nyt kutsuttiin vihollisiksi. Rintamalle lähdettiin veljien kanssa yhdessä ja tarkoituksena oli pitää yhtä niin pitkään kuin mahdollista. Sodan edetessä vanhemmista veljistä paljastui Fransille heidän synkemmät puolensa, ja kun veljet sitten 2 yhtenä päivänä raahasivat Fransin eteen vangiksi jääneen punaisen sotilaan, olikin edessä kova valinta. Veljet komensivat Fransia teloittamaan miehen, josta Frans kieltäytyi. Olihan hän jo punaisia tappanut, mutta kylmäveriseen murhaa hän ei sentään alentuisi. Hetken kiivaan sananvaihdon jälkeen vanhemmat veljet murhasivat vangin ja hylkäsivät nuoremman veljensä. Tämän jälkeen Frans ei veljiään enää elossa nähnyt. Vanhemmat veljet olivat osallistuneet Tampereen taisteluihin ja siellä henkensä menettäneet.

Fransin tapana oli pitää päiväkirjaa, johon hän kirjasi ajatuksia ja mietteitään. Päiväkirjan kirjoittamista hän jatkoi läpi koko koettelemuksen ja merkitsi siihen sodan vaiheita omalta kohdaltaan. Meinasi hän kerrankin pulaa joutua harrastuksensa takia kun vieressä istunut yli-innokas valkoinen sotilas rupesi ihmettelemään, että mitä sinä sinne pieneen vihkoosi oikein kirjoittelet ja meinasi jo punaisten vakoojaksi kutsua. Tilanteesta selvittiin onneksi ilman suurempaa hämminkiä.

Frans selvisi sodan loppuun asti haavoittumattomana vaikka monessa pahassa paikassa ehti olla. Urhoollisuusmitalinkin myönnettiin taisteluissa kunnostautumisesta. Frans ei mitalista välittänyt. Vanhemmille neljän lapsen menetys oli valtava isku. Frans ymmärsi, ettei voinut jättää isää, äitiä ja siskoaan yksin perhetilasta huolehtimaan, vaikkei tulevaisuudesta maanviljelijänä kovin innostunut ollutkaan. Sodan päätyttyä Frans palasi Honkajoelle ja rupesi perhetilaa viljelemään. Naapurista vaimokin lopulta löytyi. Loppuelämä täyttyi työstä perhetilalla ja luottamustoimista Honkajoella, joita ehti vuosien saatossa kertyä paljon. Frans Yli-Luoma kuoli vuonna 1992, yli 93-vuotiaana.

TURUN YLIOPISTO – KULTTUURIPERINNÖN TUTKIMUS: KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN ERITYISKYSYMYKSIÄ (30 h)

Lähde: Unplash.jpg (Fabien Barral)
Lähde: Unplash.jpg (Fabien Barral)

 

Kevätlukukauden aikana kurssilaiset tutustuivat liveroolipelaamiseen historian kerronnallistamisen muotona. Kurssin opiskelijat etsivät Satakunnan Museon aineistoista vuoteen 1918 liittyvää tietoa. Valokuvat, sanomalehdet, muistelmat, muistokirjoitukset, kirjeet ja monenlaiset muut arkistodokumentit kuorivat historian kerroksia ja avasivat sisällissodan vaikutukset satakuntalaisten arkeen. Kohtalot herättivät kysymyksiä ja antoivat vastauksia jo kysyttyyn. Mitä tapahtui? Miten ihmiset sen kokivat? Miksi he muistavat menneisyyden siten kun muistavat. Kuinka kukin kertoo sodan vaiheista? Mikä on totta? Kenen näkökulmasta totta? Opiskelijat saivat taustalukemistoksi tieteellisiä artikkeleita (mm. Historiallinen Aikakausikirja). Lisäksi heitä auttoi Suomen sotasurmat 1914-1922 : haku -sivusto.

Maisemantutkimuksen vastuualueelle kuulunut Konfliktin maisema -kurssi ja kulttuuriperinnön vastuualuuelle kuulunut Liveroolipelaaminen historian kerronnallistamisen muotona -kurssi aloitettiin yhteisellä johdantoluennolla, jossa opiskelijat saivat perustietoja vuoden 1918 sodasta. He pureutuivat kansakunnan jakautumisen tunnelmiin myös pelillisin keinoin: Opiskelijat muodostivat kolme ryhmää: punaiset, valkoiset ja ulkopuolelle jäävät. Jokainen sai miettiä, millainen elämäntarina voisi selittää valinnan tai tilanteeseen ajautumisen.

Opiskelijat saivat osallistua digitaalisen kulttuurin tutkimuksen yliopistonlehtori Riikka Turtiaisen luovan kirjoittamisen kurssille, jossa he saavat työkaluja fiktiivisten henkilöhahmojen kirjoittamisprosessin tueksi. Roolipelaamiin soveltuvia  henkilöhahmoja rakennettaessa apuna oli Juhana Petterssonin Roolipelimanifesti (2005).

Kurssin tavoitteena oli syventyä historian kerronnallistamiseen ja sisällissodan muistamisen kulttuureihin. Fiktiiviset punaiset ja valkoiset henkilöhahmot ovat sovellettavissa vuoden 1918 ympärille rakennettaviin larppeihin. Itse pelin toteutus jää opiskelijoiden aktiivisuuden varaan.

Kurssillani vieraili sisällissotaa eri näkökulmista tarkastelleita Turun yliopiston tutkijoita. Kultturiperinnön yliopistonlehtori Riina Haanpää kertoi sisällissodasta Merikarvialla ja muistamisen politiikasta. Turun yliopiston folkloristiikan dosentti Anne Heimon aiheena oli sisällissodan muistaminen paikallisyhteisöissä: hän tarkasteli sekä punaisia että valkoisia tulkintoja. FT Tiina Lintusen luennolla profiloitiin tyypillinen punainen nainen. Hänen poliittisen historian alaan kuuluva väitöskirjansa ”Punaisten naisten tiet. Valtiorikosoikeuteen vuonna 1918 joutuneiden Porin seudun naisten toiminta sota-aikana, tuomiot ja myöhemmät elämänvaiheet” on luettavissa netissä:  https://www.doria.fi/handle/10024/113971

Osa luoduista henkilöhahmoista on esillä näillä sivuilla opiskelijoiden suostumuksella.