Niko Eskelinen
INVEST blog 13/2020
Suomalainen yhteiskunta on vaurastunut huimin harppauksin reilun sadan vuoden ajan. Yhä suurempi osa väestöstä voi hyvin ja entistä useampien elintaso, elämänlaatu ja elintavat ovat kiistatta kohentuneet. Kaikki suomalaiset eivät ole kuitenkaan samassa määrin päässeet mukaan yhteiskunnan myönteiseen kehitykseen. Hyvinvoivan ja vauraan enemmistön varjossa on edelleen väestöryhmiä, joiden elintaso, elämänlaatu ja elämäntavat ovat eriytyneet useilla mittareilla tarkasteltuna ja joiden elämän edellytykset ovat olennaisesti muuta väestöä heikommat.
Erään tällaisen ryhmän muodostavat ylisukupolvisesta huono-osaisuudesta kärsivät henkilöt, jotka suureen suomalaiseen enemmistöön verrattuna rakentavat elämäänsä takamatkalta. Tuoreessa teoksessamme Raskas perintö – Ylisukupolvinen huono-osaisuus Suomessa (Saari, Eskelinen & Björklund 2020) paikannetaan huono-osaisuuteen johtavia peruspolkuja ja analysoidaan ylisukupolvisen huono-osaisuuden rakentumista yksilön elämänkulun näkökulmasta laajaa laadullista tutkimusaineistoa hyödyntäen sekä pohditaan ratkaisuja ylisukupolvisten kierteiden katkaisemiseksi.
Sukupolvet ovat sidoksissa toisiinsa
Suomea on tyypillisesti luonnehdittu avoimeksi yhteiskunnaksi, jossa sosiaalinen liikkuvuus on laajaa ja mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu muihin maihin verrattuna hyvin. Siitä huolimatta eriarvoisuuden on havaittu periytyvän myös Suomessa.
Ylisukupolvisesta huono-osaisuudesta kärsivät rakentavat elämäänsa takamatkalta.
Vanhempien taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen asema vaikuttavat seuraavan polven taloudelliseen, sosiaaliseen ja kulttuuriseen asemaan useilla elämän eri osa-alueilla sekä myönteisesti että kielteisesti. On havaittu, että perhetaustan mukaiset erot näkyvät muun muassa kouluttautumisessa, asemassa työmarkkinoilla sekä aikuisuuden tulotasossa. (Eskelinen ym. 2020.)
Myös sosiaalisen huono-osaisuuden on havaittu siirtyvän sukupolvelta toiselle. Lukuisissa laajoihin tilastoaineistoihin perustuvissa tutkimuksissa on raportoitu vanhempien sosiaalisen huono-osaisuuden muodostavan kohonneen riskin myös lapsen aikuisiän huono-osaisuudelle. (Kallio, Kauppinen & Erola 2016; Karhula & Sirniö 2019; Vauhkonen ym. 2017.)
Huono-osaisuutta välittävät sekä sosiaaliset että biologiset mekanismit. Sitä selittävät harvoin yksittäiset tekijät tai elämäntapahtumat. Ylisukupolvisen huono-osaisuuden rakentuminen on monipolvinen, useisiin elämänvaiheisiin ja elämäntapahtumiin nivoutuva prosessi, joka rakentuu useamman mekanismin ja tekijän yhteisvaikutuksista.
Tavanomaisen tarinalinjan mukaan huono-osaisissa perheissä varttuneita yhdistävät repaleiset ja rikkinäiset sekä kylmät ja kovat kasvuolosuhteet sekä erilaiset turvattomuuden kokemukset lapsuudessa. Huono-osaisuuden kierteiden taustalla on perheitä pitkittyneesti kuormittaneet ja kasautuneet ongelmat, joihin perhetaustan osalta lukeutuvat esimerkiksi vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat, työttömyys, toimeentulo-ongelmat ja yhteiskunnallinen osattomuus sekä tulevaisuushorisontteja nakertava näköalattomuus.
Repaleiset ja rikkinäiset sekä kylmät ja kovat kasvuolosuhteet yhdistävät huono-osaisissa perheissä varttuneita.
Yleisemmin ylisukupolvisessa huono-osaisuudessa yhdistyvät pitkäaikaisesti perusturvaetuuksista muodostuva elintaso, niukkuuden ja alhaisen statuksen kuormittama elämänlaatu sekä arjen rytmittömyydestä ja rakenteiden hauraudesta aiheutuvat elämäntapaan liittyvät haasteet. (Saari et al. 2020)
Ylisukupolvinen huono-osaisuus on viheliäinen ongelma
Yhteiskuntapoliittisesti ja sosiaalisten ongelmien hallintajärjestelmien näkökulmasta ylisukupolvinen sosiaalinen huono-osaisuus on viheliäinen ongelma (”wicked problem”). Sen ratkaisemiseksi ei ole yksittäisiä keinoja tai yksioikoisia välineitä. Ylisukupolvista huono-osaisuutta ei voida ratkaista tai katkaista parantamalla yksittäisten etuuksien tasoa tai yksittäisten palveluiden laatua, kuten on mahdollista menetellä selkeärajaisempien sosiaalisten riskien hallintajärjestelmissä, jotka voivat liittyä esimerkiksi sairastumiseen, työkyvyttömyyteen tai työttömyyteen.
Ylisukupolvisen huono-osaisuuden ratkaiseminen edellyttää monitasoisten ja moniulotteisten sosiaalisten ongelmien hallintaa, paikoin pirstoutuneen ja monisektoraalisen palvelujärjestelmän koordinointia sekä erityisesti asiakkaan onnistunutta kiinnittymistä palveluihin toimintakykyjä vahvistavasti ja elämää kannattelevia myönteisiä siirtymiä tukevasti.
Kun elämää kuormittavat ongelmat ovat rakentuneet samanaikaisesti useista toisiinsa nivoutuneista tekijöistä, on kierteiden katkaisuun tähdättäessä paikallaan kysyä, missä määrin monin tavoin haavoittuvassa asemassa olevilla henkilöillä on kykyä hyötyä määrämittaisista vastaanottoajoista tai kohdennetuista palveluista, jotka ovat eriytyneet oman logiikkansa ja aikataulunsa mukaisesti.
Huono-osaisuuden kierteiden taustalla on perheitä pitkittyneesti kuormittaneet ja kasautuneet ongelmat.
Ylisukupolvisesta huono-osaisuudesta kärsivien usein pirstaleista arkea ei pidä sovittaa palveluiden tuottajien rytmiin, vaan palveluntuottajien tulee sopeuttaa oma toimintansa haavoittuvassa asemassa olevien arkeen. Kierteiden katkaisemiseksi palveluiden tulee rakentua haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien arkea tukevasti. Kyky hyötyä palveluista, siten että ne tukevat kiinnittymistä palvelujärjestelmään ja vahvistavat yksilöiden ja perheiden voimavaroja ja toimintakykyjä, lähtee arjesta. Ilman toimivaa, rytmittynyttä ja rakenteistunutta arkea ei ole myöskään vaikuttavia palveluita.
Ylisukupolvinen huono-osaisuus koskettaa harvoja
Lopulta ylisukupolvinen huono-osaisuus on ilmiö, joka koskettaa väestötasolla harvoja ja laajassa kuvassa kyse on kohtalaisen pienestä ja rajatusta ryhmästä. Ryhmän laajuus riippuu paljon myös niistä indikaattoreista (ja indikaattorien yhdistelmistä), joilla ylisukupolvista huono-osaisuutta mitataan.
On hyvä muistaa, että valtaosa haavoittuvissa olosuhteista varttuneista lapsista ja nuorista pärjää aikuisena suomalaisessa yhteiskunnassa verrattain hyvin. Vaikka perhetausta, lapsuuden perheen aineelliset ja aineettomat resurssit sekä lapsuuden ajan elinolosuhteet ovat yhteydessä lapsen aikuisuuden asemien muodostumiseen, perhetaustaan linkittyvä huono-osaisuus ei ennalta määrää yksilöiden elämänpolkuja tai yksioikoisesti määritä lasten aikuisuuden asemia.
Kirjoitus perustuu heinäkuussa 2020 Gaudeamuksen julkaisemaan teokseen Raskas perintö – Ylisukupolvinen huono-osaisuus Suomessa (Saari, Eskelinen & Björklund 2020).
Kirjoittaja
Niko Eskelinen on tohtorikoulutettava Turun yliopistossa Eriarvoisuuden, interventioiden ja hyvinvointivaltion tutkimuksen (INVEST) -tohtoriohjelmassa ja vieraileva tutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella
Kirjallisuus
Eskelinen, Niko, Jani Erola, Aleksi Karhula, Lucia Ruggera & Outi Sirniö. 2020. “Eriarvoisuuden Periytyminen.” Teoksessa Eriarvoisuuden tila Suomessa 2020, (toim.) Maija Mattila. Helsinki: Kalevi Sorsa -säätiö, 127–56.
Kallio, Johanna M., Timo M. Kauppinen & Jani Erola. 2016. “Cumulative Socio-Economic Disadvantage and Secondary Education in Finland.” European Sociological Review 32(5):649–61.
Karhula, Aleksi & Outi Sirniö. 2019. “Ylisukupolvinen Eriarvoisuus Suomessa: Poikkitieteellinen katsaus yhteiskuntatieteellisiin tutkimuksiin.” Yhteiskuntapolitiikka 84(5–6):572–82.
Saari, Juho, Niko Eskelinen & Liisa Björklund. 2020. Raskas Perintö – Ylisukupolvinen Huono-Osaisuus Suomessa. Helsinki: Gaudeamus.
Vauhkonen, Teemu, Johanna Kallio, Timo M. Kauppinen & Jani Erola. 2017. “Intergenerational Accumulation of Social Disadvantages across Generations in Young Adulthood.” Research in Social Stratification and Mobility 48:42–52.
