Mirkka Danielsbacka & Antti O. Tanskanen
Otsikossa esitettyyn kysymykseen vastataan Pohjois-Euroopan maissa useammin ”ei”, kun taas Etelä ja Itä-Euroopan maissa siihen vastataan useammin ”kyllä”. Kysymys siitä, kenellä on vastuu vanhusten hoivasta, on tärkeä vauhdilla ikääntyvissä Euroopan maissa.
Tutkimme eurooppalaisten hoiva-asenteita The European Value Study (EVS) -aineistolla, joka on kerätty vuosien 2017 ja 2020 välillä Euroopan eri maista. Tutkimusaineistossa oli mukana yli 18-vuotiaita vastaajia 21 maasta: Itävalta, Bulgaria, Kroatia, Tšekki, Tanska, Viro, Suomi, Ranska, Saksa, Unkari, Italia, Latvia, Liettua, Hollanti, Puola, Portugali, Romania, Slovakia, Slovenia, Espanja ja Ruotsi.
Tutkimuksen kyselyssä vastaajille esitettiin seuraava väite: ”Aikuisilla lapsilla on velvollisuus tarjota pitkäaikaishoivaa vanhemmilleen”. Heitä pyydettiin kertomaan kuinka samaa mieltä he ovat väitteen kanssa. Vastausvaihtoehdot vaihtelivat 1:n (on vahvasti eri mieltä) ja 5:n (on vahvasti samaa mieltä) välillä.
Kaikista Euroopan maista vastaajat Suomessa olivat kaikkein eniten eri mieltä väitteen kanssa (keskiarvo 2,59), kun taas kroatialaiset olivat eniten samaa mieltä väitteen kanssa (keskiarvo 4,19).
Oletimme, että erilaiset maakohtaiset muuttujat selittävät vaihtelua eri maiden vastaajien välillä. Tutkimuksessa selvisikin, että maissa, joissa virallisia pitkäaikaishoidon palveluita oli enemmän saatavilla ja joissa niiden laatu koettiin paremmaksi, aikuisten lasten hoivavastuuta kannatettiin vähemmän.
Yksilötason muuttujien tarkastelu puoletaan osoitti, että kielteisimmin aikuisten lasten hoivavastuuseen suhtautuivat naiset ja keski-ikäiset eli juuri he, jotka tutkimusten mukaan kantavat suurimman hoivataakan läheisistään.
Euroopan Unionin tavoitteena on ollut parantaan työllisyysastetta nostamalla eläkkeelle jäämisen ikää ja tämä onkin toteutunut, sillä esimerkiksi 55–64-vuotiaiden naisten työllisyysaste on noussut 35 %:sta 55 %:iin vuosien 2009 ja 2022 välillä. Tämä voi olla eräs syy siihen, miksi samaan aikaan erityisesti keski-ikäisten naisten asenne vanhempien hoivavelvollisuutta kohtaan on muuttunut negatiivisemmaksi koko Euroopassa (Kääriäinen ym., 2024).
Koska halukkuus ottaa vastuu vanhempiensa pitkäaikaishoidosta on vahvasti yhteydessä hyvinvointivaltion tarjoamien hoivapalveluiden määrään ja laatuun, voidaan myös kysyä, vähentääkö hyvinvointivaltio ihmisten halukkuutta auttaa vanhempia sukupolvia. Aiempi tutkimus ei kuitenkaan ole tukenut tätä epäilystä: kattavammat ja laadukkaammat julkiset hoivapalvelut pikemminkin lisäävät ihmisten valmiutta antaa kevyttä epävirallista apua kuin vähentävät sitä vaikka intensiiviseen hoivaan ei ollakaan valmiita (Verbakel, 2018).
Tutkimuksemme osoittaa, suomalaiset eivät ole samaa mieltä siitä, että vanhempien pitkäaikaishoidon tulisi olla aikuisten lasten vastuulla. Hoivapalveluiden karsiminen kuitenkin todennäköisesti tarkoittaa, että yhä useammin aikuiset lapset joutuvat käytännössä kantamaan hoivavastuuta vanhemmistaan.
Mirkka Danielsbacka työskentelee Eriarvoisuuden, interventioiden ja uuden hyvinvointiyhteiskunnan tutkimuskeskus ja lippulaiva INVESTin apulaisprofessorina sekä Väestöntutkimuslaitoksen osa-aikaisena erikoistutkijana tutkien mm. isovanhemmuutta, ikääntyneitä, perhesuhteita, sukupolvia ja digitalisaation vaikutusta perheisiin. Hän toimii Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman “Sosiaaliset verkostot, syntyvyys ja
hyvinvointi ikääntyvässä väestössä (NetResilience)” -konsortion ”Ikääntyvä Suomi” -työpaketin johtajana.
Antti O. Tanskanen toimii sosiaalitieteiden professorina Turun yliopistossa sekä tutkimusprofessorina Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksessa. Hänen tutkimusteemojaan ovat perhe- ja sukulaisuussuhteet, hyvinvointi, aktiivinen ikääntyminen, työelämän muutos sekä
vapaaehtoistyö ja hyväntekeväisyys. Tanskanen toimii Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman “Sosiaaliset verkostot, syntyvyys ja hyvinvointi ikääntyvässä väestössä (NetResilience)” -konsortion johtajana sekä vastuullisena tutkija Suomen Akatemian rahoittamassa KinExposure -hankkeessa.
Teksti perustuu artikkeliin: Kääriäinen, J., Tanskanen, A.O. & Danielsbacka, M. (2024), Formal long-term care, individualisation and filial responsibility: a multi-level analysis of 21 European countries, International Journal of Sociology and Social Policy, Vol. 44 No. 13/14, pp. 116-131.
Lisäksi lähteenä on käytetty:
Kääriäinen, J., Danielsbacka, M., & Tanskanen, A. (2024). Attitudes Towards Filial Responsibility in 11 European Countries: Changes Between 2001 and 2017. Finnish Yearbook of Population Research, 57, 81–106.
Kääriäinen, J. (2024). Onko aikuisilla lapsilla velvollisuus huolehtia ikääntyvien vanhempiensa pitkäaikaishoivasta? Yhteiskuntapolitiikka 5-6/2024.
Verbakel, E. (2018),“How to understand informal caregiving patterns in Europe? The role of formal long-term care provisions and family care norms”, Scandinavian Journal of Public Health, Vol. 46 No. 4, pp. 436-447, doi: 10.1177/1403494817726197.
