Rauman pikkunorssin -päiväkoti ulkoa kuvattuna.

Turun yliopiston oma harjoittelupäiväkoti, Rauman pikkunorssi, on tarjonnut tutkimusperustaista varhaiskasvatusta 105 lapselle opettajankoulutuslaitoksen Rauman kampuksella tammikuusta 2021 alkaen. Lisäksi Rauman pikkunorssi toimii tiiviissä yhteistyössä opettajankoulutuksen, erityisesti varhaiskasvatuksen koulutusohjelman, toimijoiden kanssa. Tämä yhteistyö tekee koko konseptista varsin kiehtovan. Onkin ollut mielenkiintoista tarkastella tutkimusperustaisesti sitä, onko Rauman pikkunorssi ainut laatuaan vai löytyykö maailmalta myös muita yliopistollisia harjoittelupäiväkoteja. Tuoreessa vertaisarvioidussa tutkimusartikkelissamme pureudutaan juuri näihin kysymyksiin.

Tutkimme edellä esittämiäni kysymyksiä integroidun kirjallisuuskatsauksen keinoin. Yksi tutkimuksen päätuloksista rakensi teoreettisia raameja sille, miten voimme määritellä ja ymmärtää yliopistollisia harjoittelupäiväkoteja. Tuloksissa esitellään neljä erilaista päiväkotien ja yliopistojen suhdetta kuvaavaa muotoa. Yksi näistä neljästä muodosta kuvastaa yliopistollisia harjoittelupäiväkoteja, jotka toimivat yliopiston alaisuudessa ja tekevät tiivistä akateemista yhteistyötä yliopiston kanssa. (Pihanperä, Lepistö & Ruokonen, 2022.)

Mutta mitä kaikkea yhteistyö yliopiston kanssa voisi sisältää? McBriden ja kollegoiden (2012) mukaan koulutus- ja tutkimusyhteistyö sekä muut erilaiset yhteistyö- ja viestintätehtävät muodostavat olennaisen osan yliopistollisen harjoittelupäiväkodin (eng. laboratory school) arjesta. Syvennyimme tutkimuksessamme näihin teemoihin tarkastelemalla sitä, miten eri yhteistyömuodot näyttäytyvät käytännön tasolla. Löysimme yhteensä 30 erilaista tapaa toteuttaa yhteistyötä. (Pihanperä, Lepistö & Ruokonen, 2022.) Tästä voimmekin havaita, että nimestään huolimatta yliopistollinen harjoittelupäiväkoti voi olla paljon muutakin kuin opetusharjoitteluja mahdollistava toimintaympäristö.

Tutkimusartikkelimme rakentaa teoreettista pohjaa sille, miten ymmärrämme ja määrittelemme Rauman pikkunorssin roolin osana Turun yliopistoa ja varhaiskasvatuksen opettajankoulutusta. Lisäksi se herättelee pohtimaan ja keskustelemaan yhdenvertaisen opettajankoulutuksen kehittämisestä kansallisesti. Voisiko Rauman pikkunorssi, jossa tehdään tiivistä ja monipuolista yhteistyötä opettajankoulutuslaitoksen ja Normaalikoulun kanssa opetuksen, tutkimuksen, opetusharjoittelujen ja koulutusviennin kehittämisen alueilla, olla uusi malli yliopistollisesta harjoittelupäiväkodista koko Suomelle?

Lähteet:

  • McBride, B.A., Groves, M., Barbour, N., Horm, D., Stremmel, A., Lash, M., Bersani, C., Ratekin, C., Moran, J., Elicker, J., … Toussaint, S. (2012). Child development laboratory schools as generators of knowledge in early childhood education: New models and approaches. Early Education Development, 23, 153–164.
  • Pihanperä, M., Lepistö, J. & Ruokonen, I. (2022). An Integrative Literature Review of University-Based Early Childhood Education and Care Centres within Early Childhood Teacher Education Settings. Education Sciences, 12, 141. doi:10.3390/educsci12020141

>> Rauman pikkunorssin verkkosivut

Meri Pihanperän kasvokuva.

 Kirjoittaja Meri Pihanperä työskentelee Turun yliopiston Opettajankoulutuslaitoksen Rauman kampuksella projektitutkijana ja tekee väitöstutkimusta OPPI-tohtoriohjelmassa.

 Sivun pääkuva Rauman pikkunorssin, kuvaaja Meri Pihanperä.