Osallisuus on osa hyvinvointia

Aikuisina pyrimme rakentamaan yhteiskuntaa tulevien sukupolvien parhaaksi ja heidän puolestaan. Vähitellen olemme kuitenkin havahtuneet siihen, ettei tapamme toimia vastaa lasten ja nuorten omia odotuksia ja käsityksiä hyvästä elämästä. Aikuisten valmius luoda tulevaisuutta yhdessä huomisen vastuunkantaien kanssa on varsin rajallinen. Tämä passivoi ja usein turhauttaakin nousevia sukupolvia.

Koululla tulisi olla keskeinen vastuu lasten ja nuorten osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistajina. Suuri enemmistö oppilaista kuitenkin kokee mahdollisuutensa vaikuttaa yhteisöissään vähäiseksi. Myös lainlaatijoiden painopisteet näyttävät olevan toisaalla. Perus- ja toisen asteen lait sisältävät yli kymmenen kertaa enemmän tekstiä kurinpidosta ja oppilaiden velvollisuuksista kuin heidän oikeuksistaan ja osallisuudesta. Lain henkeä heijastelee osuvasti kansainvälinen vertailu, jossa suomalaisnuoret toistuvasti osoittavat tuntevansa muiden maiden nuoria paremmin yhteiskuntansa toimintaa ohjaavat instituutiot, mutta ovat samalla kaikkein haluttomimpia itse osallistumaan niiden toimintaan. Houkutteleva yhdistelmä ääriliikkeille. 

 Yhdessä tekeminen ja oleminen, sosiaalisuus, on luontainen ja välttämätön osa kasvua inhimillisyyteen. Osallisuudessa tärkeää on tunne kuulumisesta joukkoon. Kokemusta, että olen osa jotain suurempaa, jonka tekemisiin voin vaikuttaa. Osallisuuden edellytyksenä on tasavertaisuus, erilaisuuden kunnioitus ja vapaaehtoisuus. Tasavertaisessa yhteisössä jokainen löytää luontaisen roolinsa osallistua yhteiseen tekemiseen. Sen vastakohta, yksinäisyys, on vakava uhka niin yksilön kuin yhteisönkin hyvinvoinnille.

Osallisuus ei edisty erillisinä hankkeina vaan edellyttää muutosta tavassamme toimia ja kohdata lasten ja nuorten aloitteet ja ideat arkisessa kanssakäymisessä. Nuoret ovat halukkaita suunnittelemaan, toteuttamaan ja ottamaan vastuuta yhteisestä tekemisestä, kunhan tämä tapahtuu heidän omia näkemyksiään ja ehdotuksiaan kunnioittaen ja arvostaen. Aikuiselta tämä edellyttää pitäytymistä lapsia ja nuoria tukevaan rooliin, pidättäytymistä liiallisesta ohjaamisesta ja ”valmiiksi” tekemisestä lasten ja nuorten puolesta.    Osallisuuden edistäminen lasten ja nuorten arjessa on tärkeää myös demokratian ja toimivan kansalaisyhteiskunnan tulevaisuudelle. Mahdollisuus vaikuttaa ja ottaa vastuuta omasta tekemisestä on myös edellytys kestävälle motivaatiolle oppia jatkuvasti uutta.

Jouni Välijärvi

Kirjoittaja on Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan neuvottelukunnan jäsen ja Jyväskylän yliopiston koulutustutkimuksen emeritusprofessori.

Kirjoitus on osa kasvatustieteiden tiedekunnan neuvottelukunnan itselleen antamaa, vuoden 2025 loppuun ulottuvaa, tavoitetta nostaa Suomi sivistyksen kärkimaaksi. Päämäärään pyritään laajalla neuvottelukunnan, alumnitoimikunnan ja tiedekunnan eri toimijoiden yhteistyöllä.