Tutkimus lasten ruutuajasta kaipaa kasvatustieteilijöitä
Ruutuaika on ollut paljon puhuttava aihe lähes yhtä kauan, kun ruutuja on ollut olemassa. Keskustelu, joka ei useinkaan perustu tutkimuksiin, nousee pinnalle tasaisin väliajoin ja erityisesti uusien teknologioiden ilmestyessä. Edes eri järjestöjen ruutuaikasuosituksissa ei useinkaan anneta lähteitä tai perusteluita väitteille. Virallisia suosituksia on vaikea löytää hakukoneilla ja niitä ei jaeta esimerkiksi neuvolassa tai varhaiskasvatuksessa. Ruutuaikaa kuitenkin pidetään tärkeänä aiheena ja erityisesti sen negatiivisiin vaikutuksiin viitataan usein.
Aihe kiinnostaa allekirjoittanutta varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijana ja pikkulapsen vanhempana. Opinnäytetyöni, Katsaus suomalaiseen ruutuajan tutkimukseen varhaiskasvatuksen kontekstissa, valmistui toukokuussa 2025. Analysoin siinä 16 suomalaista, vuoden 2015 jälkeen julkaistua ruutuaikaan liittyvää tutkimusta, joissa tutkimuskohteena olivat varhaiskasvatusikäiset lapset.
Tutkimuksestani kävi ilmi, että kasvatustieteilijät eivät ole juurikaan tarttuneet ruutuajan tutkimukseen, vaikka ruutuaikakeskustelu käy kuumana mm. mediassa ja kodeissa. Analysoimani tutkimukset edustivat lääketiedettä, psykologiaa, ravitsemustieteitä ja liikuntatieteitä. Kirjoittajien joukossa oli myös kasvatustieteilijöitä ja osa tutkimuksista oli myös monitieteisiä. Kiinnostavaa oli myös se, että ruutuaikaa käytettiin tutkimuksissa usein vain lasten paikallaanolon mittarina, eikä sitä tai sen vaikutuksia juurikaan tarkasteltu tutkimuksen pääaiheena. Ruutuaika näyttäytyi tutkimuksissa aikana, joka vietetään ruutujen äärellä, eikä esimerkiksi kulutetun median laatua tai sisältöä oltu eritelty.
Lasten ruutuaikaan liittyvän tutkimuksen painottuminen kasvatustieteiden ulkopuolelle jättää merkittävän näkökulman keskustelun ulkopuolelle. Esimerkiksi varhaiskasvatussuunnitelman perusteet mainitsee digilaitteiden käytöstä toteamalla, että niitä hyödynnetään toiminnassa. Kuitenkin THL:än viralliset ruutuaikasuositukset ohjaavat minimoimaan pienten lasten ruutuajan maksimissaan tuntiin alle 5-vuotiailla ja nollaan alle 2-vuotiailla. Tällainen ristiriita voi aiheuttaa niin lapsille kuin vanhemmillekin epävarmuutta ja olisi hyvä, että aihetta tutkittaisiin nimenomaan suomalaisen varhaiskasvatuksen ja kasvatustieteen kontekstissa. Näin saataisiin vähintään selvyyttä suositusten ja varhaiskasvatuksen toiminnan väliselle ristiriidalle.
Opinnäytteeseen voi tutustua Turun Yliopiston julkaisuarkistossa.
Kirjoittajana Emma Riski, joka suorittaa kasvatustieteen kandidaatin tutkintoa Turun Yliopiston Rauman kampuksella. Hän on aiemmin valmistunut taiteen kandidaatiksi Lapin Yliopiston Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelmasta.
Kuva: Pixabay