Käsityötä voidaan toteuttaa lukemattomilla eri materiaaleilla ja tekniikoilla. Käsityöntekijä voi olla yhtä lailla metalli- tai puuseppä, ompelija ja koruntekijä. Oli kuitenkin käsityöntekijän valitsema tekniikka mikä tahansa, yhdistyvät heidän kokemuksissaan innokkuus tekemiseen ja tietysti vaateet muun muassa taidon oppimisesta ja keskittymiskyvystä. Käsityötekniikat ovat kuitenkin keskenään erilaisia, ja siksi ne edellyttävät myös erilaisia taitoja ja ominaisuuksia. Yksi tekniikka vaatii sorminäppäryyttä ja hienomotoriikkaa, kun taas toinen tehokkuutta ja voimankäyttöä. Yhden tekniikan osaaminen ei siis tarkoita sitä, että hallitsee helposti myös seuraavan. Mutta siinä missä käsityötekniikat vaativat erilaisia taitoja, voivatko ne myös synnyttää tekijälleen erilaisia kokemuksia? Kysymys perustuu oletukseen, että käsityön valmistuskokemus ei ole riippumaton käytetystä tekniikasta. Esimerkiksi puukaiverruksen tekeminen käsin tuottaa todennäköisesti erilaisen kokemuksen kuin CNC-jyrsimellä toteutettu kaiverrus, vaikka lopputulos voisi ulkoisesti näyttää samankaltaiselta.
Havaintojemme mukaan perinteisissä käsityötekniikoissa näyttäytyy vahvasti käsityön kehollinen ja hidas luonne, minkä vuoksi halusimme tutustua tarkemmin käsityön kokemiseen perinteistä käsityötä toteuttamalla. Siispä lähdimme näiden oletusten pohjilta tutkimuksellamme selvittämään, millaisia kokemuksia ja kokemuksesta oppimista ilmenee, kun tarkastellaan perinteiseen käsityötekniikkaan painottuvaa käsityöprosessia. Näihin kysymyksiin vastaamalla pyrimme syventämään ymmärrystä käsityöntekijän perinteisen käsityötekniikan kokemuksesta ja tarjoamaan inspiraatiota sekä erilaista lähestymistapaa käsityön olemuksen tarkasteluun.
Toteutimme tutkimuksemme autoetnografisesti, eli toimimme itse tutkijoina sekä tutkittavina kohteina. Valitsimme siis toteutettavaksi perinteiseksi käsityötekniikaksi puunkaiverruksen. Suunnittelimme kukin itselle mieluisat puunkaiverrus käsityöprojektit, joiden työskentelykertojen aikana ilmenneitä kokemuksia reflektoimme yhdessä keskustellen sekä itsenäisesti itsereflektointia tukevan kyselyn avulla. Tällä tavoin muodostimme tutkimusaineiston.
Tutkimusaineistoon perehtymällä selvitimme, että puunkaiverruskokemuksissamme korostuivat tunnekokemukset, eli esimerkiksi innostus ja mielekkyys, tai vaihtoehtoisesti turhautuminen ja epävarmuus. Koimme molemmat usein myös flow-tilaa, mikä meillä näkyi syvänä keskittymisenä ja työhön uppoutumisena. Näiden lisäksi keräsimme yhteen ilmenneitä tekijöitä, jotka eivät suoraan olleet riippuvaisia työstötekniikasta, vaan enemmänkin vuorovaikutuksessa kokemuksiemme kanssa. Tällaisia oli esimerkiksi melu, joka aiheutui muista työskentelijöistä. Kokemuksesta oppiminen puolestaan näyttäytyi meillä työvälineiden käytön ja materiaalin tuntemuksen vahvistumisena. Sittemmin myös havaitsimme työskentelyn säätelyn oppimista, toisin sanoen ymmärsimme lopettaa kaiverruskerrat hyvissä ajoin ennen, kun työskentelystä ehtii tulla raskasta ja huolimatonta.
Työskentelyn aikana ilmenneistä kokemuksista päättelimme, että puunkaiverruksen paikoillaan pysyvä ja toisteinen luonne vahvisti tässä tapauksessa tekijän yhteyttä materiaaliin sekä tekijään itseensä. Tämä tutkimustieto tuo esille, että perinteiseen käsityötekniikkaan painottuva työskentely voi tehdä materiaalin ja tekijän välisen suhteen tavallista näkyvämmäksi. Tutkimustieto lisää myös painoarvoa käsityön kokemuksen tarkastelulle perinnekäsityökontekstissa.
Reiala, A. & Tuominen, A. (2026). Kokemus puunkaiverruksesta perinteisenä käsityötekniikkana – Reflektiivinen yhteisautoetnografia. Turun yliopisto, opettajankoulutuslaitos, Rauman kampus.
Tekijät: Anu Reiala ja Antton Tuominen
Ohjaaja: Dosentti Marja-Leena Rönkkö