Puheenvuoroja utopioista -keskustelusarja jatkui marraskuussa Salome Tuomaala-Özdemirin johdolla aiheella ”Tilat utopian rakennusaineina.” Tuomaala-Özdemir on toiminut Uusi Paikallisuus-hankkeessa sekä Koneen säätiön rahoittamassa Tampereen yliopiston Naapurijurtta-hankkeessa, ja toimii nykyisin Turun yliopiston Poliittinen mielikuvitus ja vaihtoehtoiset tulevaisuudet -hankkeen erikoistutkijana. Tuomaala-Özdemir esitteli erityisesti Naapurijurtta-hankkeesta tehtyjä havaintoja ja kokemuksia tutkimusalueellaan Tampereen Hervannassa. Naapurijurtta-hankkeessa tutkijat halusivat havainnoida tilan merkitystä yhteisöissä, mutta myös tuoda kaupunkisuunnittelua lähemmäs asukkaita.

Seminaarin alussa Tuomaala-Özdemir johdatti harjoitukseen, jonka tarkoituksena oli kiinnittää huomiota keholliseen olemiseen ja tilaan. Harjoituksessa havainnoitiin erityisesti aistikokemuksia ja tilan ja kehon suhdetta, ja näin johdateltiin tilan merkityksen tiedostamiseen.

Harjoituksen jälkeen Tuomaala-Özdemir käsitteli tilan ja yhteisöjen suhdetta. Tilat ovat yhteisöille tärkeitä, mutta kaupungeissa ja kunnissa yhteiset tilat ovat aliresursoituja, ja lähiöissä yhteisten tilojen varaaminen voi olla vaikeaa. Idean jurttaan Tuomaala-Özdemir sai matkustaessaan, kun erään seurakunnan remontin aikana väestötilana toimi jurtta. Hervantaan toteutettu naapurijurtta oli liikuteltava tila, joka pystytettiin sekä kaupunki- että metsätiloihin, ja kommunikoi siten tilana ympäristönsä kanssa. Esteettömyys teki jurtasta avoimen kaikille yhteisön jäsenille.

Projektin tutkijat kokivat kaupunkisuunnittelun osallisuusargumenttien olevan pitkälti tyhjää retoriikkaa, jonka johdosta aiheesta haluttiin tehdä osallistavampaa yhteisön jäsenille. Jurtan intiimi ilmapiiri salli tutkijoiden saavuttaa tutkimuskenttää ja sen ihmisiä, ja siellä järjestettiin keskustelutilaisuuksia liittyen kaupunkisuunnitteluun. Asukkaiden kanssa keskusteltiin yhdessä Hervannasta, toiveista alueen suhteen ja sen kuvitteellisista tulevaisuuksista.

Jurtasta tuli merkityksellinen myös yhteisön itsenäiselle osallisuudelle. Avoin oleskelu tilassa loi kuulumisen ja turvallisuuden tunnetta, jossa ihmiset eri ikäryhmistä ja etnisyyksistä tulivat yhteen. Asukkaat lapsista asti järjestivät jurtassa tapahtumia myös tutkimuksen ulkopuolella, ja jurtasta tuli paikka, jossa pidettiin muun muassa partiokokouksia ja ompelukerhoja. Intiimi ilmapiiri salli siis sekä tutkimuksellisia että yhteisöllisiä hyötyjä.

Tuomaala-Özdemirin esityksen lopuksi hän pohti itsekin, millä tavalla tilat oikeastaan toimivatkaan utopioiden rakennusaineina. Seminaarin osallistujat pohtivat esimerkiksi tilan ja ajan suhdetta, sekä myös valta- ja auktoriteettiaseman purkamista erilaisissa tiloissa. Kysymyksiä esitettiin esimerkiksi siitä, sallivatko erilaiset tilat ajankäytön eri tavoin sen hyödyllisyyden näkökulmasta, ja muotoutuuko auktoriteetti eri tavoin suhteessa tilaan esimerkiksi kehojen sijoittumisen suhteen. Tuomaala-Özdemirin esitys oli osallistava ja ajatuksia herättävä, ja hän onnistui luomaan myös seminaarista turvallisen ja dialogiin osallistavan tilan.

[Nea Laitinen on kirjoittanut tekstin osana harjoitteluaan sosiologian oppiaineessa syksyllä 2021.]