Studia Maritima kertoo tarinoita ja asiaa merenkulusta

Studia Maritima on avoin luentosarja kaikille merenkulkualan aiheista kiinnostuneille. Luennoilla pääset kuulemaan merenkulun ammateista, alan kehityksestä ja trendeistä – kiehtovia merimiestarinoitakaan unohtamatta. Aiheista kertovat merenkulkualan koulutuksen asiantuntijat, alan yritysten kuten satamien, operaattoreiden ja meriteollisuuden asiantuntijat sekä aiheisiin perehtyneet tutkijat.

Studia Maritima -luentoja on perinteikkäästi jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan järjestetty aina samana päivänä ja samalla sisällöllä peräkkäin Turussa Forum Marinumissa ja Raumalla Merikoulunmäellä. Luennot ovat keränneet oman uskollisen kuulijakuntansa molemmilla paikkakunnilla. Osallistujista löytyy kokeneita merenkulkijoita ja muita alan ammattilaisia, joiden toisinaan kiperienkin kysymysten ja syvältä ammentavien näkemysten ansiosta tilaisuuksissa on välitön ja keskusteleva tunnelma. Tätä välitöntä, alkuperäistä tunnelmaa on nyt pandemia päässyt rajoittamaan, mutta ala elää ja tilaisuuden toteutustavat muokkautuvat tilanteen mukaan. Luennot on nyt järjestetty verkon välityksellä, ja sen ansiosta kenellä tahansa paikasta riippumatta on mahdollisuus päästä kuulemaan ja keskustelemaan kiinnostavista merenkulkualan aiheista.

Tämän kevään luennoista viimeinen järjestetään 6.4.2021 kello 12.00, jolloin tradenomi Amanda Guvenius luennoi aiheesta “Miksi konttialuksilla tapahtuu niin paljon onnettomuuksia?” Luennon kesto on noin tunti.

Brahea-keskuksen Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus (MKK) vastaa Studia Maritima -luentojen käytännön järjestelyistä, ja yhteistyössä ovat mukana Merenkulkualan opetuksen ja tutkimuksen kannatusyhdistys ry, Forum Marinum, Aboa Mare, Satakunnan ammattikorkeakoulu ja WinNova. Mikäli et pääse luennolle tapahtuma-aikaan, ne ovat katsottavissa verkkosivuillamme tallenteina aina kahden viikon ajan luennon jälkeen. Luentosarja jatkuu taas syksyllä. Toivottavasti tapaamme sinutkin verkon välityksellä kiehtovien aiheiden parissa tarinoiden ja keskustellen.

Kirjoittaja

Sari Nyroos työskentelee koulutuspäällikkönä Brahea-keskuksen Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksessa ja on saanut ilon osallistua Studia Maritima -luennoille kolmella vuosikymmenellä.

Linkkejä Studia Maritiman sivuille ja luentotallenteisiin

Lisätietoja Studia Maritimasta

Luentotallenteet 

Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus

Tapahtumakalenteri