Historiikki

Turkulaisten yliopistojen yhteistoimintaa jo yli 60 vuotta

Hieman yli 60 vuotta sitten helmikuun 15. päivänä 1957 pidettiin Turun yliopistolla tiedotustilaisuus, jossa turkulaisten yliopistojen edustajat ilmoittivat yliopistojen perustaneen Turun korkeakoulujen yhteiskunnallis-taloudellisen tutkimusyhdistyksen. Yhdistyksen takana olivat Turun Yliopisto, Åbo Akademi, Turun kauppakorkeakoulu ja Handelshögskolan vid Åbo Akademi. Kaksi viimeksi mainittuakin olivat siis tuohon aikaan itsenäisiä korkeakouluja. Kaikki silloiset turkulaiset sanomalehdet Turun Sanomat, Uusi Aura, Turun Päivälehti, Åbo Underrättelser ja Uusi Päivä julkaisivat parin päivän päästä asiasta laajahkon uutisen, viimeksi mainittu jopa etusivullaan. Asia siis koettiin tärkeäksi. Mistä oli kyse?

Åbo Akademin kansantaloustieteen professori Carl Eric Knoellingerin 75-vuotisjuhlakirjassa on Väinö Luoman, josta tuli Turun kauppakorkeakoulun taloussosiologian professori, kirjoittama artikkeli, jossa kerrotaan, että syksyllä 1952 hän otti yhteyttä Knoellingeriin, koska suunnitteli työmarkkinakysymyksiin liittyvää väitöskirjaa, ja näistä kysymyksistä myös Knoellinger oli kiinnostunut. Talvella 1953 syntyi sitten asiasta kiinnostunut piiri, joka kokoontui noin kerran kuussa. Piirin kantajoukkona olivat muun muassa Timo Helelä, sittemmin Suomen Pankin johtaja, Mauno Koivisto, Rolf Kullberg, sittemmin Suomen Pankin pääjohtaja, Juhani Paasivirta, sittemmin Turun yliopiston poliittisen historian professori ja Klaus Sahlgren, sittemmin YK:n apulaispääsihteeri. Kokouksissa esiintyi myös monia vieraita niin kotimaasta kuin joitakin ulkomailtakin. Siten ”50-luvulla ei missään muualla Suomessa työelämän ongelmia pohdittu samantasoisesti ja yhtä laajasti”, kirjoittaa Luoma.

Vähitellen epävirallisesta piiristä syntyi yhdistys, jonka puheenjohtajaksi valittiin Turun yliopiston sosiologian professori Esko Aaltonen. Hän kertoi yhdistyksen taustasta ja tarkoitusperistä tiedotustilaisuudessa seuraavaa.

Yhdistyksen tarkoituksena oli ”edistää ja tukea sellaista tieteellistä tutkimusta, jonka kohteina ovat taloudelliset ja yhteiskunnalliset sekä niihin liittyvät aiheet”. Tarkoituksen toteuttamiseksi pyritään luomaan käytännön edellytykset ”perustamalla korkeakoulujen yhteisen tutkimuskeskus tai ryhtymällä muihin samantapaisiin toimenpiteisiin”. Ja Aaltonen tarkensi vielä asiaa sanoen, että kehitys kulkee kohti tilastollista kvantitatiivista tutkimusta, jonka toteuttamiseksi kalliit ”tilastokoneet” ovat välttämättömät. Hankinta helpottuu, jos hankinnan takana on suurempi ryhmä.

Lähiajan tutkimuskohteiksi hahmoteltiin muun muassa maaseudun sosiaalisten ja kulttuuristen olojen muutoksia, asuntotuotantoon ja asuntopulaan liittyvät ongelmat, työvoiman liikkuvuutta Turun talousalueella ja saariston ongelmia. Aaltonen toivoi, että eri laitokset ja yksityiset henkilöt antaisivat hankkeelle tukensa. Tampereelle siirtyvään Yhteiskunnallisen korkeakoulun (nykyisen Tampereen yliopiston) tutkimuslaitokselle monta sataa tuhatta maksaneet koneet on hankittu, ja ”näin ollen tulisi Turunkin pysyä perässä, ja nyt on ainakin alku saatu aikaan”.

Turkulaisten yliopistojen yhteiskuntatieteellistä tutkimuskeskusta ei koskaan syntynyt, vaikka sitä tarmokkaasti ajettiin vielä 1960-luvun puolivälissä. Valtiovalta pysyi hankkeelle kylmänä. Sittemmin tutkimuskeskus ajautui unohduksiin, ja ei vähiten siksi, että Turun yliopistossa sai aloittaa toimintansa yhteiskuntatieteellinen tiedekunta: hanke, jota oli ajettu jo yliopiston perustamisesta 1920-luvun alusta asti. Yhteisestä ”tilastokoneiden” hankinnastakaan ei tullut mitään, sillä kehitys riensi kovaa vauhtia eteenpäin, ja siten ei vain yksittäisiin yliopistoihin vaan myös yliopistojen laitoksille hankittiin jo 1950-luvun lopulla koneita, jotka lajittelivat reikäkortteja. 1960-luvun alussa sitten yliopistoille tulivat tietokoneet, vaikka vielä pitkän aikaa suuria ja vaativia analyyseja varten jouduttiin lähettämään reikäkortteja aina Pohjoismaiseen laskentakeskukseen Kööpenhaminaan saakka.

Alusta asti pidettiin tärkeänä, että tutkimusyhdistyksellä oli kiinteät siteet Turun kaupunkiin ja turkulaiseen elinkeinoelämään. Tämä pyrittiin turvaamaan muun muassa siten, että yhdistyksen sihteeri tuli liike-elämän – usein Turun kauppakamarin piiristä. Turun kaupunki tilasikin yhdistykseltä joitakin tutkimuksia muun muassa 1960-luvun puolivälissä laajan matkailututkimuksen. Myös yhteisiä kaupungin kehittämisseminaareja on järjestetty.

Ehkä kuitenkin yhdistyksen tärkeimmäksi toimintamuodoksi tulivat erilaiset esitelmätilaisuudet, joissa käsiteltiin niin ajankohtaisia tutkimuksia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä ja ongelmia. Aiheita ovat vuosien varrella olleet muun muassa audiovisuaaliset opetusmenetelmät, tieteen vaikutukset, työvoiman vaihtuvuus sekä jopa Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus ja journalismi.

Viime vuosituhannen lopulla toimintaa päätettiin keskittää yhteen huomattavaan esitelmätilaisuuteen, jonka nimeksi ristittiin presidentin luvalla Mauno Koivisto luento. Esitelmöitsijöiksi on pyritty saamaan alansa huippuasiantuntijoita. Useat esitelmöitsijät ovat olleetkin ulkomaisia professoreja kotimaisiakaan asiantuntijoita unohtamatta. Tämän vuosituhannen aiheita ovat olleet muun muassa globalisaatio, hyvinvointivaltion ongelmat ja nuorten poliittinen passiivisuus. Luennoitsijana on ollut myös itse presidentti Koivisto, joka halusi pitää vuoden 2004 luennon kovasti presidentin näköisellä filosofisella aiheella Kontrafaktuaalinen historian tarkastelu. (Kontrafaktuaalinen tarkastelu tarkoittaa asioiden pohtimista siltä kannalta, että ei olisikaan tapahtunut niin kuin tosiasiassa tapahtui.) Presidentti ja rouva Koivisto ovat osallistuneet luennolle ja sitä ennen tarjotulle lounaalle aina viime vuosiin asti.

Uutta aluevaltausta yhdistykselle on merkinnyt se, että yhdistys on alkanut julkaista vuodesta 2008 alkaen kerran vuodessa tieteellistä lehteä nimeltä Research on Finnish Society (vuodesta 2021 alkaen Finnish Journal of Social Research). Lehdessä on pyritty julkaisemaan kunkin Koivisto-luennon teksti, ja viime aikoina on englanninkieliseen lehteen tarjottu ja julkaistu muidenkin kuin vain suomalaisten tutkijoiden tekstejä.

1990-luvulta alkaen opetusministeriö on kovasti patistanut yliopistoja yhteistoimintaan ja työjakoon ikään kuin uutena asiana. Turussa kuitenkin yhteistoiminnalla yli kielirajojen on pitkät perinteet, tätä ei aina ole Helsingissä asti muistettu.

– Timo Toivonen