TUCEMEMSin helmikuun kuukausiesitelmässä puhumassa oli FT Reima Välimäki aiheesta Kuinka kuulustella kerettiläisiä? Petrus Zwickerin ohjeet ja käytäntö valdesilaisten inkvisitioihin 1391–1404. Välimäki käsitteli esitelmässään valdesilaisuutta, harhaoppista liikettä ja valdesilaisia kuulustellutta inkvisiittoria Petrus Zwickeriä.

Valdesilaisuus oli syntynyt 1170-luvulla Lyonin kaupungissa Ranskassa, jossa kauppias nimeltä Valdés koki uskonnollisen herätyksen ja alkoi saarnata apostolista elämäntapaa. Apostolisuus tarkoitti Jeesuksen opetuslasten seuraamista köyhinä kiertelevinä saarnaajina. Välimäen mukaan tämä ihanne on hyvin samantapainen kuin toisessa

Valdésista myöhemmin tehty veistos Wormsissa.
By Alexander Hoernigk – Own work, CC BY 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=47155297

keskiaikaisessa hengellisessä liikkeessä, fransiskaanisääntökunnassa. Toisin kuin fransiskaanit, valdesilaiset eivät kuitenkaan onnistuneet saamaan kirkollista hyväksyntää elämäntavalleen, ja heidät julistettiin harhaoppisiksi vuonna 1184. Liikettä vainottiin, mutta siitä huolimatta se levisi laajalle alueelle Euroopassa.

Välimäen mukaan alun perin suurin erimielisyys kirkon ja valdesilaisten välillä liittyi lähinnä saarnaamiseen. Kirkko tahtoi kontrolloida saarnaamista, eikä hyväksynyt siksi valdesilaisten maallikkojen saarnaamista. Harhaoppiseksi julistettuina valdesilaiset kuitenkin radikalisoituivat aiempaa enemmän, ja heidän opissaan alettiin kritisoida Katolisen kirkon väärinä pidettyjä opinkappaleita, esimerkiksi kiirastuli-oppia, pyhimyskulttia sekä yhteiskunnallisia seikkoja kuten kirkon liiallista rikkautta ja valtaa.

Petrus Zwicker oli celestiinimunkki, joka toimi inkvisiittorina 1300- ja 1400-lukujen taitteessa. Hänen inkvisitiostaan on säilynyt erilaista aineistoa, jota Välimäki on käyttänyt lähdemateriaalinaan. Esitelmässään Välimäki käsitteli erityisesti kysymyskaavoja, joita on käytetty valdesilaisten kuulusteluissa. Zwickerillä oli hänen mukaansa kaksi kysymyskaavaa, lyhyt ja pitkä, joista kummassakin on kuitenkin useita kymmeniä kysymyksiä esitettäväksi kuulusteltavalle.

Kysymyskaava alkoi valalla, jossa kuulusteltava vakuuttaa vastaavansa totuudenmukaisesti kysymyksiin. Vala oli itsessään jo ensimmäinen kysymys, sillä valdesilainen oppi kielsi vannomasta valoja, ja siitä miten kuulusteltava suhtautui valan vannomiseen, inkvisiittori saattoi päätellä miten helposti tämä oli saatettavissa takaisin äitikirkon helmoihin. Kaava jatkui kysymyssarjalla, jossa tiedusteltiin aluksi henkilötiedot ja tiedot sukulaisista, sekä kuulusteltavan oma näkemys siitä katsooko hän kuuluvansa

Reima Välimäki pitää esitelmää.

valdesilaisiin. Sen jälkeen seurasi pitkä lista kysymyksiä koskien oppia ja moraalia, ja lopuksi kuulusteltavalta kysyttiin halusiko hän palata takaisin kirkon helmaan. Lopussa kuulusteltava vannoi taas uudelleen valan, jossa peloteltiin roviolla polttamisella, jos kuulusteltava uudelleen lankeaisi harhaoppiin.

Rangaistuksena roviolla polttaminen oli kuitenkin hyvin harvinainen. Välimäen mukaan myöskään kuulusteltavien kidutuksesta ei ole säilynyt Petrus Zwickerin inkvisition kohdalla lähteitä. Sen sijaan Välimäen mukaan inkvisitiokuulustelujen kohdalla tällä aikakaudella voidaan puhua uudelleen teologisoitumisesta, mitä Välimäki väitöskirjassaan käsittelee laajemmin. Harhaoppi alettiin nähdä uudelleen hengellisenä ongelmana, jolloin ratkaisuksi ei riittänyt harhaoppisen tuomitseminen varoitukseksi muille, vaan tarkoituksena oli saattaa harhautunut takaisin katolisen kirkon huomaan. Tämä tarkoittaa käytännössä inkvisition kuulustelujen kohdalla sitä, että kuulustelutilanne läheni jonkinlaista opetustilannetta tai tavallista rippikeskustelua, jossa kuulusteltavaa pyrittiin opettamaan ja taivuttamaan oikeaan uskoon.

Miika Norro

TUCEMEMS, Suomen kirkkohistoriallinen seura ja Turun Historiallinen Yhdistys järjestävät 15.–16.3.2017 seminaarin Reformation shaping culture and society in the past and in the present – Reformaatio kulttuurin ja yhteiskunnan muokkaajana menneisyydessä ja nykyään​​​. Paikkana on Turun yliopiston luentosali II yliopiston päärakennuksessa. Seminaari on kaikille avoin ja ilmainen ja sinne voi vapaasti tulla kuuntelemaan vain yhtä kiinnostavaa esitelmää, tai vaihtoehtoisesti perehtyä reformaation historiaan syvällisesti koko kaksipäiväisen ajan. Kahvituksen määrän arvioimiseksi toivomme että mahdollisimman moni voisi ilmoittaa osallistumisestaan Konsta-järjestelmän kautta. Ilmoittautua voi kumpaankin päivään erikseen.

Seminaari on osa reformaation merkkivuoden ohjelmatarjontaa, ja sen suunnittelussa on pyritty huomioimaan paitsi reformaation itsessään kiinnostava historia, myös merkittävän tapahtuman vaikutukset suomalaiselle kulttuurille ja yhteiskunnalle aina meidän päiviimme asti. Ensimmäisenä päivänä esitelmät ovat englanniksi, kun seminaariin saapuu tutkijoita Ruotsista, Yhdysvalloista ja Saksasta. Ensimmäisen päivän teemoja ovat reformaation syyt, sen vaikutukset kansallisen identiteetin luomiseen ja reformaation merkitys tänä päivänä.

Toinen päivä on suomenkielinen, ja tuolloin keskeisiä teemoja ovat reformaation vaikutus Suomen kielen kehitykselle, erilaiset näkökulmat Lutheriin ja luterilaisuuteen sekä yhteiskunnan ja kirkon järjestelmien muutokset, joita reformaatio aikaansai.

Lämpimästi tervetuloa!

Seminaarilla on oma Facebook-sivu.

Ohjelma:

WEDNESDAY 15.3.2017

Session 1: The roots and reasons of the reformation
11.00 Welcome to Turku
11.05 Professor emeritus Bertil Nilsson (University of Gothenburg): Church before the reformation in the Northern Countries
12.00 PhD Ilmari Karimies (University of Helsinki): Medieval Augustinian theology and the
Reformation.

12.40 Lunch

Session 2: Christian sources of national identities
14.00 Professor Kurt Villads Jensen (Stockholm University): Christianity and Cultural encounters in the North during the Middle Ages and in the Reformation era.
14.45 Professor Jason Lavery (Oklahoma State University): Agents of the National Project? Historians and Finland’s Reformation.

15.45 Coffee

Keynote lecture
16.00 Professor Margot Kässmann (Special Envoy of the Council of the Evangelical Church in Germany (EKD) for the Anniversary of the Reformation 2017): The significance of the reformation today

17.00 Ending discussion

17.15 Excursion: Turku – a city of Reformation (visit to the Turku Cathedral and a short walk in Turku). PhD, Adjunct Professor Liisa Seppänen (University of Turku)

TORSTAI 16.3.2017

Sessio 3: Reformaatio, kieli ja kansallinen identiteetti
09.30 Tervetulosanat
09.35 Professori emerita Kaisa Häkkinen (Turun yliopisto): Suomen kirjakielen synty reformaation aikana
10.20 FT Kaius Sinnemäki (Helsingin yliopisto): Suomi – Pyhä kieli?
10.50 FT Anneli Portman (Helsingin yliopisto): Suomi tsaarien suussa – luterilaisen kansallisen identiteetin rakentumisesta 1800-luvulla

11.30 Lounastauko

Sessio 4: Luther ja luterilaisuus – näkökulmia

12.30 Tervetuloa
12.35 Professori Antti Laato (Åbo Akademi): Toledot Jeshu -traditio ja Lutherin juutalaisvastaiset kirjoitukset
13.05 TT, dosentti Niko Huttunen (Helsingin yliopisto): Luterilaisen esivaltaopin kehitys Suomessa
13.35 TM, tohtorikoulutettava Sini Mikkola (Helsingin yliopisto): Moninainen naiseus Lutherin ajattelussa

14.05 Kahvi

Sessio 5: Uudelleen järjestyminen kirkossa ja yhteiskunnassa
14.30 FT, dosentti Liisa Seppänen (Turun yliopisto): Reformaation vaikutus Turun kaupunkikuvaan
15.00 Emeritus arkkipiispa Jukka Paarma: Reformaation tuomat muutokset Suomen kirkolliseen elämään
15.30 FT Virpi Mäkinen (Helsingin yliopisto): Reformaation merkitys köyhäinhoidon uudistamisessa Euroopassa

16.00 Loppukeskustelu, seminaarin päätös

Syksyn tauon jälkeen TUCEMEMS järjestää taas keväällä kuukausiesitelmiä. Kevään ensimmäinen esitelmätilaisuus oli 27.1.2017, jolloin puhumassa oli FT Sonja Hukantaival otsikolla Rakennusten ritualistiset kätköt – Kansanusko arkeologian näkökulmasta. Hukantaival väitteli viime syksynä samasta aihepiiristä.

Rakennuskätköillä Hukantaival tarkoitti tahallisia rakennuksen rakenteisiin kätkettäviä esineitä. Perinne on ikivanha, ja jatkuu edelleen, joskin sille annetut merkitykset ovat muuttuneet eri aikoina. Aikarajaus väitöstutkimuksessa oli kuitenkin 1200–1950 välillä, eli kattoi lähes koko Suomen historiallisen ajan.

Hukantaival käytti tutkimuksessaan moniaineistoista menetelmää, jossa lähtökohtana olivat arkeologiset löydöt. Suurimman osan aineistosta muodostivat kuitenkin folklore-tiedonnannot, joita oli kerätty erityisesti 1800-luvulla. Lisäksi tutkimuksessa käytettiin muutamia historiallisia lähteitä, kuten oikeuspöytäkirjoja, joissa rakennuskätköistä kerrotaan.

Esitelmässään Hukantaival esitteli kiinnostavasti sitä, kuinka erilaiset kätketyt esineet liittyivät useimmiten tiettyihin kätkösyihin. Esimerkiksi hevosenkallo kätkettiin aineiston mukaan useimmiten uunin rakenteisiin torjumaan syöpäläisten pääsyä sisälle taloon.

Hevosen kallon uskottiin suojaavan taloa syöpäläisiltä. By Dr. Karl Rothe, Ferdinand Frank, Josef Steigl – Naturgeschichte für Bürgerschulen. Dr. Karl Rothe, Ferdinand Frank, Josef Steigl. I. Wien 1895, Verlag von A. Pichler’s Witwe & Sohn., Public Domain, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=640234

Elohopeaa puolestaan kätkettiin usein suojaksi pahaa vastaan, esimerkiksi pahantahtoista taikuutta vastaan. Kolikoilla saatettiin kommunikoida talonhaltijan kanssa menestyksen takaamiseksi.

Erilaisia kätkösyitä oli useita, joskin selvästi tärkeimmäksi nousivat talon suojeluun, syöpäläisten torjuntaan ja onnen ja varallisuuden varmistamiseen liittyvät syyt. Silloin tällöin kätköissä saattoi olla kyse myös naapurin vahingoittamisesta, mikä tietysti vaikeuttaa arkeologin mahdollisuuksia tunnistaa hyväntahtoinen taikuus pahantahtoisesta, sillä molemmissa käytettiin samoja esineitä ja samoja paikkoja taikuuden harjoittamiseen, jolloin arkeologinen löydös voi periaatteessa viitata kumpaan tahansa taikuuden muotoon. Arkeologian näkökulmasta kätköjen erottaminen hukatuista tai vahingossa rakenteisiin joutuneista esineistä on joskus vaikeaa, sillä esimerkiksi kolikko saattaa joutua lattianrakoon myös vahingossa. Joissakin tapauksissa kätkö on kuitenkin selvästi tunnistettavissa, kuten edellä mainitun uuniin muuratun hevosenkallon tapauksessa. Myös kahden tiilen väliin muurattu kolikko on selvästi tahallisesti kätketty.

Ylivoimaisesti eniten kätköjen haluttiin suojaavan noitien pahoilta taioilta. Tuon ajan ajattelussa noita saattoi olla kuka tahansa kateellinen naapuri, joka halusi tuhota tai

Sonja Hukantaival pitää esitelmää.

ryöstää itselleen talon vaurauden ja omaisuuden. Rakennukseen tehtävän kätkön uskottiin voivan estää pahanvoiman pääsy sisälle taloon, jolloin noita tai tämän taikuus ei voinut vahingoittaa rakennuksessa asuvia tai olevia ihmisiä tai eläimiä. Erityisesti navetta tuli suojata hyvin, sillä siellä olivat lehmät, jotka tuottivat talon vaurauden.

Kätköperinne on tunnettu koko Suomessa, joskin se on painottunut eri tavoin eri alueilla ja eri aikoina, ja jatkuu edelleen. Kätköjen merkitys on muuttunut. Kun ennen kätköt oli suunnattu nykyhetkessä uhkaavia vaaroja vastaan tai vaihtoehtoisesti kommunikointiin menneitten sukupolvien esi-isien kanssa, niin nykyiset kätköt on suunnattu tuleville polville, kertomaan jotakin meidän ajastamme, kuten julkisten rakennusten perustuksiin muurattavien aikakapseleiden kohdalla.

Seuraavat kuukausiesitelmät pidetään 17.2.2017 ja 10.3.2017 klo 14 Janus-salissa.

Miika Norro

Turku Centre for Medieval and Early Modern Studies järjestää keväällä 2017 yleisöluentosarjan Kirkko keskellä muutosta. Reformaation vaikutus kulttuuriin ja kirkkoon reformaation merkkivuoden kunniaksi. Luentosarjan ensimmäinen luento järjestettiin maanantaina 23.1., jolloin puhumassa oli oikeushistorian professori Mia Korpiola otsikolla ’Sovintoon Jumalan ja seurakunnan kanssa’: Kirkkokuri reformaatioajan Ruotsissa.

Korpiolan luento käsitteli niitä muutoksia, joita reformaatio aikaansai kirkkokurissa ja laajemminkin lainkäytössä Ruotsin valtakunnassa. Keskiajalla ja reformaation aikana oikeutta määrittivät useat erilaiset lait ja sääntökokoelmat. Katolisena aikana koko

Mia Korpiola pitää luentoa.

Eurooppaa koski Corpus iuris canonici, eli kanonisen (kirkollisen) lain kokoelma. Kokoelma sisälsi paavin antamia ja kaikkia läntisen kristikunnan asukkaita sitovia paavillisia käskykirjeitä eli dekretaaleja. Lisäksi koko Euroopassa seurattiin kanonisen oikeustieteen kirjoituksia lain soveltamisesta ja yleisten kirkolliskokousten päätöksiä. Paikallisella tasolla vaikutti lisäksi myös muita lakeja, Ruotsin tapauksessa esimerkiksi maakuntalait, paikallisen kirkollisen hallinnon päätökset ja maallisen ja kirkollisen vallan väliset sopimukset.

Reformaation jälkeen useat lait ja asetukset säilyivät käytännössä muuttumattomina, mutta myös joitakin merkittäviä muutoksia tapahtui. Esimerkiksi kanonisella oikeudella ei katsottu olevan enää virallista asemaa, vaikka käytännössä se vaikutti edelleen lainkäytön taustalla. Suurin muutos oli kuitenkin se, että kirkon päämies ei enää ollut paavi vaan kuningas. Näin maallinen valta sai aikaisempaa merkittävämmän aseman kirkon asioista päätettäessä, kirkon oma tuomiovalta pieneni.

Suuri muutos tapahtui myös rippikäytännössä. Koska Martin Luther oli painottanut teologiassaan syntisen ihmisen pelastumista yksin armosta, yksin Kristuksen ristinkuoleman tähden, ei reformaation oppeja noudattava kirkko enää voinut määrätä ripittäytyville henkilöille katumusharjoituksia. Harjoitukset olivat olleet keskeinen osa katolista teologiaa. Jokaisen kristityn oli tullut ripittäytyä vähintään kerran vuodessa. Jotta synnit saattoi saada anteeksi, oli syntisen ollut osoitettava aitoa katumusta tehdyistä teoista, hänen oli tullut tunnustaa kaikki synnit suullisesti papille ja hänen oli olla hyvittänyt tehdyt pahat teot kärsineelle osapuolelle. Tämän jälkeen ripin vastaanottanut pappi määräsi katumusharjoituksen, jonka jälkeen synnit sai anteeksi. Harjoitus saattoi olla esimerkiksi paastoamista tiettyinä päivinä, almujen antamista, raskaita ja pitkiä pyhiinvaelluksia tai rukouksia. Tietyt erityisen raskaat synnit saattoi antaa anteeksi vain piispa tai jopa ainoastaan paavi.

Reformaation jälkeen rippikäytäntö kyllä jatkui luterilaisessakin kirkossa, mutta Lutherin ajatuksien mukaan synnit sai anteeksi uskon kautta lahjana, eivätkä katumusharjoitukset tulleet enää kyseeseen. Sen sijaan pahaa tehneen henkilön tuli sovittaa tekonsa yhteisön ja Jumalan kanssa, ja tässä kyseeseen tulivat myös julkiset häpeärangaistukset. Ruotsin valtakunnassa kirkkokurista tuli tällä tavoin osa kokonaisrangaistusjärjestelmää, jossa rikoksen tehnyt ihminen tuomittiin ensin maallisessa tuomioistuimessa ja sitten kirkon järjestelmässä.

Ymmärtääksemme tuon ajan ajattelua, meidän on oltava selvillä kahdesta periaatteesta, jotka vaikuttivat rikos- ja rangaistusjärjestelmän taustalla. Ensinnäkin, kaikkien rikosten ajateltiin olevan syntiä ja kaikkien syntien rikoksia. Tämä tarkoittaa sitä, että myös teoista, joita ei oltu määritelty rikoksiksi, saattoi saada rangaistuksen, päinvastoin kuin meidän nykyisessä oikeusjärjestelmässämme, jossa ketään ei pitäisi rangaista jos hän ei ole rikkonut olemassa olevaa lakia. Toiseksi, Jumalan ajateltiin rankaisevan koko yhteisöä esimerkiksi katovuosilla, sodilla tai muilla onnettomuuksilla, jos pahantekijä jäi rankaisematta. Sen vuoksi oli tärkeää että jokainen syntiä tehnyt saatiin katumaan ja pyytämään tekojaan anteeksi.

Jalkapuut Ulvilan keskiaikaisessa kirkossa. Jalkapuissa saatettiin istuttaa häpeärangaistuksen saaneita seurakuntalaisia. By Joe Kaniini – Oma teos, CC BY-SA 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=20656587

Käytännössä järjestelmä toimi siten, että yksityisessä ripissä ihmiset saattoivat vapaaehtoisesti tunnustaa syntinsä papille. Tämä nähtiin hyvänä asiana, sillä sen katsottiin osoittavan aitoa katumusta. Jos taas tehty synti oli julkinen ja yleisesti tiedetty, ei sitä voinut tunnustaa yksityisesti, vaan piti tehdä julkinen synnintunnustus. Ensin maallinen tuomioistuin otti rikoksen tehneen henkilön käsittelyynsä, ja kärsittyään mahdollisen rangaistuksen synnintekijä tuli kirkon käsittelyyn. Syntisen tuli tehdä julkinen synnintunnustus, ja vakavista rikoksista hänet saatettiin laittaa kirkon ovelle alasti seisomaan useana sunnuntaina, piiskata ja sen jälkeen hänen tuli vielä kirkossa julkisesti kertoa rikoksensa koko kansalle. Tällä tavoin yksilö teki sovinnon yhteisön kanssa, ja hänet voitiin ottaa taas mukaan yhteisöön ja hänelle annettiin anteeksi.

Reformaation myötä kirkon tuomiovalta kaventui, mutta yhteistyö valtion kanssa lisääntyi. Uuden ajan alussa kirkko ja valtio olivatkin saumattomassa yhteistyössä saattaakseen rikoksen tekijät lain eteen, mikä tehosti ja kovensi kirkkokuria.

Miika Norro