Sukupolvien Suomi

Suomen väkiluku on tällä hetkellä 5,5 miljoonaa. Kun maa itsenäistyi vuonna 1917, kansalaisia oli 3,1 miljoonaa. Emme useinkaan tule ajatelleeksi, miten demografiset tekijät vaikuttavat kulttuurisesti – miten menneisyyden ihmiset näkivät tulevaisuutensa, miten tänään koemme oman menneisyytemme tai millaisia aineksia tänä vuonna syntyvät pienokaiset saavat historiakuvansa rakentamiseen tulevaisuudessa.

Suomen itsenäistyessä hyvin suuri osa maan väestöstä oli lapsia. Reilu kolmasosa, 34 % kansasta, oli alle 14-vuotiaita, kun tänään samanikäisiä on vain noin 16 % väestöstä. Valtaosalla suomalaisista oli vuonna 1917 elämä edessään, niin kuin vastasyntyneellä valtiolla. Suomi oli myös kansainvälinen maa Venäjän vallankumouksen jälkeisten väestöliikkeiden seurauksena. Tämän nuoruuden keskelle tuli vuosi 1918, punaisten ja valkoisten kamppailu, jossa Suomen väestöä kuoli enemmän kuin minään muuna itsenäisyyden vuotena.

Itsenäinen Suomi on satavuotias, mutta aika on suhteellista. Synnyin itse vuonna 1961, jolloin maa oli vasta 44-vuotias ja toisen maailmansodan päättymisestä oli kulunut vain 16 vuotta. Historia oli tuoreessa muistissa valtaosalla väestöä, paitsi minulla, joka olin vasta avannut silmäni. Vanhempani olivat syntyneet itsenäiseen maahan ja heidän vanhempansa autonomian ajan lopulla.

Kuuntelin hiljattain Yleisradion Elävästä arkistosta haastattelun, joka muistutti historian lyhyydestä. Radiotoimittaja oli vuonna 1950 haastatellut 80-vuotiasta vanhusta, vahtimestari J. Envallia, jonka puhe kuulosti aivan siltä kuin se olisi vastikään nauhoitettu. Envall oli paikalla Suomen senaatissa, kun Eugen Schauman ampui kenraalikuvernööri Bobrikovin kesäkuussa 1904. Radion kautta välittyi muistitietoa sukupolvikokemuksesta, sortovuosien väkivallasta, jonka – silloin kun itse synnyin – moni vielä muisti kuin eilisen päivän.

Sata vuotta on aika, joka on kommunikatiivisen muistin piirissä. Jokaisen suvun muistitieto yltää isovanhempien tai heidän vanhempiensa maailmaan. Itsenäisen Suomen historia mahtuu neljän sukupolven ketjuun. Tämän historian muisto elää tässä päivässä, kerrostuneena, perheiden ja sukujen valkokuva-albumeissa, kaitafilmeinä ja kirjallisuutena, tarinoina ja kertomuksina.

Nyt kun Suomi elää juhlavuottaan, tuntuu tärkeältä miettiä, millaisia sukupolvikokemuksia me – itse kukin – olemme perinnöksi saaneet. Sodilla on ollut aina vahva kokemuksia luova vaikutus. Vuoden 1918 järkytys yhdisti aikalaisia toiseen maailmansotaan asti, mutta myös niitä sukupolvia, jotka olivat syntyneet välittömästi sodan jälkeen – eivätkä olleet joutuneet tai päässeet siitä osallisiksi. Toisen maailmansodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat muuttivat Suomea merkittävästi: nuoret, jotka eivät sotaa kokeneet, näkivät uuden maailman, maaltapaon, kaupungistumisen ja modernisaation. Minun sukupolveni koki Berliinin muurin murtumisen ja sen kahtiajaon katoamisen, jota itse pidin lapsena itsestäänselvyytenä.

Hannu Salmi
Kirjoittaja on kulttuurihistorian akatemiaprofessori.

Syksyllä 2016 julkaistiin Hannu Salmen ja Marjo Kaartisen toimittama teos Maamme – itsenäisen suomen kulttuurihistoria.

Kuva: Leo-setä